Viime kerralla neuvolassa vastasin th:n perinteiseen "no, miten on mennyt" -kysymykseen mainitsemalla, että muutama yönä oli tullut nukuttua liian vähän. Th arveli suoralta kädeltä huonosti nukkumisen johtuvan hormoneista, jotka kuulemma näillä main alkavat valmistella tulevaa äitiä yöheräilyyn. Mielessäni arvelin kuitenkin herätyskellon olevan suurempi syyllinen - se kun nyt vain oli sattunut herättämään muutamana aamuna nukkumaanmenoon nähden aivan liian aikaisin.
Parin viime yön unettomuuden voisin kuitenkin lähes suorilta käsin kirjata tuon paljon mainostetun hormonit-hirviön alle. Hyvän ystäväni esikoinen antoi nimittäin odotuttaa itseään puolisentoista viikkoa ohi lasketun ajan, ja sai tuntemaan suurta sympatiaa enenevissä määrin kärsimättömäksi käyviä vanhempia kohtaan. Eräänä yönä uniminäni sitten oli riittävän vakuuttunut siitä, että vauva on syntymässä hetkellä minä hyvänsä, ja sai minut heräämään noin tunnin välein puhelinta tarkastamaan. Ei tullut vauva vielä silloin, mutta jo seuraavana iltapäivänä sain kuitenkin viestin synnytyksen käynnistymisestä. Illalla nukkumaan mennessäni yritin kovasti orientoida uniminääni siihen, ettei tästä syntymän ihmeestä ole välttämätöntä tietää reaaliaikaisesti, vaan että voisin oikein mainiosti nukkua aamuun asti ja päivittää kuulumiset vasta sitten. Esikoistaan synnyttävää ystävääni kovasti sympannut uniminäni oli kuitenkin eri mieltä, ja niinpä myös viime yö valvottiin kuulumisia odotellen. Epätoivoisen torkkumisyrityksen jälkeen päädyin lopulta aamuyöstä viestittelemään tuoreen isän kanssa - ja loppuyön valvoinkin sitten silkkaa onnellisuuttani. No toki vähän myös nälkääni, kun en valvomisesta huolimatta jaksanut nousta syömään.
Kai tämä lähestyvä (kyllä se sieltä tosiaan lähestyy) oma synnytykseni sai sitten eläytymään toisen tuskaiseen malttamattomuuteen ja lopulta iltapäivästä aamuyöhön vierähtäneeseen synnytykseen keskimääräistä suuremmalla intensiteetillä. Puoliunisena koin ymmärtäväni jonkin ohikiitävän aavistuksen verran siitä muutoksen suuruudesta, jonka pieni lapsi syntymällään perheelleen tuottaa. Ja täytyy tunnustaa, että heti helpotuksen ja onnen tunteiden jälkeen tunneskaalaani iski myös pieni malttamattomuuden poikanen - olisipa pian jo se oma nyytti kainalossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti