En ole juuri päässyt kokemaan niitä stereotyyppisimpiä raskausoireita (ainakaan vielä), mutta jonkinlainen pesänrakennusvietti tuntui leimahtavan liekkeihin melko pian ensimmäisen ultraäänen välityksellä tapahtuneen kohtaamisemme jälkeen.
Pesän rakentaminen on varmasti hyvinkin olennainen osa lasta edeltäviä valmisteluja, mutta kyllä se ainakin hieman koomiset mittasuhteet saa asunnossa, jossa vauvan tarvikkeille on olosuhteiden pakosta varattu vain noin metri kertaa kaksi metriä seinänviertä. Toisen metrin vie pinnasänky, toisen vaatteille ja muille tarvikkeille tarkoitettu lipasto. Näin karkeasti laskettuna. Toki pelkkien huonekalujen valintaankin saa kulutettua pahimmat pesänrakennusviettinsä, mutta kun kolmatta kertaa häviää huutonetissä kilpailun juuri siitä täydellisestä lipastosta, tai toteaa kaikkien pinnasänkyjen olevan loppujen lopuksi ulkonäöltään käytännössä identtisiä, alkavat muut lapseen liittyvät asiat tuntua huomattavasti relevanteimmilta.
Voisihan sitä tietysti aina lämpimikseen pohtia esimerkiksi sitä, minkälaisia näkymiä sieltä pinnasängystä olisi kiva tuijotella. Vuorataanko sängyn viereinen seinä seesteisillä mustavalkokuvilla, vai pitäisikö virikkeenä olla jotain iloisempaa ja värikkäämpää? Maalattaisiinko esimerkiksi koko seinän kokoinen, neuvolan tarjoamasta julisteesta tuttu hymynaama lasta ilahduttamaan? Kun tuli ne seinätkin tuossa viime kesänä maalattua niinkin inspiroivalla värillä kuin graniitinharmaa. (Vaikka kyllä se seinä vähän sentään kimaltelee auringonvalossa - ainakin niinä päivinä kun muistaa avata verhot.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti