torstai 25. heinäkuuta 2013

Ystävää tositarkoituksella.

Kotiäidin elämä tällaisessa vanhemman polven kansoittamassa kerrostalossa on toisinaan vähän yksinäistä. Tai no niin yksinäistä kun nyt yksveen kanssa voi olla. Mutta sillain aikuiskontaktien osalta. Ihan yksinään saa istua hiekkalaatikon reunalla niinä päivinä, kun ei jaksa retkeillä takapihaa pidemmälle. Varsinkin, kun se lapsikin viilettää takuuvarmasti jo jossain ihan muualla.

Tuossa pari pävää sitten naapurirapun ovesta asteli kuitenkin kohti hiekkalaatikkoa suunnilleen samanikäinen nainen, suunnilleen samanikäinen poika käsivarrellaan. Vaikka nyt normaalistikin ohikulkeville naapureille nyökkäilen, niin tämä yksilö olisi saattanut pelästyksissään tehdä u-käännöksen tervehdykseni kuultuaan. Sen verran innokkaasti tuli kajautettua tervehdykset jo vähän kauempaa, ja samoilla hapilla tiedusteltua heti, että aiasuttestekintäällävai.

Asuivat kyllä. Lapsi ei. Oli vain hoidossa. Tulivat kuitenkin kohteliaasti hetkeksi keinumaan meidän kanssa. Huomasi kyllä, kuinka innostunut sitä voikaan itse olla, kun täysin pyytämättä ja yllätyksenä ilmestynyt keskustelukumppani osaa muitakin tavuja kuin KA, PU ja KO. Harmi vain, että kun lapsi ei ollut oma, niin jutun juuret jäivät aikalailla ilmaan roikkumaan. Hetken mietin, että mitäs. Puhutaanko vaikka taloyhtiöstä sitten?

Onneksi on sentään noi mummot.



6 kommenttia:

  1. Omakotitalo ihanuutta, kun ei ole edes sitä kunnollista takapihaa, jossa leikkiä....
    Eikä edes mummoja.

    Mutta hei, luulis nyt että mummot juoksisi kilpaa pitään teille seuraa, kun on tuommoinen hurmuri mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä teillä sitten on sillä paikalla, missä normaalisti on jonkinlainen takapiha? Meidän kerrostalon takapihalta löytyy aika simppeli leikkivarustus (keinut, liukumäki+hiekkis), joka riittää hyvin nykyisiin tarpeisiin, mutta luulen, että jo ensi kesänä pitää useammin retkeillä ihan muihin puistoihin. Tekee varmaan ihan hyvää itsellekin.

      Kyllä mummot aina ohikävellessään käyvätkin pussailemassa Jiin varpaita (ja muuta yhtä outoa), eikä tässä talossa taida sellaista mummua ollakaan, joka ei tuolle leveällä hymyllä esitetylle vilkutukselle lämpenisi. Ei niistä mummuista silti pidemmän päälle riitä juttuseuraksi itselle. Tai varmasti niiltäkin löytyisi kiinnostavaa kerrottavaa vaikka muille jakaa, mutta noin niin kuin vertaistuen osalta se juna on ajanut tämän aseman ohi jo kauan sitten..:)

      Poista
    2. Ai meillä, meillä on pelto. Ja ruohoa. Ja omenapuita :D
      Tarkoitus olisi väsäillä hiekkalaatikko keinun seuraksi kun tuntuu tuo poika tykkäävän siinä leikkimisestä, aka hiekan syömisestä.

      Mutta, ihan vakavasti. Kyllä itseäkin jurppii välillä yksinään jurottaminen, vaikka tämän omakotitaloelämän pitäisi olla yhtä ihanaa idylliä; mutta ei, ei se ole silloin, kun samanikäisiä ei ole mailla eikä halmeilla. Varsinkin lasten kanssa, kun ei ole niitä leikkikavereita. Meinasin jo perustaa kahviseuran vastapäisten naapureiden kanssa: toinen eläkkeellä, toinen keski-ikäinen ja työtön; molemmat miehiä.
      Että jepajeee....
      :D

      Poista
    3. Pelto, ruoho ja omenapuu kuulostavat kyllä aikamoiselta idylliltä, vaikka parastahan se idyllikin on hyvässä seurassa nautittuna. Sääli, etteivät sinne ole sitten muut lapsiperheet oikein löytäneet. Eikö ole mitään MLL:n perhekerhoja tms. missään inhimillisen matkan päässä? Anything?

      Poista
  2. Voi kuinka valitettavan tuttua. Vaikka meillä ollaan kasvettu jo hiekkalaatikkoiän ohi ja lapset kirmaavat keskenään metsässä, ojissa ja pelloilla, on itsekseen kotona huushollaaminen melko yksinäistä puuhaa. Päivän aikana seuran tarve kasvaa ja A:n tullessa töistä kotiin mun on harjoitettava kovan tason itsehillintää etten heti oven kolahdettua säntää purkamaan päivän tapahtumia ja ehdottamaan kaikkea kivaa tekemistä.

    Harmi ettei teidän lähistöllä ole Jiin ikäisiä lapsia. Toivttavasti sellaisia ilmaantuu, kun ikää tulee lisää ja leikkiseuraa aletaan kaipaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä riittää tässä lähiseudulla siis kyllä äiti-lapsiseuraa puistojen täydeltä, mutta koska Jii ei oikeasti ole vielä puistoikäinen, tulee useimmiten jäätyä tähän oman kotitalon hiekkalaatikolle, ja täällä se seura on tosiaan vähän vanhemman puoleista. Omasta laiskuudesta on siis lähinnä kysymys - pelkän vauvakeinun perässä kun ei vain joka päivä jaksa kävellä muualle puistoilemaan. Uskoisin, että ensi kesänä oma piha ei ihan yhtä hyvin jaksa kiinnostaa Jiitä, ja silloin tulee varmaan herkemmin hakeuduttua niihin oikeisiin puistoihin saman ikäluokan seuraan.

      Poista

Tietoja minusta