Opiskelukaverit jatkoivat kandintaivaltaan tänään, ja oma olo oli aamulla vähän haikea - miksen mä pääse mukaan? Viime öiden vajaiksi jääneet yöunet keskeyttivät kuitenkin lopulta moiset haikeilut. Sängystä oli Tampereen junan sijaan ihan mukava siirtyä kotisohvalle tuhiseva vauva kainalossa. Tämä on mun työtä nyt - äitinä oleminen.
Jii on vasta pahaiset kolme viikkoa, enkä siksi viitsi vielä vaipua epätoivoon lapsen huonojen nukkumistottumusten vuoksi. Nyt muutama vuorokausi ollaan menty tyylillä "päivät nukkuen, yöt kukkuen". Ollaan jopa pohdittu, pitäisikö vauvan kanssa viettää enemmän aikaa kotona (vs. kantoreppuseikkailut) päivisin, jotta se nukkuisi vähemmän päiväsaikaan ja olisi sitten iltaisin väsyneempi. Tänäänkin hereillä ollaan oltu yhteensä ehkä tunti (ihan oikeasti - onko tää enää edes normaalia?), muu aika ollaan vedelty sikeitä joko kantorepussa, kaverin sitterissä, sylissä tai omassa sängyssä. Välillä ollaan herätty pikamätöille, mutta hyvin pian on taas uni yllättänyt. Tilanne muuttuu toki silmänräpäyksessä siinä vaiheessa, kun väsynyt äiti edes suunnittelee peiton alle siirtymistä. Silloin räpsähtävät siniset silmät auki, eikä unisuudesta ole enää tietoakaan. Muutaman tunnin tuijottelutuokion jälkeen alkaa väsyttää taas lastakin, mutta sitten onkin jo sopivasti iltaraivareiden aika. Lapsen saa toki itkupotkuraivareistakin tainnutettua myös kotioloissa kantoliinalla, mutta en haluaisi opettaa lasta Matemaatikon sanoin "limukalle" eli nukahtamaan vain kantamalla/keinuttamalla/muulla tapaa viihdytettynä, joten pidemmän päälle tämäkään tainnutuskeino ei liene toimiva ratkaisu. Tällä hetkellä puolustelen (lähes kaikkia) valintojani toteamalla vain, että "se on vielä niin pieni, ettei sen vielä tartte". Pitäisi varmaan laittaa kalenteriin ruksi sille päivälle, kun lapsi oletettavasti on jo tarpeeksi iso - muuten voi herkästi käydä niin, että se päivä siirtyy jonnekin täysi-ikäistymisen tuolle puolen.
Olen tässä nyt pari päivää naureskellut tuoreiden vanhempien väsymyksen sekaista logiikkaa. Meillä kun kovasti odotettiin muun muassa Kela-korttia saapuvaksi jo suurinpiirtein kotiutumisviikolla. Ei sitten tullut mieleen, että siihen yleensä sen lapsen nimen kuitenkin tarvitsee. Eikä pelkkä etunimi riitä, vaikka sellainen olisikin jo maistraatille kertoa. Pariin otteeseen ollaan myös oltu jo lähdössä hakemaan lapselle passia, mutta yllättäen sitä nimeä tarvitsee myös siihen. Tällä neuvottelutahdilla Jii jäänee pysyvästi ilman niin Kela-korttia kuin passiakin. Heh.
Samanlaisia normaaliuspohdintoja olen itsekin tullut läpikäyneeksi monia kertoja. Ja tuo vauvan nukkumisen ajoittuminen päiville on kyllä päiväsaikaan kivaa, mutta öisin ei enää välttämättä.
VastaaPoistaKantoreppuun ja sänkyyn nukkuttamisen välillä on sellainen välimuoto, että antaa vauvan nukahtaa reppuun, mutta laskee hänet sänkyyn pian nukahtamisen jälkeen. Näin tein itse, kun vauva nukkui huonosti, mutta en tosiaan tiedä mikä olisi paras vaihtoehto. Silloin pääsi itsekin heti nukkumaan vauvan nukahdettua.
On noissa pitkissä päiväunissa toki puolensa, kun esimerkiksi kaupungilla liikkuminen on aika vaivatonta. Jiillä vain on paha taipumus herätä aina juuri silloin kun esimerkiksi ravintolassa saan ruoan eteeni. Montaakaan keskeytyksetöntä ateriaa en ole lapsen syntymän jälkeen vielä kokenut.
PoistaTuota nukuttamisen välimuotoa meillä on kyllä käytettykin. Jostain vain muistan lukeneeni, että lapsen olisi tärkeää oppia nimenomaan nukahtamaan itse. Mutta se on varmaankin niitä "ei sen vielä tartte" -sarjan asioita..:)
"Tänäänkin hereillä ollaan oltu yhteensä ehkä tunti (ihan oikeasti - onko tää enää edes normaalia?)"
VastaaPoistaTjaa-a. Ehkä se on teillä (meillä) suvussa.. zzzZZzzz.
Voi olla joo..:). Toi yökukkuminen tulee sitten ilmeisesti tuolta toisesta suvusta..
Poista