torstai 28. kesäkuuta 2012

36+0

Kummipoika sai tänään vihdoin pikkusiskonsa, hintsusti etuajassa äidin helpotukseksi. Tuntui hassulta kuulla syntymäuutisia samana päivänä kun huomaa itse jälleen kerran ihmettelevänsä, että ylipäänsä on raskaana. Omaan laskettuun aikaan on kuitenkin enää se 4+X viikkoa, mutta mistä se pitäisi huomata? Ehkä siitä, että yöt ovat astetta katkonaisempia, kun asentovaihtoehtoja on tasan kaksi, joista toinen alkaa noin tunnin kuluessa tuntua lantiossa, toinen kyljessä. Luonnollisesti kierähdän kyljeltä toiselle ketterästi kuin ryhävalas kuivalla maalla, joten nämä tunnin tai kahden välein toistuvat prosessit vaativat veronsa niin unen määrän kuin laadunkin osalta. Myös lievä närästys on palaillut viime aikoina osaksi iltapuhteita, mutta siinä kaikki, edelleen.

No, en edelleenkään valita helposta raskaudesta. Se vain jaksaa hiukan kummeksuttaa, varsinkin, kun lähtökohtana olivat kaameat odotustarinat muurilaastia syövistä hormonihirviöistä, jotka oksentavat ensimmäisen puoliskon ja makaavat sohvalla liikuntakyvyttöminä jälkimmäisen. Lähdekritiikki olisi tietysti hyvä muistaa näidenkin tarinoiden suhteen, yleensä äänessä kun ovat ne raflaavimpia tarinoita omaavat yksilöt. Jos näillä spekseillä mennään loppuun saakka, ei tästä raskaudesta paljon nuotiotarinamateriaalia jälkipolville jää - vaikka onhan tässä toki vielä se pieni synnytyksen kokoinen yksityiskohta läpikäymättä. Ja toki muutama viikko aikaa ahmia sitä laastia ja oksennellakin.

maanantai 25. kesäkuuta 2012

35+4

Neuvolakäynti nro. 7 takana. "Oma" terveydenhoitaja oli jälleen kerran sairaana, joten tällä kertaa päädyin tutustumaan tätiin numero 6. Koko neuvolan henkilökunta on pian tullut tutuksi, kun hoitaja vaihtuu joka kerta. En edelleenkään jaksa siitä juuri stressata. Kun mitään kummempia avautumisen tarpeita ei ole, on loppujen lopuksi aika yksi ja sama, kuka sen verenpaineen ja sf:n mittaa. Tämänkertainen täti oli sitäpaitsi ensimmäisen jälkeen ehkä mukavin kaikista. Asiallinen, tehokas ja ystävällinen.

Paino jatkaa epätasaista nousuaan (+320g/vko), hemppa laskuaan (127) ja sf-mitta keskikäyrän suuntaista kohoamistaan. Ei turvotuksia, puhdas virtsanäyte, sykkeet tasaiset ja verenpainekin neuvolapaineiksi ihan ookoo. Nysä nätisti raivotarjonnassa, mutta toistaiseksi vielä aika ylhäällä. Kiitos ja hei.

Äitiyslomakin pääsi sitten lopulta alkamaan. Keskiviikko oli virallinen aloituspäivä, mutta kalenterissa oli viikonlopun kohdalla vielä niin mukavasti punaista väriä, että käväisin lauantaina ja sunnuntaina vielä töissä jättämässä jäähyväiset (ja kuittaamassa ihan kohtuullisen palkan). Takaisin saa kuulemma mennä heti kun siltä tuntuu, ja esimiehen mukaan olen "siinä mielessä onnellisessa asemassa, että saan jatkossa(kin) käytännössä valita itse työpäiväni ja työaikani". Nysän luonteenlaadusta ja vaatimustasosta riippuen tämänhetkisenä tavoitteena on aloittaa osa-aikaiset työt heti alkusyksystä. Työpaikka kun on käytännössä naapurissa, työnteko käy enemmän mukavasta kuntoilusta kuin työstä ja tulevalle isälle tekee varmasti hyvää saada viettää ihan kokonaisia tunteja yksin jälkikasvustonsa kera, joten olosuhteiden niin salliessa palaan harrastelemaan mahdollisimman pian. Voi tämä kyllä olla tällaista naiivia e.e.v -haaveiluakin, mutta aika näyttää, ja sen mukaan eletään.

torstai 21. kesäkuuta 2012

Lapsia ja aikuisia.

Vauvaviikon lopputuloksena tapahtui ns. päiväkoti-ilmiö, eli tuleva äiti pusutteli kummipojalta itselleen kunnon flunssan. Pari päivää lämpöilyä, ja nyt jo viikon kestänyt, lähes koomiseksi yltynyt limaneritys. Tarkemmilta yksityiskohdilta ehkä säästän ulkopuoliset. Vaikka välillä vielä ääni vielä vähän katoaakin, kurkku tuntuu ajoittain aralta ja taskut pursuavat nenäliinoja, ollaan selvästi kuitenkin jo voiton puolella. Nysälläkin alkaa onneksi olla jo ikää ja kokoa sen verran paljon, etten juuri jaksa murehtia yhtä flunssaa.

Vauvaviikko muuttuikin lennosta kummiviikoksi, kun kummipojan luota kiirehdin tapaamaan kummityttöä äiteineen (toivottavasti flunssa jäi kuitenkin välittämättä eteenpäin) ja samana päivänä saimme Matemaatikon kanssa vielä pyynnön tulla kummeiksi sille pikkuiselle, jonka syntymää tuossa jokin aika sitten täälläkin valvottiin ja varrottiin. Joka kerta kummeiksi pyydettäessä tuntee itsensä niin etuoikeutetuksi saadessaan kutsun osallistua lapsen elämään ihan erityisessä roolissa. En toki tiedä, ajattelevatko vanhemmat sitä itse niin merkittävänä asiana, mutta itse olen ollut jokaisesta kolmesta kummipyynnöstä todella otettu. Kaikki kummilapset ovat vielä hurjan pieniä, mutta toivon kyllä ajan kanssa kasvavani luontevaksi osaksi jokaisen heidän lähipiiriään. Omat kummini asuivat satojen kilometrien päässä ja olivat lisäksi sen verran etäisiä ystäviä omille vanhemmilleni, että yhteydenpito on ollut lähinnä kortteja jouluna ja syntymäpäivänä sekä satunnaisia tapaamisia suurimmissa perhejuhlissa. Kovin läheisiksi en ole heitä kokenut koskaan, ja tuntuisi kurjalta, jos oma kummius ajelehtisi samanlaiseksi etäkummiudeksi. Tämän takia tavoitteena on nähdä kummilapsia alusta asti edes suhteellisen säännöllisesti ja muun muassa mahdollisuuksien mukaan torpedoida kummitytön vanhempien haaveilema maallemuutto.

Uusimpaan kummilapseen kertyykin etäisyyttä vähän enemmän kuin näihin kahteen muuhun, mutta onneksi yhteydenpito lapsen vanhempiin on tiiviihköä, eikä kumpaankaan suuntaan matkustaminen vaadi vuoden etukäteissuunnittelua. Nyt enää jännitetään, millaisen alun uusi kummisuhde lopulta saa - ristiäiset kun sattuvat suhteellisen lähelle Nysän laskelmoitua maailmaantuloa, joten tässä vaiheessa on vielä epäselvää, kestääkö tulevan äidin fysiikka enää pitkähköä autoilua tai mikä vielä jännittävämpää - olisiko meitä lähdössä matkaan kahden sijasta kolme.

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Vauvaviikko

Tulipa aamulla tehtyä taas varsinainen neuvolapyrähdys. Matemaatikko oli edellisellä kerralla pyytänyt varaamaan seuraavan ajan itselleen sopivaan aikaan, koska alkoi tuntea olonsa ulkopuoliseksi parin käyntikerran jäätyä väliin. Tein työtä käskettyä ja varasin aamun ensimmäisen ajan, kello kahdeksaksi. Ulos lähdimme kai kaksikymmentä yli - koska terveydenhoitaja oli kymmenisen minuuttia myöhässä.

Perussettiä. Virtsanäyte puhdas. Verenpaineet neuvolatasolla, mutta terveydenhoitajan mielestä "erinomaiset", hemppaa ei mitattu, koska oli viimeksi niin hyvä. Painoa +700g/vko, johtuen lähinnä siitä, että edellisellä kerralla saadut lukemat eivät vastanneet totuutta. Painonnousu on siis kiistämätön fakta, mutta nousuvauhti on sentään hieman tasaisempi kuin +50g > +700g antaa ymmärtää. Sf-mitta oli 31 senttiä ja jotain millimetriä, kauniisti siinä keskikäyrällä. Syke n.140 (niin kuin joka kerta on ollut), turvotusten suhteen negatiivinen sormusmitta ("ai sulla on vielä sormukset sormessa, ei sulla sitten oo mitään turvotuksia"). Nysän epätasainen liikehdintä kuulemma ihan normaalia, ei tarvitse huolehtia, ja se outo, sykkeen kaltainen rytmikäs pompsahtelukin on kuulemma ihan vaan hikkaa, niin kuin olen arvellutkin.

Vauvaviikko jatkuu tästä ensi yön baby showereilla kummipojan kotona. Keskiviikkona on puolestaan Haikaranpesän synnytysvalmennus, part 2, ja torstaina käydään vielä Kättärillä latelemassa tarkat reunaehdot ja aikataulut sille, koska meidän villepetteri syntyy ja millä tavalla.

Pesukone pyörittää tuolla taustalla ännännettä koneellista vauvanvaatteita. Kummasti söpöimmätkin collegehousut muuttuvat arkisiksi, kun niitä kolmattakymmenettä kappaletta nostelee kuivumaan. Omien kirppisreissujen lisäksi kun tuleva isoäiti on oikein urakalla huhkinut huutonetissä ostamassa vaatteita, joita emme todennäköisesti ikinä ehdi kaikkia käyttää.

Uusia harsoja pestessäni pohdiskelin ääneen matemaatikolle, pitäisikö harsoja kierrättää suoraan pyykkinarun ja koneen väliä useampia kertoja paremman imukyvyn saavuttamiseksi. Matemaatikko tuumi, että olisi hyvä, jos harsoille keksisi jotain käyttöä pesukertojen välissä - ettei turhaan pestäisi puhtaita harsoja. Lyhyehkön pohdinnan jälkeen matemaatikko keksikin itse ratkaisun: "Pitäisikö tehdä vaikka juustoja?". 

torstai 7. kesäkuuta 2012

Haikaranpesä, osa 1

Eilisen ohjelmassa oli pakollinen tutustuminen synnytyssairaalaan. Olemme siis ilmoittautuneet halukkaiksi synnyttäjiksi Kätilöopiston Haikaranpesään, ja tästä lystistä on vaatimuksena kaksi pakollista valmennuskertaa (ensisynnyttäjille, muille yksi) sekä synnytyssuunnittelukeskustelu yhdessä kätilön kanssa. Puolison/tukihenkilön läsnäolo pakollinen.

Ei paha. Koska onnistuneesti missasimme kaikki neuvolan tarjoamat synnytysvalmennukset, emmekä kesätauon vuoksi ehdi enää osallistumaan edes syysodottajien ryhmiin, tuntui ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta osallistua edes johonkin valmennuksen tapaiseen. Huolimatta siis siitä, että se oli myös pakollista.

Eilisen aiheena oli synnytys prosessina aina sairaalaan tulosta lapsen syntymään, seuraavalla kerralla keskustellaan kai imetyksestä ja sen sellaisesta synnytyksen jälkeisestä aktiviteetista. Synnytyksen vaiheet on tullut opiskelujen myötä käytyä jo aiemmin, joten varsinainen teoriaosuus ei eilen tarjonnut oikein mitään. Oli silti mukavaa päästä kokeilemaan erilaisia kivunlievitystapoja - valmentava kätilö kun tarjosi kokeiltavaksi niin akupunktiota, aquarakkuloita kuin ilokaasuakin. Itse kokeilin lähes kaikkien muiden tavoin jälkimmäistä, sillä olin jostain syystä kuvitellut automaattisesti, että se aiheuttaisi minulle pahoinvointia. Kai siksi, etten juuri kestä alkoholiakaan. Vaan eipä aiheuttanut. Lievästi sekava olo tuli, enkä lopulta tiedä, oliko se sellainen, mitä kaipaisin siinä synnyttäessä. Koska en sattuneesta syystä ole siinä tilanteessa aiemmin ollut. Luultavasti kokeilen ilomielin ihan kaikkea sitten kun sen aika tulee.

Oli jotenkin helpottavaa myös päästä näkemään sairaala ja synnytysosasto ihan konkreettisesti. Olen toki käynyt ultrat saman sairaalan polilla, mutta niistä juoksuvarteista nyt ei ole jäänyt oikein mitään muuta käteen kuin kiireinen olo. Kätilöt ovat aiemmin tuntuneet ihmisryhmänä jonkinlaiselta mystiseltä lapsenpäästäjien klaanilta, johon olen suhtautunut enemmän pelokkaasti kuin avoimen kiinnostuneesti. Vaan ainakin eilen kaikki edes ohimennen tapaamani kätilöt vaikuttivat oikein sydämellisiltä ja mukavilta ihmisiltä. Sairaala nyt on aina sairaala, eikä kaasumaskien, tippapullotelineiden ja sähkösänkyjen varustelemaa huonetta saa kotoisaksi oikein tekemälläkään, mutta vaikutti se nyt sentään paikalta, jossa voi ainakin sen synnytyksen plus pari vuorokautta viettää. Toivottavasti ei sen enempää tarvitse kuitenkaan.

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Happea!

Takana on yhdeksän lomapäivää, joista seitsemän olen ollut töissä. Eläköön kesäloma, pitkät aamu-unet ja autuas vapaa-aika. Ei nyt mennyt ihan niin kuin piti.

Kaikki muukaan ei ole sujunut ihan niin kuin Strömsössä. Vaikka olen koko tähänastisen odotusaikani keskittynyt mahdollisuuksieni mukaan ehkäisemään Nysän allergioita, en näin jälkikäteen juuri pysty omiini enää vaikuttamaan. Voi äiti, minkä teit, kun et syönyt kalaa minua odottaessasi!  Lapsuudessani koulun keittiöön kuljetettu allergialista oli vähintäänkin kilometrin mittainen, minkä lisäksi repussa kulki mukana arviolta puolentoista litran limupullon kokoinen "päärynä" sekä sen kautta nautittavat astmalääkkeet. Allergioista suurin osa jäi sinne lapsuuden maisemiin, samoin astma, jota olen tottunut verenluovutuksissa ja muissa vastaavissa terveyskyselyissä sanomaan yksinomaan lapsuuden ongelmaksi. Lievää koira-kissa-hevonen-koivu-leppä-paju-pähkinä -allergialuetteloa olen kantanut mukanani aikuisuuteen asti, mutta oireet eivät sitten ala-asteen ensimmäisten luokkien ole juuri onnistuneet ylittämään cetirizin-kynnystä.

Kunnes tuli tämä kevät. Kuulemani mukaan pahin siitepölykevät kahteenkymmeneen vuoteen. Yhtäkkiä elo omien koirien kanssakaan ei ole sujunut ohimenevällä ihon kutinalla vaan öisin on ruvettu heräämään siihen, ettei henki oikein kulje. Vinkuu kyllä mennessään kuin pirullinen pillipiipari. Antihistamiinia ja nenäsumutetta on käytetty lääkärin antaman luvan varassa jo aiemminkin, mutta muuhun lääkitykseen en ole Nysän vuoksi uskaltanut tai halunnut koskea. Kun sitten keskiviikon ja torstain välisenä yönä valvoin pari tuntia yskien ja henkeä haukkoen, ja totesin, että nyt olo on ehkä ylittänyt sen "aiheuttaa enemmän hyötyä odottajalle kuin haittaa sikiölle" -määritelmän, joka noihin avaaviin lääkkeisiin on niiden käyttöohjeissa kirjattu. Kun kotitekoinen höyryhengityskään ei helpottanut oloa, päätin luottaa jostain vauva-lehden keskustelupalstalta bongaamaani "kysy kätilöltä" -keskustelun vastaukseen siitä, ettei keuhkoihin inhaloitavista astmalääkkeistä ole todettu haittaa sikiölle. Sormet ristissä toivoin vielä, että vanhentunut lääke = heikentynyt teho, eikä mitään muuta. Sillä mentiin aamuun asti, aamulla soitin vielä mieltä rauhoittaakseni teratologiseen tietopalveluun, josta vakuutettiin keskustelupalstan vastaukset oikeaksi ja vakuuteltiin vielä, että hapen saanti on sieltä prioriteettilistan kärkipäästä, jos nyt jotain plussia ja miinuksia lähdetään kirjaamaan. Seuraavaksi aamuksi vielä lääkäriaika tutulle lääkärille, ja tadaa:

Ennaltaehkäisystä jälkiehkäisyyn.



Onneksi kyseessä on sentään vain kuuriluontoinen astmalääkitys. Parin viikon kortisoni-salbutamoli -annoksella flixonase-heinix -alkupaloilla maustettuna pitäisi päästä pahimman yli Nysää vahingoittamatta. Mieluummin olisin ollut ilman, mutta täytyy sanoa, että on tämä ongelmaton hapen saanti ihan mukava tunne sekin.

Tietoja minusta