tiistai 27. elokuuta 2013

Alku aina hankalaa.

Mutta jo viikon päässä onni seisoo?

Ensimmäiset koulupäivät menivät henkisesti vähän pala kurkussa. Luulen, että jos Matemaatikko ei nauttisi parhaillaan ansaitsemastaan isäkuukaudesta, olisin itse millä syyllä hyvänsä pistänyt opiskelusuunnitelmat jäihin vielä vuodeksi, ja jatkanut kotoilua Jiin kanssa. Onneksi niin sanottu lähivanhemman paikka on kuitenkin tosiaan seuraavat pariksi kuukautta varattu isäihmiselle, joten oli vähän niin kuin pakkokin lähteä pois jaloista. Edes kokeeksi.

Nyt opiskelua on takana viikon verran, ja ainakin tällä työtahdilla olo on nyt tervanjuonnin sijaan enemmänkin sitä "rusinat pullasta" -osastoa. Ehkä jopa parempaa kuin kokoaikainen kotona olo. Viime viikolla olin koululla kolme päivää, tällä viikolla samoin. Joukkoon on mahtunut päiviä, jolloin olen lähtenyt ennen Jiin heräämistä (mikä tuntuu aina yhtä kurjalta), mutta on ollut myös päiviä, jolloin ollaan heräilty rauhassa, syöty aamupala yhdessä ja ehditty vielä pihalle keinumaankin ennen kuin olen hypännyt junaan. On ollut päivä, jolloin en harmikseni ehtinyt mukaan muskariin (en tiedä, tykkääkö muskarista enemmän äiti vai lapsi), mutta myös päivä, jolloin olin takaisin kotona jo laittamassa lasta päiväunille.

Kaiken kaikkiaan päivät ovat olleet ihanan lyhyitä, ja olen saanut sosiaalisen/älyllisen päiväannokseni lisäksi aimo annoksen lapsen kanssa vietettyä aikaa kotona. Pahimmat työpaineet olen saanut purettua jo pitkillä junamatkoilla, ja jatkanut sitten tarvittaessa illalla lapsen nukkumaanmenon jälkeen, joten yhdessä hereillä vietetty aika on ollut oikeastikin ihan yhtä yhdessä vietettyä kuin äitiyslomallakin. Ehkä jopa enemmän, sillä lapseen tulee keskityttyä ihan eri intensiteetillä, kun omaa mieltä kaihertaa jo seuraavan päivän erossaolotunnit kuin jos seuraavana päivänä ohjelmassa on ihan samat aamupuurot, puistot, lounaat ja välipalat kuin kaikkina muinakin päivinä ennen ja jälkeen.

Tottakai tulee vielä työläämpiäkin aikoja ja pidempiä päiviä - jopa useita putkeen. Varmasti jossain vaiheessa tuntuu, että näen vain joko nukkuvan tai juuri nukkumaan menossa olevan lapsen, enkä edes muista, koska olisin viimeksi saanut rauhassa herätä sen vierestä. Mutta niidenkin joukossa, ennen tai jälkeen, on aina niitä lyhyempiä päiviä sekä kokonaisia vapaapäiviä, joiden varjolla jaksaa taapertaa. Nyt on hyvä näin, ja hymyilyttää.



Iltahuuto.


tiistai 20. elokuuta 2013

Eri(te)kivaa.

Niille, joilla mielikuvitus venyy ja paukkuu. Kuvitelkaapa tämä:

Päivällisen jälkeen lapsi on yltä päältä tahmassa, jota aiemmin myös päivälliseksi kutsuttiin. Vien lapsen pesulle, riisun alasti ja suihkuttelen. Vien nakupellen olkkariin kuivattelemaan. Olkkarissa nakupelle saa vielä maidot jälkiruoaksi.

Nakupelle lähtee baaritiskiltä tanssilattialle joraamaan muumilaulun tahtiin. Äiti tietää, että kohta on mentävä, muttei sitä, että se hetki oikeasti meni jo. Yhtäkkiä äiti spottaa kolostaan kurkistelevan myyrän pään, ja kaappaa lapsen äkkiä syliin rynnätäkseen vessaan. Syliin kaapatessaan äiti havaitsee myös lätäkön tanssilattialla.

Juoksujalkaa äiti ryntää kohti vessaa lapsi käsivarsillaan. Myyrä etenee kuitenkin määrätietoisesti kohti valoa, ja askeleen verran ennen vessan ovea, kierähtää kolostaan hienolla kaarella suoraan äidin lattialla avoinna lojuvaan reppuun.

Askeleen päässä vessan puolella oven raosta paljastuu hartaana biojäteastiaa tyhjentävä koirajuniori. Lattia on kahvinpurujen ja omenankuorien peitossa, koiran kuonolla puolestaan kananmunakuorien kokoelma.

Ihan hauska, että sattui olemaan myös se toinen siivoamaan kykenevä käsipari kotona.

sunnuntai 18. elokuuta 2013

Lapsi tahtoisin jäädä!

Täytyy sanoa, että mitä lähemmäs huomisaamu tulee, sitä tärkeämmäksi koen yhtäkkiä läsnäoloni kotona. En mä halua vielä lähteä mihinkään!

perjantai 16. elokuuta 2013

Arjen aatto.

Koulusta lähettivät sähköpostia jo toukokuussa: "Tervetuloa syksyllä ruotsin kurssille!"  Pari viikkoa myöhemmin sähköpostiin kolahti ensimmäisen jakson lukujärjestys. Ihan niin kuin syksyinen kouluunpaluu muuten olisi päässyt häviämään mielestä. Kesä oli silti suhteellisen helppo elellä kuin ellun kanat syksyä pohtimatta, mutta kappas vaan - tässä sitä nyt yhtäkkiä istutaankin viimeistä vanhempainvapaa-perjantaita viettämässä. Isäihminen ensimmäistään.

Matemaatikko jännittää omaa selviytymistään (niin kuin siinä nyt mitään jännittämistä olisi), ja minä omaani. Omat koulupäiväni ovat matkoineen välillä aivan järkyttävän pitkiä. Joudun useimmiten lähtemään ennen kuin Jii ehtii herätä, ja joinakin iltoina ehdin kotiin juuri ja juuri iltapuuroiksi. On toki lyhyempiäkin päiviä, ja jopa satunnaisia vapaapäiviä, mutta silti. Ensimmäinen aamusta iltaan -koulupäivä tulee heti ensimmäisellä viikolla, joten äidistä otetaan varmaan luulot pois heti kättelyssä.

Olen kuluneen vuoden aikana tottunut olemaan se etuoikeutettu, joka saa kaikki ensimmäiset kerrat. Ensimmäisen naurun, pystyyn kohotetun pään, ympäri pyörähdyksen, konttauksen, taputuksen, vilkutuksen, kaikki. Nyt joudun (tai saan) luovuttaa sen etuoikeuden isäihmiselle ja myöhemmin Jiin isoäidille. Vaihtoehtoisesti voin toivoa, että kaikki kehitys tapahtuu vastedes iltaisin tai viikonloppuisin. Paitsi niinä viikonloppuina, kun joudun menemään töihin.

Kauheasti toivoisin olevani sellaisessa elämäntilanteessa, jossa olisi aivan yksi ja sama, olenko kotona vielä vuoden tai kaksi lisää. Että olisi joku ihanykshailee-työ odottamassa. Odottamassa on kuitenkin (mielenkiintoinen) opiskelupaikka ja tulevaisuudessa toivottavasti kaikkea muuta kuin ihanykshaileetyöpaikkakin. Ja toisaalta kotona lapsi, joka on pieni vain kerran. Lapsuus. Ura. Lapsuus. Ura. Lapsuus. Ura. Lap-suus. U-ra.

Maanantaiaamuna se nyt kuitenkin taas alkaa. Pendelöinti kodin ja koulun välillä sekä alituinen syyllisyydentunto siitä, ettei ole joko lapsensa luona tai purkamassa loputonta koulutöiden pinoa. Ovat siitä toisaalta muutkin todistettavasti selvinneet, joten enköhän minäkin. Silti. Apua.

torstai 15. elokuuta 2013

Juhlahumua.

Pikku-Jiin ykköset juhlittiin tosiaan viime lauantaina sen edeltävän lauantain sijaan. Juhlapäivään mennessä ehti onneksi se räkäinen yskäkin haihtua kuin tuhka tuuleen, joten hyvillä mielin ja terveinä pääsimme lopulta niitä kovan onnen syntymäpäiviä juhlimaan.

Isovanhempia, enoja ja tätejä ehdimme kahvitella jo edeltävänä torstaina, ja lauantain juhliin olikin kutsuttu vain ystäväpiirimme läheisimmät. Jiin molemmat kerkut (eli kummiserkut eli lapset, joiden kummeja me olemme, ja joiden vanhemmat ovat meidän lapsemme kummeja) perheineen sekä ala-asteelta saakka tiiviisti yhdessä kulkenut tyttöporukkamme puolisoineen ja lapsineen.

Vaikka ihan kaikki kutsutut eivät päässeetkään lopulta tulemaan, oli meitä juuri pienen kaksion verran paikalla. Kukaan ei jäänyt vaille istumapaikkaa, eikä tuntunut siltä, että happi olisi päässyt loppumaan kesken. Alle metrin mittaisiakin oli juuri sopiva määrä pitämään vanhemmat vieraat virkeinä nääntymisen sijaan. Oletettavasti vierasmäärä tästä vain vuosi vuodelta vähenee, tai jakautuu ainakin useampaan juhlaerään.  Ainakin niin kauan kuin tässä kaksiossa vielä majailemme.

Vaikka kesäjuhlat ainakin omassa mielessäni assosioituvat välittömästi mansikkakermakakkuun, päädyimme Matemaatikon kanssa vähän latteampaan (ainakin ulkomuodoltaan) yksvee-kakkuun. Angry birdsejä, autoja ja junia ehditään varmaan kakkuina popsia tulevaisuudessakin, joten vielä kun päivänsankarilla ei ollut osaa eikä arpaa sen enempää kakun valitsemiseen kuin syömiseenkään, päädyimme itsekkäistä syistä uudehkoon suosikkiimme mustikkajuustokakkuun. Tällä kertaa made by Matemaatikko. Lisäksi herkuttelimme kolmenlaisilla muffinseilla (vadelma-suklaa, pelkkä suklaa ja mustikka-valkosuklaa), Kolmen Kaverin järkyttävän hyvällä jäätelövalikoimalla sekä Carneval-kekseillä (koska ei lastenkutsuja ilman Carnevaleja!). Loppupahoinvoinnista huolehdittiin dippikasviksilla, poppareilla ja edelleen Matemaatikon pyöräyttämillä kasvispitsarullilla. Kuvittelin osallistuneeni itsekin tarjoilujen syntymiseen, mutta jälkikäteen näyttää siltä, että olivatkin enemmän isäihmisen heiniä. No mutta minä huolehdin sitten vastapainoksi koristeluista. Eli puhalsin muutaman ilmapallon.


Syntymäpäiväsankari itse oli alkuhämmenyksen jälkeen ihmisjoukossa kuin kala vedessä. Silloin kun kotoa löytyy vain kaksi aikuista, kelpaa lapselle niistä vain toinen. Jos aikuisia sen sijaan on paikalla n kappaletta, kelpaa lapsen viihdyttäjäksi näköjään kuka hyvänsä. Myös saman kokoluokan taaperovieraat pitivät syntymäpäiväsankarin sekä kiireisenä että tyytyväisenä.

Lahjojakin tuli lelulaatikon täydeltä, onneksi kuitenkin vähän sellaista kestävämpää ja pidempiaikaiseen käyttöön sopivaa. Ensimmäiset osat junarataan, vetokoira, muovieläimiä ja lorukirjoja muun muassa.  Pienenä ohjelmanumerona pyysimme vieraitamme jättämään Jiille myös 18-vuotislahjaksi jonkin terveisen/neuvon aikuistumisen varalle, jotka odottavat tuolla nyt taaperon täysi-ikäistymistä. (Ihan kamala ajatus.) 

Lapsi itse ei osannut vielä olla kovin kiinnostunut paketeistaan, eikä piitannut sen enempää muistakaan syntymäpäivärituaaleista. Riemuksi riittivät ennen kaikkea ympärillä iloitsevat ihmiset. Mikäs sen parempaa.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Äiti miettii tulevia



Sinä kuljet sitä tietä,
minä kuljen tätä.
Sinua en koskaan
mielestäni jätä.
Minne tiemme johtaa,
sitä tiedä emme.
Mutta tiedän kyllä,
kerran erkanemme.

Olet pieni, mutta kasvat,
minä pienenen.
Niin käy tässä maailmassa,
ymmärränhän sen.

Menet sitten sinne
taikka tulet tuolta,
toivon että pidät
itsestäsi huolta.

Onpa tehtäväsi täällä
vaikka minkälainen,
tee se puhtain mielin.
Ole kokonainen

(Jukka Itkonen)

perjantai 9. elokuuta 2013

Mistä on 1-vuotiaat tehty?

"Minkälaisia ne 1-vuotiaat oikein on? Mitä ne niinku osaa?", kysyivät lapsettomat kollegat töissä, kun pohdiskelin ääneen yksveen tulevia synttäreitä.

En tiedä kovin monesta muusta, mutta meidän yksivuotiaamme
  • On 75.3 cm pitkä ja painaa 9.5 kg.
  • Ei vielä kävele ilman tukea, mutta liikkuu sitäkin ketterämmin kontaten ja kiiveten.
  • Tykkää asioiden sanoittamisesta, ja ilmaisee tämän osoittamalla mitä tahansa ja kysymällä "KA?" Sama tavu toimii tarvittaessa myös toteavana lauseena.
  • Osaa yhdistää hurjan monta nimeä ja asiaa. Osaa esimerkiksi etsiä kymmenen muovieläimen valikoimasta jonkun tietyn pyydetyn, tai etsiä kirjasta tietyn sivun, kun kysytään esimerkiksi, että "missä on irvihammas?"
  • Rakastaa: keinumista, kiipeilemistä, busseja, junia, äitiä, isiä, mummia ja tätiä, koira-junioria, äänen tuottamista, muumi-laulua, ja kaappien/laatikoiden tyhjentämistä lattialle.
  • Inhoaa: rattaita (kantoreppu <3), automatkoja, syöttötuolin valjaita, hampaiden pesemistä, vaipanvaihtoa ja vessattamisyrityksiä.
  • Syö 4-5 ateriaa päivässä ja 0 ateriaa yössä (jee!)
  • Nukkuu päiväunia 1.5-2.5h, yöunia 12-13h muutamalla herätyksellä.
  • Osaa ojentaa tavaran pyydettäessä.
  • Harjoittelee intohimoisesti tanssimista ja laulamista,  erityisesti muumi-laulun säestyksellä.
  • Tykkää edelleen kuunnella kirjoja. Tärkeä osa lukuhetkiä on myös sivujen kääntäminen.
  • Osaa sekä pussata, päristellä että purra. Valitettavasti nämä kolme aina aika ajoin menevät sekaisin.  
  • Sosialisoi innokkaasti naapuruston kanssa.  Jos joku onneton ei huomaa parvekkeen raosta vilkuttavaa kirppua, alkaa vähitellen voimistuva kiljuminen kiivaamman kädenheilutuksen kera, kunnes tervehdykseen vastataan. Tai äiti käy hakemassa sisälle.
  • Rakastaa kovasti ja on kovasti rakastettu.
 

Tietoja minusta