Eilisen ohjelmassa oli pakollinen tutustuminen synnytyssairaalaan. Olemme siis ilmoittautuneet halukkaiksi synnyttäjiksi Kätilöopiston Haikaranpesään, ja tästä lystistä on vaatimuksena kaksi pakollista valmennuskertaa (ensisynnyttäjille, muille yksi) sekä synnytyssuunnittelukeskustelu yhdessä kätilön kanssa. Puolison/tukihenkilön läsnäolo pakollinen.
Ei paha. Koska onnistuneesti missasimme kaikki neuvolan tarjoamat synnytysvalmennukset, emmekä kesätauon vuoksi ehdi enää osallistumaan edes syysodottajien ryhmiin, tuntui ihan varteenotettavalta vaihtoehdolta osallistua edes johonkin valmennuksen tapaiseen. Huolimatta siis siitä, että se oli myös pakollista.
Eilisen aiheena oli synnytys prosessina aina sairaalaan tulosta lapsen syntymään, seuraavalla kerralla keskustellaan kai imetyksestä ja sen sellaisesta synnytyksen jälkeisestä aktiviteetista. Synnytyksen vaiheet on tullut opiskelujen myötä käytyä jo aiemmin, joten varsinainen teoriaosuus ei eilen tarjonnut oikein mitään. Oli silti mukavaa päästä kokeilemaan erilaisia kivunlievitystapoja - valmentava kätilö kun tarjosi kokeiltavaksi niin akupunktiota, aquarakkuloita kuin ilokaasuakin. Itse kokeilin lähes kaikkien muiden tavoin jälkimmäistä, sillä olin jostain syystä kuvitellut automaattisesti, että se aiheuttaisi minulle pahoinvointia. Kai siksi, etten juuri kestä alkoholiakaan. Vaan eipä aiheuttanut. Lievästi sekava olo tuli, enkä lopulta tiedä, oliko se sellainen, mitä kaipaisin siinä synnyttäessä. Koska en sattuneesta syystä ole siinä tilanteessa aiemmin ollut. Luultavasti kokeilen ilomielin ihan kaikkea sitten kun sen aika tulee.
Oli jotenkin helpottavaa myös päästä näkemään sairaala ja synnytysosasto ihan konkreettisesti. Olen toki käynyt ultrat saman sairaalan polilla, mutta niistä juoksuvarteista nyt ei ole jäänyt oikein mitään muuta käteen kuin kiireinen olo. Kätilöt ovat aiemmin tuntuneet ihmisryhmänä jonkinlaiselta mystiseltä lapsenpäästäjien klaanilta, johon olen suhtautunut enemmän pelokkaasti kuin avoimen kiinnostuneesti. Vaan ainakin eilen kaikki edes ohimennen tapaamani kätilöt vaikuttivat oikein sydämellisiltä ja mukavilta ihmisiltä. Sairaala nyt on aina sairaala, eikä kaasumaskien, tippapullotelineiden ja sähkösänkyjen varustelemaa huonetta saa kotoisaksi oikein tekemälläkään, mutta vaikutti se nyt sentään paikalta, jossa voi ainakin sen synnytyksen plus pari vuorokautta viettää. Toivottavasti ei sen enempää tarvitse kuitenkaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti