Kirppu kerhotiellä vol 2.

Kirpun kerhotie on muuttunut kevyestä ja iloisesta askelluksesta raskaaksi, itkunsekaiseksi laahustamiseksi. "En halua mennä kerhoon. Kerhossa on ihan tylsää. En halua leikkiä muiden lasten kanssa". Nyt olen kolmesti jättänyt itkevän lapsen kerhon ovelle, ja kerta kerralta itku on vain voimistunut. Kirppu itkee kerhon ovella, äiti oven ulkopuolella.

Ja niin kuin lapsilla kai aina, itku loppuu ilmeisesti samantien, kun äiti poistuu näköpiiristä (tämänpäiväisen perusteella ei selvästikään ihan samantien, mutta toivottavasti pian kuitenkin), mutta äiti miettii, jääkö itkun aiheuttava suru kuitenkin oleilemaan jonnekin taustalle. Ei se seuraus, vaan se syy.

Joka kerta kerhosta hakiessa Kirppu kertoo, että kivaa on ollut, ja monesti marisee kotimatkalla haluavansa heti takaisin kerhoon. Kerhoon jääminen tuntuu kuitenkin tällä hetkellä ylivoimaiselta tehtävältä, enkä keksi muuta syytä kuin sen, että äidin syli on nykyään liian usein varattu. Ehkä Kirppu ei vain saa tarpeeksi tankattua läheisyyttä, ja siksi kerhoon jääminen tuntuu ylivoimaiselta. Tänään alkaa taas neljän päivän mittainen tauko kerhosta, ja yritän nyt keskittyä tarjoamaan Kirpulle läheisyyttä koko ajan edestä. Ajattelin aloittaa rakentamalla olohuoneen lattialle ison siskonpedin, johon muutamme pariksi yöksi, jotta myös Kirppu pääsee yöksi kainaloon. Oman ajan rippeet siis unohtukoot hetkeksi. Katsotaan, tehoaako tehostettu syliterapia kerhotien kuoppaisuuteen.

Kolme.

Kolmevuotias Kirppu:

• 95 cm ja 15 kg. Täyttä timanttia.

• Ihana isoveli. Rakastaa pikkusiskoaan koko kolmevuotiaan pohjattomalla kapasiteetilla ilman merkkiäkään mustasukkaisuudesta.

• Nykyinen ja tuleva palomies. Kaikki vähänkään punaiseen vivahtava on aina palojotain. Rakkaimmat lelut Palomies Sami -leluja, ja potkupyörä nimetty Jupiteriksi, Samin paloauton mukaan. On luvannut, että äiti, isi ja pikkusisko saavat sitten tulla hänen paloautonsa kyytiin, kun hän on aikuinen ja oikea palomies.

• Tärkeitä leluja myös Paavo-nukke, puhelin (äidin vanha kännykkä) sekä tuttipullo. Jälkimmäiset äärettömän tärkeitä lastenhoidossa, ja useimmiten aina matkassa mukana.

• Puhuu. Paljon. Kyselee, kertoo tarinoita, keksii omia lauluja. On oikeastaan heräämisestä nukkumaanmenoon asti aika tauotta äänessä. Paitsi silloin kun katsoo lastenohjelmia. Esittää mielenkiintoisia ja ajatuksia herättäviä kysymyksiä, joihin äiti ja isi yrittävät vastata mahdollisimman totuudenmukaisesti. "Voiko samaan aikaan kasvaa sekä isoksi että pieneksi?"

• Lempilastenohjelmia Palomies Sami, Ryhmä Hau, Matikkahirviöt ja Touhulan arvoitukset. Moni muukin kelpaa paremman puutteessa.

• Melko herkkä ja tunteellinen lapsi. Ei pidä jännittävistä lastenohjelmista. Jännitykseksi riittää sekin, jos ohjelmassa aikuinen komentaa lasta. Ilmaisee tunteitaan vuolaasti. Tänäänkin totesi ensimmäiseksi aamulla, että "oli kiva herätä". Osoittaa erityisesti äidille ja pikkusiskolle runsaasti rakkaudenosoituksia. Isi jää näissä vielä vähän paitsioon, mutta saa aina välillä osansa hänkin. Ainakin, jos on ajanut "piikit" pois naamasta.

•  Ei nuku enää päiväunia. Iltaisin menee nukkumaan kahdeksalta, herää noin seitsemältä. 

• Syö suhteellisen reippaasti, vaikka ruokapöydässä istuminen ei olekaan hänen vahvuuksiaan. Lempiruokia ovat kaikki kalaruoat, inhoaa hernekeiton tapaisia asioita, joista tulee "roskia suuhun". Lempihedelmä ei ole enää pulla, vaan vesimeloni. Pitää myös omenoista, "bankuista", viinirypäleistä, mustikoista ja mansikoista. Erityisesti mansikoista, joita kesän aikana syötiin lähes koominen määrä. Paikallinen torimyyjä tuli tutuksi.

• Harrastaa liikuntakerhon lisäksi vain muskaria. Toisin kuin viime vuonna, menee nykyään taas mielellään muskariin. Onneksi tuli otettua riski ja ilmoitettua mukaan, vaikka koko viime kevät muskarissa käytiinkin hyvin vastahakoisesti. Nyt on taas silkkaa musisoinnin iloa ilmassa. 

•  Liikkuu useimmiten paikasta toiseen pii-paa -äänen säestämänä. Tykkää huudella ohikulkijoille ja kanssa-asujille, mutta ei meinaa saada sanaa suustaan, jos joku vähänkään vieraampi kysyy jotain. 

• Pitää eläimistä, mutta ei oikein tule toimeen perheen koirien kanssa. Suosikkeja ovat tädin kissat, seuraavana arvojärjestyksessä omat muovieläimet. Eläimiin liittyvää empatiakasvatusta harrastamme parhaillaan James Herriotin kirjojen kanssa. 

• Pitää myös lukemisesta. Iltasatuna on tahkottu läpi jo paksu Katto Kassinen ja useampi Heinähattu ja Vilttitossu. Söisi mieluiten kirjan ääressä ja jaksaisi muutenkin kuunnella satuja äidin tai isin äänen käheäksi. 

•  On kova venyttämään sääntöjä ("eikun kakki kekkiä ja sitten liittää") ja nykyään myös kiristämään vanhempiaan: "jos en saa kahta tallaa, en mene kelhoon". Äiti ja isi ovat vain valitettavan itsepintaisia vastuksia.

• Fiksu, temperamenttinen, tunteellinen ja päivästä toiseen vanhempiaan (ja pikkusiskoaan) viihdyttävä vauhtiviikari. Kuten sanottua, täyttä timanttia.

Kirppu kerhotiellä

Kirpulla on kohta kuukauden verran takana kerhoilua. Sekä vanhempia että Kirppua itseään kovasti etukäteen jännittänyt kerho on peloista huolimatta lähtenyt hyvin käyntiin, ja Kirppu vaikuttaa viihtyvän mainiosti omanikäisessään seurassa. Kerho on kaupungin päivähoitopalvelujen tuottama urheilukerho, ja kokoontuu kaksi kertaa viikossa, kolme tuntia kerrallaan kaupungin liikuntatiloissa ja läheisten päiväkotien pihoilla. "Opetussuunnitelma" on hyvin laadittu ja pyrkii leikin ohella esittelemään lapsille erilaisia liikuntamuotoja. Meillä kotona ei nykyään harrasteta enää juuri edes penkkiurheilua, joten pidän hyvin positiivisena sitä, että edes joku esittelee Kirpulle keihäänheiton ja kuulantyönnön kaltaisia kuriositeetteja aktiviteetteja.  Ja pakottaa näköjään vanhemmat huolehtimaan myös luistelun ja hiihdon kaltaisesta yleissivistyksestä.

Itse jännitin etukäteen eniten sitä, saako Kirppu kerhosta kavereita. Osaako se toimia muiden lasten kanssa? Vetäytyykö se vain omiin oloihinsa eikä edes yritä kommunikoida kenenkään kanssa. Tähän asti puistoissa kontakti muihin lapsiin on jäänyt aika olemattomaksi, kun Kirppu on halunnut leikkiä vain äidin ja isän kanssa, eikä ole suostunut tekemään muiden lasten kanssa mitään. Kirppu on myös luonteeltaan aikamoinen lörpöttelijä, joten jännitin myös sitä, jaksaako kukaan kuunnella tauotonta puhetta. Tuleeko lapsi kuulluksi vai käsketäänkö siellä vain olemaan hiljaa? Saako kukaan puheesta mitään selvää? Uskaltaako lapsi pyytää päästä vessaan tai kertoa, jos on joku hätänä?

Suurin osa peloista oli luonnollisesti ihan aiheettomia. Parin ensimmäisen kerran jälkeen Kirpun ääni oli mystisesti käheytynyt, ja kun kysyin asiasta, kuulin, että kerhossa ei lapsia hyssytellä (paitsi silloin kun ohjaaja puhuu). Kirppu olikin kuulemma leikkinyt paloautoa tauottomalla pii-paa -äänitehostuksella. Ymmärsin käheytyneen äänen. Kuulin toisaalta myös, että siinä missä muut lapset huutavat vastauksensa esitettyihin kysymyksiin, Kirppu käy aina kuiskaamassa oman vastauksensa ohjaajalle. Äärilaidasta toiseen siis.

Jo ensimmäisen kerhoviikon jälkeen Kirpun sosiaaliset taidot olivat parantuneet suunnilleen 100%. Yhtäkkiä puistossa ruvettiinkin ensimmäisenä etsimään sopivaa leikkikaveria, eikä äidille jäänyt muuta virkaa kuin istua penkille katselemaan ja välillä kommentoimaan lasten leikkiä. Kaikki "minun leluni" -jutut katosivat saman tien, ja melkein yhdessä yössä ryppyisten kulmien alta lelujaan vahtineesta pojasta kuoriutui nauru naamalla muiden kanssa juokseva leikkikaveri. Vielä harjoittelemme kuitenkin ymmärtämään vauhdikkaiden leikkien lomassa tapahtuvia onnettomuuksia. Kirppu kun ei oikein kunnolla vielä ymmärrä sitä, että toiseen törmääminen ei juostessa välttämättä ole kenenkään 3-vuotiaan pitkään haudottu sotasuunnitelma.

Tähän asti Kirppu on jäänyt kerhoon joka kerta reippaasti, mutta viime kerralla tulivat ensimmäiset kerhoitkut. Negatiivisena puolena muuten hyvin toimivasta kerhosta täytyy sanoa, että ulkona tapahtuvan kokoontumisen jälkeen sisälle siirtyminen ei koskaan tapahdu ohjaajien kontrolloimana, vaan lopputuloksena on aina kaoottinen kasa toisiinsa kompuroivia, osa itkeviä ja osa nauravia lapsia. Sinne se Kirppukin viimeksikin vastahakoisesti ja itkien lähti taapertamaan rappusiin ilman, että kumpaakaan ohjaajaa näkyi missään. Joku toinen pieni poika tuli kuitenkin reippaasti perässä, otti Kirppua kädestä ja totesi, että "mennään yhdessä". Vertaistuki. <3