sunnuntai 12. elokuuta 2012

Nimettömiä.

Olympialaisten avajaisten aikaan särki tulevan äidin vatsaa supistusten takia,päättäjäisten pyöriessä kiertää puolestaan ilma äidin sylissä kiemurtelevan Nysän omassa vatsassa.

Kahdessa viikossa lapsonen on ilmavaivojen lisäksi saanut epävirallisesti nimen (saanko esitellä:pikku-jii),paljonpaljon painoa - ja sen ohella toivottavasti pituuttakin,äidin ja isän lupaavaan univelkakierteeseen sekä vanhempien välille mehevän riidan siitä,kumman sukunimi pallerolle nyt sitten annetaan.Jälkimmäinen ei toki ole oikeasti sen enempää palleron syy kuin saavutuskaan.

Nimiasia oli ikään kuin lukkoon lyöty jo hyvissä ajoin ennen Nysän syntymää,mutta toisin kuin tuleva äiti,tuleva isä ei osannut etukäteen kuvitella,kuinka paljon tulevaa jälkeläistään rakastaisi,ja kuinka tärkeäksi oman sukunimen jatkaminen sitä kautta tulisi.Valehtelematta ainakin viimeiset viisi vuotta asiasta puhunutta kiistan toista osapuolta vähän ärsyttää,kun asia on otettu uudelleenkäsittelyyn nyt,kun sinne maistraatin paperiin pitäisi oikeasti jotain raapustaa.

Äiti ei halua isän sukunimeä,mutta haluaisi lapselleen saman sukunimen kuin itselleen.Isä ei halua äidin sukunimeä,eikä sen puoleen mitään muutakaan kuin sen nykyisen omansa,mutta niin,lapselleen hänkin tahtoisi saman sukunimen kuin itsellään.Äiti puolestaan olisi valmis vaihtamaan kolmanteen sukunimeen koko perheen voimin,mutta isälle ei käy tämäkään.Molempien mielestä asia on aivan liian iso sen enempää luovutettavaksi kuin oman tahdon väkisin läpirunnomiseksikaan.Ikään kuin mahdoton yhtälö ja silti se pitäisi jotenkin ratkaista.Voiko lapsen sukunimen valita arpomalla?

6 kommenttia:

  1. No voi höh. Jotain joustoahan tuossa pitäisi tapahtua, eikö isä keksi myös toista vaihtoehtoa? Sinullahan niitä on jo kaksi. Tosin tässä asiassa ei hirveästi vaihtoehtoja ole, jompi kumpi tai sitten vanha nimi suvusta tai yhdistelmänimi.

    Meillä puntarissa (siis yhteiseksi nimeksi jahka naimisiin päästään) oli myös mun suvussa oleva vanha ja harvinainen nimi, jonka itse olisin mieluiten valinnut. Meidän molempien nimet ovat hyvin samankaltaisia ja tunteita herättämättömiä tavisnimiä, joten sinänsä mulle ei ole väliä, kumpi niistä jää. Mutta A:lle tällä oli enemmän merkitystä, joten hän päättäkööt nimen ja minä vastavuoroisesti sain isomman päätäntävallan tulevaa asuinpaikkaa valitessa. Mulle kuitenkin asumispaikalla on iso merkitys, joten olen erittäin tyytyväinen ratkaisuun. Toimisiko teillä jokin tämän kaltainen päätösvallan jako?

    Tai sitten nimeätte lapsen vanhanaikaisesti pikku-jii Matemaatikonpoika T:n sukunimeksi. Saavat kumpikin osansa. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh nimenomaan. Epäreilua tässä on nimenomaan se, että mitään joustoa ei toiselta puolelta ole, joten asian kanssa ollaan aikalailla pattitilanteessa. Se alkuperäinen sopimus koski nimenomaan tuollaista nimeä, jossa isä olisi saanut lapselleen omat etunimensä ja sukunimi olisi tullut minulta, mutta se ei nyt sitten enää riitäkään. En nyt ihan heti keksi mitään tuollaista teidän sopimuksenne kaltaista systeemiäkään meille - meillä kun asuinpaikkakin määräytyy yksinomaan matemaatikon työpaikan perusteella. Tuon ammattiryhmän työpaikat kun ovat kaikki käytännössä täällä pk-seudulla. Jos eivät olisi, asuisin jo ihan jossain muualla.

      Mielenkiinnolla kyllä odotan, miten tämä tästä ratkeaa.

      Poista
  2. Voi kurja! Kuulostan varmaan takapajuiselta kyynikkoemännältä, mutta sanon silti. Mun mielestä äidillä on suurempi päätösvalta lasten asioissa, sillä äiti useimmiten kantaa sen suurimman vastuun ja sitoutuu lapseen aivan eri tavalla kuin isä. Tämä on käytännön muovaama nykyinen näkemykseni, alunperin lähdin liikkeelle idealistisella tasa-arvoajattelulla. Huomattuani, että lapsen syntymän jälkeen velvollisuuksien ja vastuun epätasainen jakautuminen lähes perheessä kuin perheessä on enemmänkin sääntö kuin poikkeus, tulin tähän tulokseen. Nykyään toimin tämän ajatuksen pohjalta, kuunnellen ja keskustellen toki, en tyrannisoiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällain kohtuullisen pessimistinä ihmisenä olen jo etukäteen asennoitunut vähän niin, että tämä meidän nykyinen, kohtuullisen tasa-arvoinen parisuhde on minun välivuoteni jälkeen pelkkää historiaa. Tällaista viestiä kun tuntuvat välittävän lähes kaikki perheet. Mutta vaikka nilkka onkin jo tukevasti siinä suossa, niin pyrin silti kuitenkin olemaan kahlaamatta aktiivisesti itse syvemmälle. Tarkoitan siis, että vaikka aavistankin tulevaisuudessa vastaavani enemmän lapsesta ja ehkä kodinhoidostakin, en silti halua aktiivisesti hakeutua tilanteeseen, jossa toimin perheen pääasiallisena päättäjänä. Ja toisaalta koen esimerkiksi nämä nimiasiat jotenkin sen verran tärkeinä, etten koe voivani vain sanoa, että "näin tehdään". Loppuun asti yritetään kyllä neuvotella asiasta, ja jos/kun se ei tuota tulosta, niin en tiedä, mitä sitten - ehkä arvalla sitten sen jälkeen.

      Turhauttavaa.

      Poista
  3. Ymmärrän hyvin kantasi ja ihailen sitä, että pyrit tasa-arvoisuuteen. Itse olen osittain luovuttanut ja sappeani kiehutellen vihdoin tyytynyt tilanteeseen, jossa isä ilmoittaa menevänsä samana iltana kaverille, äiti taas alkaa kahta viikkoa aikasemmin järjestelemään kaverin luokse menoaan merkaten sen isän kalenteriin, muistuttelemalla siitä vielä viikkoa ja paria päivää ennen. Isän palatessa kotiin on koti siisti ja lapset nukkumassa, äidin palatessa isä nukkuu sohvalla, leluja on pitkin taloa ja lapset ilman päivällistä. Sama toistuu yhtä lukuun ottamatta jokaisessa tuntemassani perheessä ja se on tosi harmi. Mutta on niitäkin perheitä, joissa nämä asiat toimii. Toivottavasti te olette sellainen, ehkä mekin joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin tutun kuuloinen tarina. Tuotahan se tosiaan näyttää lähes joka perheessä olevan. Matemaatikon kanssa olemme kyllä yrittäneet jo etukäteen sopia "vapaapäivistä" ja muista tasa-arvoa ylläpitävistä menettelyistä, mutta käytännön toteutus odottaa vielä vuoroaan. Matemaatikko on kyllä luonteeltaan tuollainen reilu ja reipas puurtaja - ainakin, mitä tulee kodinhoitoon (ja toistaiseksi vielä vauvanhoitoonkin), joten en viitsi kyllä vielä heittää kirvestä kaivoon. Lähinnä pitäisi itse tsempata, ettei hamstraisi kaikkia mahdollisia hommia itselleen vain siksi, että omasta mielestään hoitaa ne nopeammin/paremmin.

      Poista

Tietoja minusta