maanantai 7. lokakuuta 2013

Tyhjäkäynnillä

Energia ei riitä enää mihinkään järkevään, joten kirjoitan pikaisesti jotain muistiin ennen nukkumaanmenoa.

Matemaatikon isyyskesäloma lähestyy loppuaan. Muutos aiheuttaa vähintään yhtä suurta ahdistusta kuin oma kouluunpaluuni pari kuukautta sitten. Nyt olen jo ihan kohtuullisen sopeutunut siihen, etten itse saa puuhailla lapsen kanssa aamusta iltaan, ja toiseksi parhaalta vähintään yhtä hyvältä vaihtoehdolta onkin tuntunut se, että mies saa. Ja juuri kun olemme kaikki (kyllä, kaikki kolme!) tähän järjestelyyn tottuneet, onkin aika pistää asiat taas mullin mallin.

Tämä viikko on lapsen osalta varattu pehmeään laskuun hoitolapsen maailmaan. Isoäiti tulee huomisaamuna ensin pariksi tunniksi ulkoilemaan tyypin kanssa, seuraavana päivänä ulkoilee ja lounastaa, sitä seuraavana ulkoilee, lounastaa ja laittaa päikkäreille jne. Isoäiti on toki entuudestaan tuttu hoitaja muutenkin, mutta hoitohommat ovat olleet vähän lyhempiä keikkoja, eivätkä kauheasti ole sisältäneet näitä haastavampia ruokailu-/nukutusosioita, joten ajattelimme pelata varman päälle ja vähän valmistella lasta uudelle nukuttajalle ja ruokkijalle. Onneksi lapselta löytyy äidin puolelta enoja ja tätejä suhteellisen runsaslukuisesti, ja kaikki vieläpä suht hyvässä lihassa ja lapsuutensa hyvin nukkuneina, joten voisin kuvitella, että näistä haasteista selvitään myös hoito(lapsen)lapsen kanssa.

Lapsen nukkumisessa on tällä hetkellä haasteensa myös lapsen vanhemmilla. Entiset kymmenen minuutin köykäiset nukutukset ovat vaihtuneet vähintään puolen tunnin venkoiluksi, joka sisältää lukuisia sängystä kiipeämisyrityksiä (laita on alhaalla nukuttaessa ja nostetaan tyypin nukahdettua), pusuttelu- ja halailutaukoja, asioiden viskomista laidan yli ja lattialla lojuvien asioiden kovaäänistä kommentointia ja kaikkea muuta nukahtamista edistävää toimintaa.  Nukkuminen on myös kovin katkonaista ja on nyt parina edeltävänä yönä katkennut aamuyöstä yhteen vähän pidempään venkoilujaksoon. Todennäköisenä syypäänä alhaalla pilkottaa ensimmäinen kulmahammas, ja uskoisin muiden totuttuun tapaan seuraavan piakkoin perässä. Lisää unettomia öitä siis tiedossa.

Hampaiden lisäksi yötohinaa aiheuttanee tuliterä kävelytaito. Kyllä! Kontiainen on lähtenyt vihdoin liikkeelle! Muutamasta askeleesta on reilussa viikossa edetty 10+ askellukseen, ja nykyään horjuvalla kävelyllä saatetaan edetä jo jopa huoneesta toiseen. Vaikka konttaaminen on edelleen liikkumismuoto numero yksi, voidaan lapsi kai vähitellen laskea jo kävelytaitoiseksi.

Samaan aikaan motoriikan kanssa on lähtenyt kehittymään myös kieli. Varsinaisia sanoja odottelemme edelleen, mutta monta kuukautta jatkuneen KAakatuksen rinnalle on nyt yhtäkkiä ilmestynyt lukuisa joukko erilaisia ääniä. Junat sanovat "ku-ku-ku-ku", koirat (ja esimerkiksi virtahevot) "vyh-vyh", kissat "mä-au" ja linnut lajista riippumatta "kurrr-kurr". Uudet äänteet ovat tuoneet mukavan lisän keskusteluihimme, kun ihan kaikkea ei enää esitetäkään sillä yhdellä tavulla eri äänenvoimakkuuksilla. Ja karvakorviahan näissä nurkissa vilisee, joten vyh-vyhille on runsaasti käyttöäkin.

Nyt väsynyt äiti lähtee lataamaan itseään. Iltayön unet ovat kuulostaneet vähän levottomilta, joten suurin odotuksin en peiton alle kömmi. Wish me luck!

Tietoja minusta