Olen aika varma, että tämä väsymys alkoi samalla hetkellä, kun kuulin neuvolassa hempan laskeneen pohjalukemiinsa. Siihen asti olin niin energinen ettei mitään rajaa. Sen jälkeen elämä on ollut nukahtelua milloin luentosaliin, milloin junaan (muiden matkustajien iloksi voi aina vähän kuorsata), milloin koiran selän päälle sohvalle. Välillä on iltalenkilläkin sellainen olo, että jos nyt vähän nojaisin tuohon lyhtypylvääseen, niin saattaisin vaikka nukahtaa siihen.
No, hempan lisäksi oman osansa tekevät syystä tai toisesta lyhyeksi jääneet yöunet. Vaikka vuorokaudessa on tunteja aina aika vakiomäärä, tuntuu silti teoriassa mahdottomalta sovittaa yhteen sekä sopivissa määrin nukkuminen että 05.30 lähtevä aamujuna. Muutama tällainen aamu peräjälkeen, ja kas, siinä onkin univelkaa jo viikon tarpeiksi. Näitä paikkaillaan sitten enemmän tai vähemmän vapaaehtoisesti yllämainituilla tavoilla.
Nyt on viikon verran tehostettua rautakuuria takana. Ensi viikolla ajattelin käydä vilkaisemassa tuloksia koululla, seuraava neuvola onkin siitä viikon päästä. Samalla viikolla alkaakin jo kesäloma, jolloin voin hyvällä omallatunnolla ympäripyöreiden yöunien päälle vetäistä vaikka kolmet päikkärit kenenkään kärsimättä. Varsinkin, jos valikoin pään alle koiran sijaan ihan oikean tyynyn.
---
Hämmästelin eilen matemaatikolle sitä, kuinka aktiiviseksi Nysä tuntuu yltyvän aina luennoilla. Oma keskittymiseni herpaantuu helposti, kun katse nauliutuu jatkuvalla syötöllä tärähtelevään kumpuun. Oman havainnointini mukaan aktiivisuus on nimenomaan yhteydessä luennoitsijan ääneen, ei niinkään esimerkiksi paikalla istumiseen. Matemaatikon nopean hypoteesin mukaan tämä onkin ehkä perimmäinen syy siihen, miksi nimenomaan äitien koulutus korreloi lasten oppimishalukkuuden kanssa.
Minkä nuorena oppii - ja niin edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti