Päiväunien tähden.

Kävimme tänään Jiin kanssa Lapsen tähden -osteopatiakeskuksessa etsimällä vastausta lapsen jatkuvaan huonotuulisuuteen. Tuntui vähän absurdilta hakeutua osteopatiaan vain siksi, että lapsi on äidin mielestä keskimääräistä itkuisempi ja huonotuulisempi, mutta kaikista lääketieteen ulkopuolisista vaihtoehdoista osteopatia tuntui omaan makuuni sopivan normaalilta vaihtoehdolta aloittaa ongelman kartoitus.

Valehtelisin, jos väittäisin, etten mennyt vastaanotolle suurin odotuksin. Eilisen kitinäpäivän jälkeen saatoin nimittäin Matemaatikon kuullen esittää vienon toiveen siitä, että vastaanoton jälkeen lapsi lähinnä hymyilisi ja naureskelisi esimerkiksi koko loppuvuoden. Olisi sekin kyllä toisaalta aika pelottava vaihtoehto. Mutta jos väsymyksen sekaisia epätoivoisia toiveita ei lasketa, lähdin matkaan kuitenkin ajatuksella "ei se paljon maksakaan, jos ei mitään annakaan". Tämäkään ei kyllä täysin pidä paikkaansa, sillä ei se ihan ilmaista ollut kuitenkaan.

Osteopaatti katseli hetken sylissä nukkuvaa Jiitä, ja totesi sitten kallon olevan jotenkin kiristynyt. Tämä näkyi kuulemma siitä, että edestä pää vietti oikealle ja takaa vasemmalle. Tai toisinpäin, en nyt muista. Myös lantion seutu tuntui kuulemma kireältä. Itse hoito koostui painelun, hieronnan ja varovaisen vääntelyn sekoituksesta. Välillä näytti, ettei osteopaatti olisi tehnyt mitään, mutta vauvaa tarkkailemalla huomasi, että jotain siellä kuitenkin tapahtui. Osteopaatin mukaan varsinkin pään käsittely saattaa vauvoista tuntua todella epämiellyttävältä, mutta juuri ennen vastaanottoa nukahtanut Jii nukkui kyllä tyytyväisenä koko kallon käsittelyn ajan. Tämän jälkeen lapsi heräsi kiukkuisena itkien, eikä ollut kovin tyytyväinen lantiota hoidettaessa.  Tyytymättömyys johtui kuitenkin mitä ilmeisemmin nälästä, joten hoitoa jatkettiin samalla imettäen. Jii, joka normaalisti hermostuu melko vähäisestäkin pään koskettamisesta, söi kaikessa rauhassa ja lopulta nukahti samalla kun päätä möyhittiin kuntoon.

Niistä tulikin pitkät päiväunet, sillä tunnin koti- ja kauppamatkan jälkeen lapsi jatkoi uniaan vielä parin tunnin ajan kotona sängyssä. Kovin usein en lasta herättämättä edes saa kantorepusta sängylle, ja jos saankin, niin normaalisti Jii herää viimeistään vartin päästä kiljuen. Nyt lapsi heräsi parin tunnin päästä, mutta silloin itku olikin suorastaan hysteerisen väsynyttä ja kimeää kirkumista. Vaihdoin vaipat ja imetin hetken, ja kas, tuo nukahti uudelleen vielä tunniksi. Osteopaatti sanoikin, että lapsi saattaa käsittelyn jälkeen olla väsynyt ja itkuinen, mutta ihan noin väsyttäväksi en olisi hoitoa silti uskonut. Ja toisin kuin peloteltiin, Jii on itkuisen sijaan ollut koko illan väsynyt, mutta oikein tyytyväinen.

Osteopaatti suositteli näin alkuun kolmen kerran sarjaa, ja täytyy sanoa, että vaikkei hoidosta olisikaan ollut mitään elimellistä hyötyä, maksaisin ilomielin parista pitkistä päiväunistakin.

Epäkunnossa.

Rattaatonta elämää suunnitellessani en oikeastaan missään vaiheessa tullut ajatelleeksi, mitä sitten tekisin, jos en jostain syystä joskus kykenisikään kantamaan lasta. Ajattelin kai, ettei niin vain voi käydä. Ja tadaa - täällä sitä nyt sitten kyhjötetään kotona kantokyvyttöminä, kiitos ristiäisten ja viime maanantaisen mummolan reissun. Lapsi kun sattui ristiäisissään nukahtamaan noin vartti ennen tilaisuuden alkua syliini, enkä venäläisen tuttiruletin pelossa uskaltanut häntä juuri liikuttaa, joten koko pitkähkö seremonia vietiin läpi lapsosta toisella käsivarrella roikottaen. Siihen päälle viikonlopun kanniskelut ja muutama tunti jäykkää autoilua mummolaan ja takaisin, ja näin ollaankin päästy tilanteeseen, jossa selkä on tyytyväinen lähinnä vaakatasossa ja liikkumatta - ja elämä kantoreppulapsen kanssa muuttunut haastavasti hankalaksi..

Nyt ollaan sitten surffailtu rataskauppoja läpi, ja melkein jo ostettukin yhdet. Monen sadan euron investointi tietysti hirvittää, mutta tulin tuossa laskeneeksi, että paikallista joukkoliikennettä hyödyntämällä rattaat maksavat itsensä ennen pitkää takaisin. Niiden kanssa kun pääsen suhailemaan ilmaiseksi toisin kuin kantoreppua käyttämällä. Onko tämä nyt vähän ironista, vai kuvittelenko vain? Vielä kun tuon ristiäisten tiimellyksessä hajonneen jääkaappipakastimenkin saisi jotenkin maksamaan itsensä takaisin.

Rattaita saa rataskaupasta ja jääkaappeja jääkaappikaupasta. Hyväntuuliset vauvat sen sijaan tuntuvat olevan kiven alla näillä main. Lähes viinirypäleiksi muuttuneensa (äidin) ruokavaliosta ei ole ollut ratkaisevaa apua vauvan itkuisuuteen ja muuhun huonotuulisuuteen, joten huomenna käydään kokeilemassa, olisiko osteopatiasta jotain apua. 

Jii niin kuin...

Alkuperäinen aikomus oli päästä ristiäisten suhteen helpolla ja ostaa kaikki mahdollinen valmiina. Lopputuloksena hikoiltiin koko viikko erilaisten leipomusten parissa. Viimeiset kakut kuorrutettiin viime yönä tämän vuorokauden puolella, ja koko ristiäisiä edeltävä päivä meni viimeisten tarjoilujen perässä juostessa. Mennään sieltä, mistä aita on hankalin, vai miten se menikään.

No, nyt on kirppu kuitenkin kastettu ja ristiäiset juhlittu. Jiistä tuli yhtä kuin Joel. Sukunimestä keskusteltiin vielä tänä aamuna, maistraatin paperiin raapustettiin pari minuuttia ennen kastetta minun sukunimeni, joka lennosta vaihdettiin kuitenkin Matemaatikon sukunimeen heti kasteen jälkeen, ennen papin allekirjoitusta. Aika meidän tyylinen ratkaisu.

Ai että miten tähän päädyttiin? Kaiken oikeudenmukaisuuden nimissä Jiin olisi kyllä kuulunut saada minun sukunimeni, mutta vaikka lopulta sainkin Matemaatikon myöntämään tämän, tuntui liian pahalta evätä toiselta niin suuri toive, ja valita lapselle se oma sukunimi. Varsinkin, kun en ole koskaan nähnyt Matemaatikon haluavan mitään yhtä kiihkeästi kuin tälle lapselle oman nimensä. (Oli  päätöksen takana kyllä muitakin, vähän blogia henkilökohtaisempia syitä.) Oletettavasti vie aikansa ennen kuin itse totun sukunimeen, eikä se enää kaiherra sydäntä, mutta vaikka sukunimen valinta jättikin melko kitkerän maun suuhun, tuntuu hyvältä nähdä puoliso nyt niin onnellisena. Lunastinpa samalla itselleni veto-oikeuden n määrään tulevaisuudessa tehtäviä ratkaisuja.  Ja oli sukunimi mikä hyvänsä, on Jii tietysti minulle ennen kaikkea äidin oma musupallero - vaikkei sitä valitettavasti virallisiin asiakirjoihin saakaan painaa.

Kotirouvan arkea, viikko 1

Matemaatikko palasi maanantaina töihin huikealta viiden viikon mittaiselta lomaltaan. Kaks viikkoa kesää, kolme isyyslomaa. Kahden lomaviikon jälkeen odotin kauhulla puolison töihin paluuta, mutta neljän viikon jälkeen aloin oikeastaan vähän jopa odottaa sitä.

Nyt ollaan sitten viikon verran harjoiteltu Jiin kanssa kotiäidin arkea. Alkuperäisiin suunnitelmiin ei kyllä kuulunut jatkuvasti huonotuulinen lapsi, kantamisesta kipeytynyt selkä eivätkä huonosti nukutut yöt, mutta niistä tämä arki nyt näyttää pitkälti koostuvan. Arki on myös pikavauhtia syötyjä aterioita (tai ikkunalaudalle unohtuneita banaaninpuolikkaita), aamupäikkäreitä Vauvan tarinan parissa, hätäisiä ristiäisjärjestelyjä, jännittäviä päivälenkkejä kahden koiran kera ja tietysti jatkuvaa imetystä ja vaipanvaihtoa. Lapsen huonotuulisuudesta johtuen olen keskittynyt lähinnä kääntelemään vauvaa asennosta toiseen, yrittänyt ehkä jossain vaiheessa nukahtaa lapsen viereen itsekin, mutta muuten unohtanut kaikki muut kotiäidin näennäiset velvollisuudet. Sotkuinen keittiö ei onneksi olohuoneesta käsin paljon ahdista.

Keskiviikkona oli Jiin ensimmäinen lääkärineuvola. Painoa oli tullut +240g/vko ja pituuttakin muutama sentti. Erittäin hyväkuntoinen ja terve vauva, sanoi tohtori, joka ei varsinaisesti vakuuttanut ammattitaidollaan. Yksikseni siinä sitten pohdiskelin vauvan vatsakipuja ja ärtyneisyyttä lääkärin selälle jutellen, neuvolakortista luin kotimatkalla saman vauvan olevan tohtorin mielestä oikein hyväntuulinen. Ja kyllähän sitä kai neuvolassa jaksaakin hymyillä tohtorille, kun ensin on kotona vedetty viiden tunnin maratonkäninät äidin iloksi.

Huomenna startataan viikkoon kaksi, joka huipentuu perjantaina Jiin ristiäisiin. Kakku on vielä hankkimatta, kukat ostamatta ja se sukunimikin sopimatta. Etunimet sentään painettiin lautasliinoihin ja kiitoskortteihin kiitettävässä yhteisymmärryksessä. Ihan yksissä tuumin ollaan myös päätöksen jälkeen epäröity niitä nimivalintoja. Kuulostaako se nyt tyhmältä? Keksiikö siitä helposti jotain ilkeitä pilkkanimiä? Inhoaako se tätä sitten isompana? Olisko se toinen suosikki ollut kuitenkin parempi?

No, maistraatti ei sitä vielä tiedä, mutta lautasliinat tietävät. Lapsesta tulee Jii, inhosi se sitä isompana tai ei.

Love it!

Tuleva kollegani ja bloggaajaystäväni Zona Virago ilahdutti Kirppua mukavalla yllätyksellä (kiitos!):

Tunnustuksen säännöt: 
1. Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka antoi tunnustuksen.
2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.
3. Kopioi Post it - lappu ja liitä se blogiisi.
4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain Post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

 

 

Omalta suosikkilistaltani löytyy kymmeniä blogeja, joita luen säännöllisesti - harvemmin niissä kuitenkaan itse näkymättä. Yllättäen tämänhetkiset intressit kohdistuvat ennen kaikkea äitiys- ja lääketiedeaiheisiin blogeihin, mutta blogilistan suosikeista löytyy kaikkea ruokablogeista randomtyyppien päiväkirjoihin. Tämänhetkinen satunnainen top-5 koostuu kuitenkin seuraavista:

 

1. Lydas blogista gravid - raskaana. Oman odotusajan parhaita blogilöytöjä. Lydaksen vauvaelämää reilun kuukauden Jiitä vanhemman tytön äitinä on ollut sekä hauskaa että hyödyllistä seurata. Lydas pohtii usein blogissaan samoja kysymyksiä, joita itse tulee Jiin kanssa pohdittua muutamaa viikkoa myöhemmin. Matemaatikon kanssa useat vauva-aiheiset keskustelut sisältävätkin nykyään toistuvan elementin nimeltä "mä luin yhdestä blogista, että". Lämmin kiitos Lydakselle kaikista vinkeistä.

 

2. Lime Everything -blogin mmiwa. Odotus-, synnytys- ja toivottavasti tulevaisuudessa myös vauvajuttujen sivusta seuraaminen on kiinnostavaa myös muutaman viikon etumatkalla. Sen enempiä tuntematta mmiwa vaikuttaa jotenkin hyvältä tyypiltä.

3. Kotileikkiä leikkivä nurin. Kantovälineasiantuntija ja ainakin blogin perusteella mukava "jalat maassa" -äitiyden edustaja. Hyviä linkkivinkkejä. 

 

4. Tea blogista söndag i sängen. Sen lisäksi, että blogin nimi kuuluu yhdelle lempikappaleistani, on blogi niin visuaaliselta kuin muultakin sisällöltään minun makuuni. Sitä paitsi koirat <3! 

5. Pohjanmaan Marika eli Made in Lakeus -blogin kirjoittaja. Lääketiede-osion ja leppoisan life style -irrottelun sympaattinen edustaja.

Zonalle itselleenkin lähetän tunnustuksen näin epävirallisesti takaisin. Meitä yhdistävät melko lailla samat kiinnostuksen kohteet, ja mielenkiinnolla seuraan vaativaa uranvaihtoprosessia lapsiperheen arjen pyörityksen keskellä.

Juhlahumua

Jii pääsi tanssimaan ensimmäiset häänsä perjantaina. Tanssiminen tosin tapahtui lähinnä kantokopan ja vaipanvaihtopisteen välillä. Vanhempien onneksi häät alkoivat jo yhdeltä, sillä Jiin epäsäännöllisen säännöllisessä päivärytmissä alkuiltapäivät ovat parasta uniaikaa, mikä kirkonmenoja ja muita juhlallisuuksia ajatellen oli oikeinkin suotavaa.

Puoli tuntia ennen lähtöä totesimme vauvan vaatevaraston olevan juhlavaatteiden osalta olematon. Jiin vaatteethan ovat ihan paria poikkeusta lukuun ottamatta käytettyinä ostettuja, mikä nyt ei arjessa ole mikään ongelma, mutta näin juhlamielessä ne ovat ehkä vähän turhan kauhtuneita. Noh - pikavauhtia lähimpään vaatekauppaan hankkimaan vähän fiinimpää vaatekertaa lapsen ensimmäisiin juhliin. Lapsi vaatteisiin ja koppaan, koppa autoon ja auto kirkolle. Olisivatko urut juuri ja juuri ehtineet kajauttaa ensimmäiset tahdit häämarssista, kun lapsi alkoi tahdittaa morsiamen askellusta omalla pärinällään. Lopputuloksena upouudet juhlavaatteet päätyivät kirkonmenojen päätteeksi pyykkikassiin, ja siihen varsinaiseen hääjuhlaan lähdettiin juuri niissä kauhtuneissa arkivermeissä, jotka oli "kaiken varalta" mukaan pakattu. Vaan olihan se sentään mukavaa autoilla häihin uusissa vaatteissa..

Itse hääjuhla sujui lapsen osalta lähestulkoon mainiosti. Äiti ja isä saivat syödä rauhassa koko ruokalistan läpi, ja juhlapuheetkin kuunneltiin kummempia kommentoimatta. Ohjelman loppupuolella kärsivällisyys alkoi vähän rakoilla, mutta siinä vaiheessa vanhemmatkin alkoivat olla jo ihan kypsää kauraa kotimatkalle, ja koirat kotona lenkkiä vailla, joten kaikin puolin tyytyväisinä poistuimme juhlahumusta.

Ihmettelin muuten koko häiden ajan, kun lapsen toinen sukka ei meinannut millään pysyä jalassa. Sadatta kertaa sitä korjatessa päädyin tarkastelemaan sukkaparia tarkemmin. Tarkastelun seurauksena oli todettava Matemaatikolle, että todennäköisesti vain meidän lapsemme päätyy häihin toisessa jalassaan sukka ja toisessa tumppu.