torstai 28. kesäkuuta 2012

36+0

Kummipoika sai tänään vihdoin pikkusiskonsa, hintsusti etuajassa äidin helpotukseksi. Tuntui hassulta kuulla syntymäuutisia samana päivänä kun huomaa itse jälleen kerran ihmettelevänsä, että ylipäänsä on raskaana. Omaan laskettuun aikaan on kuitenkin enää se 4+X viikkoa, mutta mistä se pitäisi huomata? Ehkä siitä, että yöt ovat astetta katkonaisempia, kun asentovaihtoehtoja on tasan kaksi, joista toinen alkaa noin tunnin kuluessa tuntua lantiossa, toinen kyljessä. Luonnollisesti kierähdän kyljeltä toiselle ketterästi kuin ryhävalas kuivalla maalla, joten nämä tunnin tai kahden välein toistuvat prosessit vaativat veronsa niin unen määrän kuin laadunkin osalta. Myös lievä närästys on palaillut viime aikoina osaksi iltapuhteita, mutta siinä kaikki, edelleen.

No, en edelleenkään valita helposta raskaudesta. Se vain jaksaa hiukan kummeksuttaa, varsinkin, kun lähtökohtana olivat kaameat odotustarinat muurilaastia syövistä hormonihirviöistä, jotka oksentavat ensimmäisen puoliskon ja makaavat sohvalla liikuntakyvyttöminä jälkimmäisen. Lähdekritiikki olisi tietysti hyvä muistaa näidenkin tarinoiden suhteen, yleensä äänessä kun ovat ne raflaavimpia tarinoita omaavat yksilöt. Jos näillä spekseillä mennään loppuun saakka, ei tästä raskaudesta paljon nuotiotarinamateriaalia jälkipolville jää - vaikka onhan tässä toki vielä se pieni synnytyksen kokoinen yksityiskohta läpikäymättä. Ja toki muutama viikko aikaa ahmia sitä laastia ja oksennellakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta