lauantai 26. toukokuuta 2012

Aivopähkinä

Loman kunniaksi voi heittää aivot hetkeksi narikkaan ja keskittyä hauskanpitoon. Koska neuvolan punnitus on edelleen edessä (neuvolantäti oli torstaina sairaana), täytyy tyytyä verbaaliseen iloitteluun blogihaasteen merkeissä.

Tarkoituksena on siis vastata edellämainitun esittämiin kysymyksiin, keksiä itse uudet ja lähettää haaste eteenpäin. Kiitos Lydakselle haasteesta.

1) Lapsuuden haaveammatti?
Ihan ensimmäinen julkilausuttu haaveammatti oli veturinkuljettaja noin kolmen vanhana. Kouluikäisenä  haaveet jakautuivat tasaisesti kolmen ammatin kesken, joita oli sitten aikuisena tarkoitus toteuttaa kaikkia. Maanantaista perjantaihin piti toimia opettajana, lauantaisin lääkärinä ja sunnuntaisin kanttorina. Opettajaksi melkein valmistuinkin, lääkäriksi opiskelen kovaa vauhtia, mutta kanttorin haaveet eivät ole kyllä kestäneet ajan hammasta. Ei sillä kissanpolkalla kovin kummoisia kirkollisia tilaisuuksia säestettäisikään.

2) Aikuisuuden haaveammatti?
Paha vei pikkusormen ja antoi tilalle valkoisen takin. Lääkäri siis. Se, minkä alan, on toistaiseksi melko epäselvää. 

3) Sushia vai meksikolaista - jos on pakko valita?
 Sushia, ehdottomasti. Voisin luultavasti elää pelkällä sushilla, jos olisi pakko. Rrrrrrakastan. 

4) Miten saataisiin maailmaan rauha?
Taitaa rauhattomuus olla jonkinlainen entropian lisääntymisen kaltainen fysiikan laki. Rauha ehkä tulisi ja olisi, jos ihminen lakkaisi käyttäytymästä kuin eläin. Tai oikeastaan - jos ihminen käyttäytyisi kuin eläin. Tai ainakin suurin osa eläimistä.

5) Pahin addiktiosi (aineellinen tai aineeton)?
Kaikenlainen hedonismi. Hyvä ruoka, loputon laiskottelu, Matemaatikon kyljessä nyhjääminen. Mitä näitä nyt on.  

6) Oletko tyytyväinen kännykkääsi? Miksi?
Olen ja en. Nykyinen (Samsung Galaxy S) on oikein kelpo peli, josta ei salamavalon lisäksi puutu oikeastaan mitään, mitä tarvitsisin. Samalla se kuitenkin aiheuttaa ajoittaisia sarvimaisia kasvaimia otsaan esimerkiksi sammuessaan ihan itsekseen ja käynnistymällä sitten viitisen minuuttia. Kiireessä todella hyödyllinen ominaisuus.

7) Joku tärkeä oppitunti elämäsi varrelta?
Ettei omia ongelmia pidä automaattisesti erehtyä luulemaan parisuhteen ongelmiksi ja näin ollen käsitellä parisuhteen ongelmina.

8) Nimiäiset, ristiäiset, varpajaiset, vai jotain muuta? Ei lainkaan juhlia?
Kovasti täällä ristiäisiä jo suunnitellaan. Uhkailin tosin tulevaa isoäitiä, että mitään juhlia ei järjestetä, jos niiden järjestelyyn yritetään liikaa puuttua. Mutta emmä tosissani, kyllä Nysä aiotaan ihan oikeasti kastaa.
 
9) Joku taito, jota et osaa, mutta olisi ihan hitsin kiva?
Uuh. Vaikka kuinka moni. Sellonsoittotaidosta olen haaveillut vuosia. En kyllä tiedä, olisiko se hitsin kiva kenenkään muun kuin itseni mielestä, varsinkaan naapureiden. Myös laaja-alainen kielitaito olisi ihan hitsin kiva.

10) Makein ulkomainen paikka, jossa oot käynyt?
Ulkomailla on tullut matkusteltua aika vähän, mutta kaikista kaukokohteista henkeä salpaavimmat näkymät lienee nähty Aeginan saaren vuorenrinteillä ajelehtiessa. Jyrkät rinteet, kapeat ajoväylät, molemmin puolin vihannat oliivilehdot, tiellä monikymmenpäinen lammaslauma, pään päällä sinistäkin sinisempi taivas ja kuumana porottava keskipäivän aurinko. Ei hassumpaa. 

11) Jos lähtisit juoksemaan maratonia ja saisit kuunnella tasan yhtä biisiä koko sen 42km, niin mikä biisi se olis?
Mahdollisesti jokin neljäkymmentäviisi minuuttia kestävä ramppapamppa, esim. Sibeliukselta, josta ei loppuun päästyään muistaisi enää alkua. Saman kappaleen toistuva kuuntelu toisaalta herättää välillä niin suurta aggressiota, että ehkä sen agren voimalla pinkoisi sen maratoninkin kevyesti..mikä tahansa nova-renkutus voisi siis toimia tässä metodissa. Tai sitten pelkkä hiljaisuus. 

Omilla kysymyksilläni haastan vaikkapa Marikan ja Z.V:n. Ja mikäli haasteeseen tartutte, niin tässäpä teille pohdittavaa:

1. Mistä pidät itsessäsi eniten?
2. Teetä, kahvia, kaakaota vai ei mitään edellä mainituista?
3. Mikä on turhin asia, mihin käytät aikaa?
4. Mihin haluaisit käyttää enemmän aikaa?
5. Juna vai bussi?
6. Lastenkirjasuosikkisi?
7. Onko isopandan suojelemisessa mitään järkeä?
8. Onko nykyinen paavi kuvien perusteella mielestäsi sympaattinen papparainen vai pahan ruumiillistuma?
9. Eväiden merkitys retkellä?
10. Elämän tarkoitus? 42 vai jotain ihan muuta?
11. Parasta kuluneella viikolla?

1 kommentti:

  1. Paljon kiitoksia haasteesta! Hyviä kysymyksiä heitit, taidan tarttua niihin. :)

    VastaaPoista

Tietoja minusta