keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

Masutsumpaa

Käytiin Nysän kanssa tänään vielä vähän tsumpaamassa. Tsumpa käsitti tällä kertaa elokuussa hankittuun kuntosalijäsenyyteen kuuluvan ilmaisen pt-tapaamisen. Odottelin sen seitsemisen kuukautta yhteydenottoa salilta käsin, koska niin käskettiin tehdä, mutta lopulta arvelin päätyväni todennäköisesti synnyttämään ennen kuin sieltä kukaan ottaa yhteyttä, ja otin asian vienosti puheeksi salilla käydessäni. Eilen sitten joku kohtuullisen keskenkasvuinen mikapetteri sieltä soitteli, ja sovittiin tapaaminen täksi päiväksi.

Olin kahteen otteeseen ihan ääneen toivonut, että se kohdalleni lankeava pt tietäisi ehkä jotain raskaudenaikaisesta liikunnasta. Ja kyllä mikapetteri jotain tiesikin. Ainakin sen, että liikunta olisi niinku hyväksi tällain raskauden aikana, synnyttäessä ja sen jälkeen. Luulen silti, ettei mikapetterillä ollut ihan kamalasti käryä siitä, minkälaisia fyysisiä rajoitteita tuo mukanaan sellainen pieni lihakappale tuossa navan ja selkärangan välissä. (Miksi tietysti olisi ollutkaan?) Kaikkien minulle esiteltyjen liikkeiden turvallisuudesta en ole aivan varma, mutta käytin arviointiin pikaisesti kehittelemääni supistusindeksiä, eli sitä, aiheuttaako liike kohdun supistumista vai ei. Jos ei aiheuta, niin siitä mitä todennäköisemmin ei ole mitään haittaa, ja jos aiheuttaa, niin sittenkään ei välttämättä ole mitään haittaa, mutta siinä tapauksessa voisi olla hyvä konsultoida mikapetterin lisäksi vielä jotain muuta asiantuntijaa. En ole aivan varma supistusindeksin luotettavuudesta liikunnan turvallisuutta arvioitaessa, mutta noin äkkiseltään en keksinyt oikein muutakaan mittaria.

Raskaudenaikaisesta liikunnasta löytyy aika vähän informaatiota. Olen törmännyt oikeastaan vain yhteen kirjaan, jonka senkin näkökulma rajoittui lähinnä kotisohvan edessä tapahtuvaan venyttelyn tapaiseen liikehdintään. Lisäksi oma informaatiovarastoni aiheesta koostuu lähinnä yksittäisistä asiaa koskevista lausahduksista, jotka joko voivat olla totta tai voivat olla olematta. Olen kuullut muun muassa, että "syke ei saisi nousta yli 150", "syke saisi nousta vain lyhytaikaisesti yli 135", "viimeisillä viikoilla pitäisi välttää kyykistelyä, jos vauva ei ole kääntynyt pää alaspäin, ja harrastaa kyykistelyä, jos on kääntynyt", "ei kyykkyjä tai pomppivia liikkeitä", "suoria vatsalihaksia ei saisi enää harjoittaa, mutta vinot ja syvät olisivat tärkeitä", "ei vatsarutistuksia tai mitään vatsaltaan tehtävää", "vain kevyttä liikuntaa" ja sitten toisaalta että "jos kunto kestää, mitään liikuntaa ei tarvitse välttää".

Oma koulutukseni ei riitä koostamaan noista neuvoista juuri muunlaista liikuntaa kuin kaukosäätimen nostelu kotisohvalla, mutta koska siitä ei kuulemma ole juuri apua synnytyksessä, toivon, että mikapetteri todella tietää, mitä tänään minulle neuvoi.

2 kommenttia:

  1. Mahtava toinen blogi sinulla, ihmettelinkin jo onko blogimaailma menettänyt sinut! Näin kevyttä vauvakuumetta potevana pitäisi ehkä tosin lukea vain koliikkivauvojen vanhempien blogeja.

    Raskaus on ollut ainakin itselleni ainutlaatuisen upeaa aikaa (jos suljetaan pois pahoinvoinnit ja satunnaiset kipuilut). Joskus mietin, että pitäisikö hankkiutua taas raskaaksi, niin tulisi siivottua kaikki komerot ja lajiteltua vanhat valokuvat. Kaipaan ehkä sitä pesänrakennusviettiä. Niin ja onhan se vauva-arkikin aika mukavaa.

    Mutta liikunnasta. Itse olen ollut molempien raskauksien ajan ihanan tietämätön monista riskeistä, joten olen liikkunut ihan tuntemusten mukaan. Juoksemisesta olen luopunut varhain, sillä se on alkanut tuntumaan epämiellyttävältä. Kävin äitiysjoogassa ja kuntosalilla. Tyttöä odottaessa kävin ihan body pump-tunneillakin vielä rv 37 saakka, mutta tein kyykyt puolikkaina, käytin pieniä painoja ja sovelsin ohjelmaa mieleiseksi. Lisäksi pojlin kuntopyörää ja treenasin käsiä, varsinaiset vatsalihasharjoitukset jätin pois ehkä toiselle kolmannekselle siirtyessä, mutta tein raskaana oleville suunnattuja lantionpohjan harjoituksia.

    Naispuolinen, ehkä itsekin raskaana ollut fysioterapeutti voisi osata neuvoa asiassa. Fysioterapeuttien tietotaso on kuitenkin aivan eri luokkaa, kun kuntosalien perus-pt:iden.

    VastaaPoista
  2. Hauska, että löysit tänne! Tämä on tällainen tuoreehko sivuloikka tämän uuden elämänmuutoksen tiimoilta, jota nyt en ole kokenut tuolla opiskelupuolella kauhean aiheelliseksi mainostaa. Tavoitteena on jättää edes joku muistijälki tästä odotusajasta, kun en ole oikein inspiroitunut mitään muuta päiväkirjaa raapustelemaan.

    Hyvä kuulla jonkun aktiivisemman liikkujan mielipiteitä ja kokemuksia tuosta odotusajan liikunnasta. Ensimmäistä odottavana on ehkä vähän turhankin varovainen liikkumaan, kun suunnilleen pelkään synnyttäväni, jos teen liikaa vatsalihaksia tai kyykkään liian alas. Mutta fysioterapeutti onkin ihan tosi hyvä vinkki - kiitos siitä! (miksiköhän ei tullut itselle edes mieleen?) Pitääkin kysäistä neuvolasta, jos sitä kautta saisi jotain sen tapaisia palveluja.

    VastaaPoista

Tietoja minusta