Kesän aikana olen tajunnut mm. seuraavia asioita:
- Päivärytmin säilyttäminen on kesällä järkyttävän vaikeaa. Meille näköjään ihan mahdotonta. Lapsi herää välillä seitsemältä, välillä puoli kymmenen. Päiväunet sitten sen mukaan joskus välillä 12-16. Yöunille nukahtaminen vastaavasti sitten joskus välillä ilta-aamu. No ei nyt ihan niin, mutta aika myöhään meillä on tänä kesänä myös Jii valvonut.
- Pienen lapsen kanssa parasta lomailua on kotilomailu. Parin viikon matkarumban jälkeen tuntuu siltä, että ens kesänä ei kiitos mihinkään. Koko kesänä. Oon vaan kotona toukokuun lopusta elokuun loppuun. Käydään korkeintaan Helsingissä.
- On varmaan joku lakisääteinen aika, jonka jälkeen lapselle on pakko tarjota lämmintäkin ruokaa, vaikkei sille yhtään maistuisi. Kesäinen kurkunpääntulehdus kuitenkin varmisti, että noin pari viikkoa voi ruokkia lapsen vesimelonilla, pillimehuilla ja jäätelöllä ilman (ainakaan toistaiseksi näkyviä) seurauksia.
- On hitsin vaikeaa yrittää alennusvaateostoksia varten etukäteen miettiä, minkä kokoinen lapsi on ensi talvena. Mittasin jalan viime viikolla, ja se oli mun mielestä n.13 cm. Mittasin sen taas tällä viikolla, ja yhtäkkiä se olikin n.14 cm. Jalat eivät myöskään kesän alussa yltäneet potkupyörän satulasta maahan, nyt aika helposti. Entäs joulukuussa?
- Kesä on ihan parasta aikaa opettaa lapsi kuivaksi. "Pukkapissalle", pyytää Jii välillä sisälläkin. Mutta vaipat ovat tämän lapsen kohdalla historiaa. Pyykkikone kiittää.
