Tämä ja valitettavan monta muuta samankaltaista tarinaa ovat aiheuttaneet viime päivinä alakuloa tulevassa äidissä. Tulevan äidin perheeseen kun kuuluu jo valmiiksi Matemaatikon lisäksi kaksi kamalan ihanaa ja samalla kamalan ongelmallista nelijalkaista.
Pelkäsin jo ennen raskautta jonkinlaisia odotuksen aikaisia hormonihyökyjä, jotka saisivat minut jostain syystä inhoamaan omia koiriani. Vielä enemmän pelästyin, kun luin jostain, että näin usein synnytyksen jälkeisissä hormonihöyryissä hetkellisesti tapahtuukin. Tämä on kai evoluution nerokas keksintö varmistaa, että vastasyntynyt saa synnyttäjältään kaiken mahdollisen huomion elämänsä ensi metreillä.
Aivan kuten kummipojan äiti pelkäsi esikoisensa elämänmuutosta kuopuksen synnyttyä, myös minä olen etukäteen stressannut koiriani kohtaavaa väistämätöntä muutosta. Koska halusin tai en, uusi perheenjäsen muuttaa suhteita ja ajankäyttöä väistämättä johonkin suuntaan. En todennäköisesti kykene viettämään yhtä paljon aikaa matolla karvakasoja rapsutellen kuin mitä tähän asti olen tehnyt, enkä tiedä, kuinka paljon koirat tulevaisuudessa joutuvat odottelemaan vuoroaan milloin minkäkin asian suhteen. Luulen, että ennen pitkää uusi kokoonpaino löytää kyllä tapansa ja paikkansa, mutta sitä ennenkin haluaisin selvitä niin koirien kuin lapsenkin suhteen mahdollisimman vähäistä vahinkoa aiheuttamalla.
Luonnollisesti stressaan eniten sitä, miten koirat ottavat uuden perheenjäsenen vastaan. Nämä arkajalat, jotka tähän mennessä ovat lähinnä osoittaneet pelkäävänsä lapsia (ainakin niitä muutaman vuoden ikäisiä joka suunnasta säntäileviä kiljukauloja). En halua alistaa koiriani hiippailemaan pitkin seinänvierustoja vauvan saapumisen jälkeen tai pakottaa niitä kestämään mitä tahansa viiksikarvoista roikkumista, vaan saada ne suhtautumaan tulokkaaseen kuin kehen tahansa perheenjäseneen, ystävällisesti ja omat rajansa ja mahdollisuutensa tuntien. Tiedän toki, että koira on koira ja vauva on vauva, mutta haluan silti uskoa, ettei lemmikistä tarvitse tehdä elukkaa siinä vaiheessa, kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen. Tähän mennessä ei ainakaan raskaus ole onnistunut muuttamaan suhtautumistani niihin oikeastaan mihinkään suuntaan, ja rukoilen kyllä hartaasti, että säästyisin koirien suhteen pahimmalta hormonimyrskyltä myös synnytyksen jälkeen. Kaiken varalta olemme kuitenkin sopineet Matemaatikon kanssa, että hänen erityisvastuullaan on synnytyksen jälkeinen koirien huomiointi, tulevan äidin huomion keskittyessä väistämättä kuitenkin enimmäkseen siihen rinnalla roikkuvaan nyyttiin. Vähitellen toivottavasti löydämme tasapainon ja toinen käsi yltää rapsuttamaan karvakasaa samalla kun toinen pitää pientä rinnalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti