perjantai 30. marraskuuta 2012

Kolmannes.

Lapsen elämä navan tällä puolen täytti eilen kolmannesvuoden. Juhlapäivän kunniaksi Jii sai pahaisen flunssan, ja viime yö juostiinkin koko perheen voimin niistämässä pienen nuhanenän nokkaa. Toimenpide ei saanut ansaitsemaansa arvostusta, vaikka oloa selvästi helpottikin. Aamuun mennessä lähti lämpö nousemaan, ja nyt nuhanenä torkkuu viltin alla tautiaan pois. Toivottavasti uni auttaa yhtä paljon kuin karhunpojilla konsanaan, ja tauti lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin.

Neljässä kuukaudessa Jiistä on kasvanut hurmaava pölisijä, joka väläyttelee hymyään niin kanssaeläjille kuin satunnaisille ohikulkijoillekin melko varauksettomasti. Painoa on kertynyt kuusi ja puoli kiloa, pituutta oli 3kk-neuvolassa 61cm, tällä hetkellä varmasti, ja toivottavasti, pari, kolme senttiä enemmän. Lapsen olemus on kaikenkaikkiaan melko leppoisa ja hyväntuulinen - aivan päinvastaista sille, mitä ensimmäiset kaksi kuukautta antoivat ymmärtää. Leppoisuus lienee suurimmaksi osaksi isältä perittyä - hän kun ei turhia hötkyile tai helposti tulistu. Lapsen luonne on kuitenkin hieman häilyvää sorttia, sillä leppoisuuden vastapainona löytyy oletettavasti äidin puolelta perittyä temperamenttia ja omapäisyyttä, jotka näyttäytyvät salamana epämukavuusalueelle jouduttaessa.

Tällä hetkellä Jiin epämukavuusalueiden top-kolmosessa ovat turvakaukalo, vaunukoppa silloin kun ei väsytä sekä mikä tahansa muu paikka silloin kun ei vain huvita. Näissä tilanteissa itku yltyy noin kolmessa sekunnissa tärykalvoja halkovaksi kirkumiseksi (en nyt puhu siitä ilohihkumisesta), joka ei yksinkertaisesti pääty ennen kuin lapsi siirretään epämukavuusalueen ulkopuolelle. Sitä voisi kuvitella, että "kyllä se sinne ennen pitkää rauhoittuu", mutta ei se rauhoitu. Kokeiltu on. Epämukavuusaluepoliittisissa ristiriitatilanteissa, kuten automatkoilla, tai kaupungilla kärrytellessä, vanhempien vaihtoehtona on joko iskeä peltorit omaan päähän, ja antaa lapsen karjua, tai keskeyttää kaikki muu toiminta ja siirtää lapsi takaisin mukavuusalueelleen. Joskus käy niinkin, että Jiin mukavuusalue on siirtynyt jonnekin Mikä-mikä -maan rajojen sisäpuolelle, vanhempien ulottumattomiin, jolloin lapsen itkuun saattaa lopulta yhtyä jokunen ulkopuolinenkin. Ainakin äiti noin alkuunsa.

Mukavuusalueiden kärjestä sen sijaan löytyy tällä hetkellä ainakin hoitopöytä. Matemaatikko hyödyntääkin tätä tietoa, ja löytyy useimmiten vaihtamasta lapsen (kuivaakin) vaippaa, jos epämukavuusalue pääsee yllättämään lapsenhoitovuorolla. Itku katkeaa usein kuin seinään, usein jo hoitopöydälle laskettaessa, mutta yleensä viimeistään siinä vaiheessa, kun lapsi nostetaan ilman vaippaa katselemaan itseään vessan peilistä. Ei se hymynaama, vaan oma naama. Onneksi myös äidin syli lasketaan vielä toistaiseksi mukavuusalueiden kärkikolmikkoon.

Mukavuusalueellaan nelikuukautinen Jii onkin tosiaan pakahduttava ilopilleri. Ensimmäinen hymykuopan alku on jo bongattu, ja sen kehittymistä seuraillaan innolla. Useimmiten pelkkä vilkaisu lapseen saa silmät tuikkimaan ja ikenet loistamaan, eikä kuplivaan kikatukseen tarvita paljon sen enempää. Hymyn ja naurun määrästä kodissamme kertoo ehkä jotain se, että luulin jossakin vaiheessa purevani hampaita öisin yhteen, kun poskilihakset olivat jatkuvasti niin arantuntuiset. Sitten eräänä aamuna sohvalla Jiin kanssa naureskellessa lihassäryn todellinen syy paljastui. Siitähän se syntyi - jatkuvasta hekottelusta. Lapsen hymyyn kun on jokseenkin mahdoton olla vastaamatta. Parasta lihastreeniä ikinä! Voin vain toivoa, että Jii pysyy yhtä hyväntuulisena vastakin, ja levittää iloa ympärilleen samalla aktiivisuudella kuin tähänkin asti.


5 kommenttia:

  1. Ihanaa. Tulee tunne, että pitäisiköhän munkin vain alkaa tehdä vauvoja. Ai että.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtui eräänä päivänä: ulkona satoi vaakatasossa lunta, katuja ympäröivät jo melkoiset kinokset. Rattaita sai työntää hartiavoimin saadakseen ne etenemään, eikä lumipyryn keskellä oikein nähnyt, mihin etenisi. Lapsi rattaissa oli tyytymätön ja kirkui kurkku suorana, lapsen äidillä laukeamaisillaan oleva migreeni. Kauppaan oli silti mentävä. Äiti yritti kaikin keinoin saada lasta pysymään rattaissa tyytyväisenä, mutta tuloksetta - lapsi vain huusi henkensä edestä. Äiti nosti lapsen käsivarrelleen, mutta kirkuminen jatkui. Rattaisiin. Huutoa. Syliin. Huutoa. Lumituiskussa pääkipuinen äiti työnsi toisella kädellä rattaita tahmeasti edeten, toisella kädellä kannatellen korvan juuressa kurkku suorana huutavaa lapsosta. Lopulta lumisateen keskellä itkivät sekä äiti että lapsi.

      Jos tästä vaikka vähän perspektiiviä siihen ihanuuteen. :)

      Poista
  2. Olipas kiva ja hyväntuulinen postaus. Jo ajatus vauvan hekottelusta sai hymyn huulille. Muistan kuinka hauskaa oli, että saman asian toistaminen laukaisi aina yhtä runsaan naurun vaikka asia olisi toistettu jo seitsemän kertaa vartin sisällä.

    Hyvä, että mukavuusalueita löytyy ja toivottavasti ne vielä siitä laajenevät. Turvakaukalo ja vaunukoppa oli meilläkin suuret inhokit. Matkustuksen kannalta hieman konstikasta. Oletteko vielä kantoliinailleet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen kyllä, että poskilihakset ovat tällä hetkellä vahvimmillaan, ja hymykuopat syvemmät kuin koskaan. Niin hyväntuulista tuo lapsen nauru tosiaan on.

      Hauska kuulla, että muissakin perheissä on inhottu kaukaloa ja vaunukoppaa. Yleensä ihmiset hämmästyvät, kun kuulevat lapsen matkustusinhosta. "Eivätkö vauvat yleensä rauhoitu liikkeessä?" Kyllä tämä meidänkin toki rauhoittuu, ja yleensä nukkuu vaunuissakin ihan tyytyväisenä, mutta on vaikea kuvitella esimerkiksi kiertelevänsä kaupassa rauhassa niin, että hereillä oleva lapsi ihan tyytyväisenä makoilisi vaunuissaan. Ehkä sitten, kun pääsee vähän istuvampaan asentoon..

      Kyllä meillä edelleen kantoliinaillaan, mutta huomattavasti vähemmän ja lyhyempiä aikoja. Rattaiden kanssa tulee nykyään liikuttua joko sen takia, että matkustetaan joukkoliikennevälineillä tai sitten sen takia, että lapsen toivotaan nukkuvan vähän pidempiä aikoja ilman kantajan selän hajoamista. Tällä hetkellä esteenä on myös puutteellinen talvikantovarustus. Pitäisi varmaankin hankkia vielä se talvikantosuoja tuon jokasään-suojan lisäksi - se kun tuntuu jo näille pakkasille vähän häppöiseltä lämmikkeeltä. Lämpimäksi topattua lasta taas on vähän nihkeä alkaa tunkea liinan puristuksiin. Vai olisikohan se ihan tyytyväinen niinkin?

      Poista
  3. Meillä oli lapset ihan toppavaatteissa liinassa/repussa. Tehtiin liinaan vain silloin löysempi sidonta. Mutta itsekin koin pitkäkestoisen liinailun aika kovana selälle joten suosin pidemmillä reissuilla rattaita. Ja Tampereellahan nuo rattaiden kanssa saatavat ilmaiset bussimatkat ovat jo hyvä syy valita liinan sijasta kärryt, mikäli bussia käyttää useammin.

    VastaaPoista

Tietoja minusta