Yhä ylös yrittää..

Saatiinkin yllätykseksemme se ylimääräinen ultra-aika jo täksi aamuksi. Ei se toisaalta kyllä mikään ihme ole - viikkoja kun alkaa olla koossa jo sen verran, että teoriassa olisin voinut helposti päätyä synnyttämäänkin vaikka jo ennen tämänpäiväistä ultraa. Mutta vain teoriassa.

Ultrassa kaikki näytti siltä miltä pitikin. Nysä oli oikein somasti raivotarjonnassa, mutta sen verran yläilmoissa ja irrallaan, että sain kahdelta kätilöltä mahtavat röhönaurut vastaukseksi, kun arvelin itse, ettei varmaan kannata ihan siinä la:n tuntumassa lapsosta odotella syntyväksi. Heinähemmon sijaan täällä odotellaan nyt siis elokuista tulokasta. Ja mikäs on odotellessa, kun nyt voi jo etukäteen asennoitua siihen, että omaloma jatkuu vähän ennakoitua pidempään. Matemaatikkokin suosiolla siirsi heti kesälomansa aloitusajankohtaa eteenpäin.

Oman painonnousun ja vatsan koosta saatujen kommenttien perusteella olen pelännyt, että Nysä olisi jo tässä vaiheessa lähempänä neljää kiloa kuin mitään sopusuhtaista. Siksi vähän yllätyinkin, kun sekä vanhempi että nuorempi kätilö ultrassa totesivat, että niin maha kuin vauvakin ovat pienikokoisia. Siis sillä tavalla sopivan pienikokoisia, ei mitenkään poikkeuksellisen kuitenkaan. Maha ei kyllä kenenkään muun mielestä ole enää vähään aikaan ollut sukuakaan millekään pienelle, mutta toisaalta voisi kuvitella, että kätilöt näkevät kaikenlaisia kaksosmahoja ja muita valtavia laajentumia, joihin verrattuna omaan silmään sairaan iso mahapallo näyttää helpostikin aika pieneltä. Tämänpäiväinen päänympärysmitta oli oikein mukavan siro näin ensisynnyttäjälle, ja painoarviostakin kätilö totesi vain, että tuskin painaa vielä kolmeakaan kiloa. Virallista painoarviota ei kone suostunut antamaan, joten tällaisella mutu-tuntumalla mennään, ja sehän nyt voi mennä reippaastikin metsään. Varsinkin, kun vielä on oletettavasti viikkoja aikaa kasvatella sitä massaa.

Allaolevista kuvista hahmottunee jutun juoni, vaikka kuvat vähän eri etäisyydeltä onkin kuvattu. Maha on siis kasvanut kokoaan ihan kiitettävästi suoraan eteenpäin, muttei juurikaan leveyssuunnassa. Myöskään toivottua laskeutumista kohti maantasaa ei juuri ole tapahtunut. Näihin päiviin asti takaapäin on ollut kuulemma mahdotonta päätellä minkäänlaista mahaa olevankaan, mutta nyt toisistaan vähitellen erkanemaan lähteneet häpyliitoksen osat paljastavat odottajan myös takaapäin kulkua seuratessa. Ja täytyy sanoa, ettei se rakkoa antaumuksella painava mötikkäkään varsinaisesti kevennä askelta. Ei täällä silti vieläkään vaaputa, eivätkä mummot pyyhällä rollaattoreineen ohi. Olisihan se ideaalista säilyttää yhtä lennokas askel ihan h-hetkeen asti, mutta ilmeisesti tämä koko synnytyssysteemi on suunniteltu sen varaan, että ensin pitää jonkin aikaa väistämättä tuntea olonsa tukalaksi ja liikkuminen vaivalloiseksi ennen kuin mahasta voi päästä eroon. Sitä odotellessa siis.

38+5

Käytiin aamutuimaan Nysän kanssa moikkaamassa terveydenhoitajaa nro. 8 (ehkä, en pysy enää laskuissa mukana). Normisettiä - näytteet ja verenpaineet ja sen sellaiset. Ei ollut painoakaan tullut lisää grammaakaan, vaikka eilen niin uhmakkaasti herkuttelinkin kokonaisella eskimopuikolla.

Vaikka neuvolakortissa onkin tasainen rivi raivotarjontaa siitä asti kun jotain asentoa on ollut mahdollista ylipäänsä tunnistaa, tuli tänään rt-merkinnän perään pieni kysymysmerkki ja samalla lähete ylimääräiseen ultraan asennon tarkistamista varten. Olen ollut siinä käsityksessä noin pari edellistä kuukautta, että kersa olisi jo tiukasti kiinni lähtötelineessään, mutta näin ei nyt sitten ilmeisesti olekaan. Mitä todennäköisimmin Nysä kelluu kuin kelluukin ihan oikeaoppisesti raivotarjonnassa, mutta sen verran ylhäällä ja irrallaan, että th:n mielestä asia kannattaa tarkistaa.  Lisäksi th mainitsi Nysän mittojen olevan sen verran "laakeat" lantiooni nähden, että mitat olisi hyvä tarkistaa ultralla. Nielaistuani noin nyrkin kokoisen palan kurkustani tiedustelin varovasti, tarkoittiko th laakeilla mitoilla Nysän fyysistä kokoa, mutta kuulemma kyse olikin vauvan ulos tarjoutuvasta asennosta (pää kallellaan tms.), ja muuten tunnustelun perusteella tulossa olisi ihan kohtuullisen siro lapsi. Tai sitten se vain yritti rauhoitella, koska viimeisillään odottavia ei saa turhaan stressata.

jk. kävin viikonloppuna katsomassa erittäin huonon elokuvan. Nysä innostui elokuvan aikana riehumaan kuin silloin joskus kauan sitten Kitkerien konsertissa. Tarkoittaako tämä sitä, että lapsellani on huono maku? Vai tykkäsikö se vain niin paljon pippurirenkaista?

Matalapainetta

Sää on jatkuvasti kuin sen yhden Neljät häät -jakson kiukkuinen morsian, ja viimeisiä viikkojaan odottava kiittelee. Luulin etukäteen näillä main kylpeväni omassa hiessäni ja turpoavani kuumuudesta kuin ilmapallo, mutta vielä mitä. Sadesään viileys tuntuu mukavalta, eikä haittaa yhtään, vaikka tuli se ilmastointilaitekin ostettua varmuuden varalta.

Harmi vain, että matalapainetta riittää pään sisäpuolellekin. En ole tuskastunut odottamaan enkä saa vieläkään mitään hormonihöyryisiä skitsoraivareita, mutta olo tuntuu muuttuneen jotenkin kummallisen alavireiseksi. Mitään ei oikein tee mieli, ei syödä eikä tehdä (normaalitilassa nautin hurjasti molemmista). Pienetkin vastoinkäymiset nostavat palan kurkkuun, eikä ihan kauheasti tarvitsisi ponnistella voidaakseen vähän itkeä ihan vaan vaikka huonon tv-ohjelmatarjonnan takia. Normipäivänä olo korjaantuisi nopeasti esimerkiksi jäätelöllä tai sillä, että Matemaatikko veisi ihan mihin vaan, mutta nyt on vaan plääh, ei tee mieli jätskiä, oon muutenkin jo ihan ryhävalas, eikä oo kuitenkaan mitään kivaa paikkaa, mihin mennäkään.

Vähän auringonpaistetta siis, kiitos. Sekä sisälle että ulos, jos se on siitä kiinni.

"Good dogs, do you like dogs?"

Tämä ja valitettavan monta muuta samankaltaista tarinaa ovat aiheuttaneet viime päivinä alakuloa tulevassa äidissä. Tulevan äidin perheeseen kun kuuluu jo valmiiksi Matemaatikon lisäksi kaksi kamalan ihanaa ja samalla kamalan ongelmallista nelijalkaista.

Pelkäsin jo ennen raskautta jonkinlaisia odotuksen aikaisia hormonihyökyjä, jotka saisivat minut jostain syystä inhoamaan omia koiriani. Vielä enemmän pelästyin, kun luin jostain, että näin usein synnytyksen jälkeisissä hormonihöyryissä hetkellisesti tapahtuukin. Tämä on kai evoluution nerokas keksintö varmistaa, että vastasyntynyt saa synnyttäjältään kaiken mahdollisen huomion elämänsä ensi metreillä.

Aivan kuten kummipojan äiti pelkäsi esikoisensa elämänmuutosta kuopuksen synnyttyä, myös minä olen etukäteen stressannut koiriani kohtaavaa väistämätöntä muutosta. Koska halusin tai en, uusi perheenjäsen muuttaa suhteita ja ajankäyttöä väistämättä johonkin suuntaan. En todennäköisesti kykene viettämään yhtä paljon aikaa matolla karvakasoja rapsutellen kuin mitä tähän asti olen tehnyt, enkä tiedä, kuinka paljon koirat tulevaisuudessa joutuvat odottelemaan vuoroaan milloin minkäkin asian suhteen. Luulen, että ennen pitkää uusi kokoonpaino löytää kyllä tapansa ja paikkansa, mutta sitä ennenkin haluaisin selvitä niin koirien kuin lapsenkin suhteen mahdollisimman vähäistä vahinkoa aiheuttamalla.

Luonnollisesti stressaan eniten sitä, miten koirat ottavat uuden perheenjäsenen vastaan. Nämä arkajalat, jotka tähän mennessä ovat lähinnä osoittaneet pelkäävänsä lapsia (ainakin niitä muutaman vuoden ikäisiä joka suunnasta säntäileviä kiljukauloja). En halua alistaa koiriani hiippailemaan pitkin seinänvierustoja vauvan saapumisen jälkeen tai pakottaa niitä kestämään mitä tahansa viiksikarvoista roikkumista, vaan saada ne suhtautumaan tulokkaaseen kuin kehen tahansa perheenjäseneen, ystävällisesti ja omat rajansa ja mahdollisuutensa tuntien. Tiedän toki, että koira on koira ja vauva on vauva, mutta haluan silti uskoa, ettei lemmikistä tarvitse tehdä elukkaa siinä vaiheessa, kun perheeseen tulee uusi perheenjäsen. Tähän mennessä ei ainakaan raskaus ole onnistunut muuttamaan suhtautumistani niihin oikeastaan mihinkään suuntaan, ja rukoilen kyllä hartaasti, että säästyisin koirien suhteen pahimmalta hormonimyrskyltä myös synnytyksen jälkeen. Kaiken varalta olemme kuitenkin sopineet Matemaatikon kanssa, että hänen erityisvastuullaan on synnytyksen jälkeinen koirien huomiointi, tulevan äidin huomion keskittyessä väistämättä kuitenkin enimmäkseen siihen rinnalla roikkuvaan nyyttiin. Vähitellen toivottavasti löydämme tasapainon ja toinen käsi yltää rapsuttamaan karvakasaa samalla kun toinen pitää pientä rinnalla.

37+5

Noloa, mutta en nyt muista, olenko ollut ihan johdonmukainen noiden laskureiden kanssa. Tuo laskuri-widgethän laskee sen oikean lasketun ajan mukaan, mutta otsikot olen tainnut kirjoitella sen neuvolan bugittavan ohjelman - ja sitä kautta myös virallisen - lasketun ajan perusteella. No, tuskin ketään kauheasti kiinnostaa, eroakin kun on vain kaksi päivää.

Tänään käytiin taas neuvolassa. Yleensä vuorosanat siellä ovat lähinnä "ihan hyvää", "hyvin on mennyt", "ei mitään oireita" ja " eipä tuu mieleen mitään kysyttävää", mutta tänään oli sentään jotain muutakin kerrottavaa ja kysyttävää. Harmi vain, että olisin ihan yhtä hyvin voinut jättää kysymättäkin, kun terveydenhoitajan reaktio oikeastaan joka asiaan on "niin niin" tai "aijaa".

Avauduin siis tällä kertaa alhaisista verenpaineista (neuvolapaineeni huomioon ottaen kohtuullisen koomista), joka on nyt pari päivää aiheuttanut huimausta, heikkoa oloa ja keskimääräistä mittavampaa väsymystä. Mikä lie sitten tämänkin aiheuttanut. Terveydenhoitaja nyt oli kuitenkin sitä mieltä, että "eikö oo kivaa, että on välillä vähän matalammat paineet?". No ei ole. Normaalit paineet olisivat, liian korkeat ne nyt eivät ole koskaan olleetkaan. Huolta aiheutti myös muutamana viime yönä ilmaantunut mahakipu. Kyse ei ole siis supistuksesta, mutta ehkä sellaisten sarjatuotannon jälkitilasta kuitenkin - näin omalla diagnoosillani. Öisin mahanseutu saattaa siis tuntua niin kosketusaralta, että esimerkiksi kääntyminen on kohtuullisen kivuliasta. Paikallaan ollessa ei tunnu mitään, mutta pienikin liike sattuu. Normisettiä, otaksun, kun en saanut tähänkään oikeastaan mitään kommenttia.

Painoa oli tullut +90g, turvotukselle pieni plussa. Sf-mitta hypähti keskikäyrän ja yläkäyrän puolivälistä keskikäyrän alapuolelle, minkä vakavuutta sitten hetki pohdittiin. Tai terveydenhoitaja pohti. Itse olisin taipuvainen aika herkästi uskomaan, että seitsemän eri mittaajaa saattaakin saada vähän toisistaan poikkeavia tuloksia, noin niin kuin mittauksen luotettavuuden näkökulmasta. Tultiin sitten yhdessä siihen tulokseen, että ei tästä varmaan tarvitse huolestua.

Muuten kaikki onkin edelleen mallillaan, mutta Nysä se vain keikkuu edelleen niin sanotusti yläilmoissa. Arvelin Matemaatikolle, että poika lienee enempi tissi- kuin persemiehiä, kun laskeutuminen ei kiinnosta. Terveydenhoitajan mukaan laskeutumista odotellaan vielä viikko tai kaksi (jäljellä olevan ajan huomioon ottaen ihan ymmärrettävä aika), mutta jos edistystä ei sittenkään ole tapahtunut, pitäisi kuulemma käydä ultrassa tarkistamassa tilanne. Sitten puhuttiinkin jo ylimääräisestä oksitosiinista ja imukupeista sun muista, mutta siinä vaiheessa lakkasin kuuntelemasta, koska kyllähän se nyt sieltä laskeutuu itsestäänkin. Joohan?

Leipää ja piimää vaan.

Tänään aktivoiduttiin Matemaatikon kanssa sen verran, että aloitettiin vihdoin sairaalakassin pakkaaminen. Kassin tämänhetkisestä sisällöstä päätellen olen valmistautumassa vähintäänkin kolmanteen maailmansotaan - ainakin, jos eväiden määrästä tekee johtopäätöksensä. No, jos pahimmat pelkoni synnytyksen kulusta toteutuvat, niin maailmansota tuntuu sen jälkeen ajatuksena lähinnä kevyeltä kehäpainilta. Kyllä siinä nyt jo vähän suklaata tarvitaankin.

En nyt kehtaa luetella kaikkia niitä ruokalaatuja, mitä kassista löytyy, mutta sen voin kertoa, että hammaslääkäriliitto ei taida suositella juuri mitään eväskassistani löytyvää. Tai no ehkä sitä vihreää teetä, jos jotain. Vähän kranttu kun teen suhteen olen, pakkasin kummipojan äidin vinkistä mukaan omat irtoteet. Saa nähdä, tuleeko juotua.

Eväiden lisäksi laukusta löytyy tällä hetkellä hammasharja, hammastahnaa, yösiteitä, liivinsuojuksia, korvatulpat, suihkusaippuaa ja kosteusvoidetta. Tarkoituksena on pakata mukaan vielä ainakin luettavaa molemmille (siis minulle ja Matemaatikolle, Nysän kirjallinen kasvatus aloitettakoon vasta kotona), ipod, kamera, vauvan kotiutumisvaatteet, jotain omaa vaatekappaletta ja tietysti neuvolakortti. Juuri nyt en keksi, mitä muuta voisin tarvita. Imetysliivit olisi kai hyvä hankkia, mutta sopivan fleksiibeli malli on toistaiseksi vielä valitsematta. Niin joo, riepuja pitäisi pakata koiria varten. Koirat eivät kyllä valitettavasti ole tervetulleita sairaalaan, edes perhehuoneeseen, mutta mikäli koirat jäävät kotiin Matemaatikon hoiviin, järkeilimme, että uutta perheenjäsentä voisi tehdä tutummaksi jo ennen kotiutumista kantamalla haukkujen haisteltavaksi vauvantuoksuisia riepuja. Niitä siis kassiin kanssa.

Kaverille ennustin, että sairaalakassini tulee todennäköisesti koostumaan muovikassin pohjalle viime hetkellä heitetyistä hammasharjasta ja likaisesta t-paidasta. Mutta ei, nyt jo näyttää paljon paremmalta. Enää pitää muistaa lähtiessä napata se kassi mukaan..

36+4

Takana lähes viikon mittainen "lomamatka". Kaksi päivää piskien kanssa isän ja äidin luona, kolme päivää Keski-Suomessa sitä tuoreinta kummipoikaa sylittelemässä. Reissaaminen vaati veronsa, vaikka ruoka tulikin joka paikassa eteen lähes pyytämättä ja yllätyksenä eikä hotellin lakanoissakaan ollut mitään valittamista. Lopputuloksena oli kuitenkin kumuloitunut univelka ja arkiaamuun herännyt itkuinen odottaja. Mikään ei ollut varsinaisesti huonosti, mutta samalla ihan kaikki.

Päivän ohjelmassa oli kuitenkin neuvolan jälkimmäinen lääkärintarkastus heti aamutuimaan, joten ylös oli vääntäydyttävä, kaikesta aiheettomasta mielipahasta huolimatta. Mieltä ei kauheasti virkistänyt kahdenkymmenen minuutin odotus, jonka aikana "lääkäri tutustuu tietoihisi" (mutta ehtii kuitenkin siinä sivussa juoruilemaan muista asiakkaista hoitajien kanssa ihan avoimesti kaikkien kuullen) eikä sitä seurannut kymmenen minuutin "vastaanotto". Mutta toisaalta - ei ollut mitään kysyttävää, eikä lääkärillä ilmeisesti kerrottavaa, joten mitäpä sitä sielläkään roikkumaan. Eniten kiinnosti tietää kohdunsuun tilanne, joka neuvolakortin mukaan on nähtävästi puolipehmeä ja noin sentin lyhyempi kuin viime kerralla. Lääkäri vahvisti silti omat tuntemukseni siitä, ettei täällä nyt ihan lähipäivinä olla lisääntymässä, joten ensi viikonloppuna reissataan vielä reippaasti kummipojan kastejuhliin. Vielä kun joku ilmastointikeiju kävisi vähän tuunaamassa meidän autoa.