Erehdyin eilen normaalin sunnuntaivuoroni sijaan arki-illaksi töihin. Liian paljon töitä, liian vähän työntekijöitä. Stressi töiden määrästä ja pelko Nysän hyvinvoinnista kaiken hötkyilyn keskellä sai mielen apeaksi.
Kun sitten tauolla ehti hetkeksi istahtaa alas ja hengähtää, tuntui pieni potku vatsanpohjassa lohduttavammalta kuin mikään ulkopuolinen kosketus tai rohkaiseva sana olisi kai voinut koskaan tuntua. Nysä siellä lähetti terveisiä:
Isä olen täällä vatsanahan toisella puolen/ ja polskin pappadaduda papapaduda dapa/
Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen, ja polskin pappadaduda papapaduda dapa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti