Hoh hoi. Taas on tapahtunut vaikka mitä.
Enstekskin. Käytiin Pohjanmaan mummolassa. Tuttuun tapaansa Jii kirkui kaksi ensimmäistä yötä (ja yritti jostain syystä kiipeillä tokkurassa pitkin seiniä vimmatulla vauhdilla), ja vasta kolmantena rauhottui hieman jopa nukkumaan. Muistin taas, miksi kotona on niin kivaa. Junamatkat menivät silti oikein leppoisasti, kiitos kahden hengen työskentelyhyttien ja lattialle levitettävän viltin.
Samassa rytäkässä Jii meni ja täytti yksitoista kuukautta. Ei jäänyt huomaamatta, kun muistisairas isoisä kyseli vartin välein, että "kuinkas vanha tämä pikkumies nyt onkaan". Suretti ja huvitti samaan aikaan.
Kotona ollaan nukuttu sensaatiomaisen huonosti, askarreltupaskarreltu Meidän Lasten Kasvistoa, panikoitu lähestyvää syksyä ja elämänmuutosta, tapettu urakalla huonekasveja, saatu lemmikeiksi banaanikärpäsiä, löydetty Jiille maailman paras yksivuotislahja, haaveiltu omasta ajasta enemmän kuin sitä on saatu toteutettua, heivattu hoitovastuuta enemmän Matemaatikolle, ja käyty muun muassa elokuvissa sekä pussikaljalla kaverin kanssa (pientä ristiriitaisuutta saattaa jonkun mielestä olla ilmassa), steriloitu (tai steriloitettu) yksi kappaletta koiria, vietetty yhdeksänvuotispäivää (Matemaatikko <3), tuskailtu tavarantäyteistä sotkuista kotia, mutta silti retkeilty kierrätyskeskukseen löytöjen perässä, syöty hyvin ja syöty huonosti, imetetty jatkuvasti ja unohdettu imettää kokonaan, päätetty rokotetutkimus ja ilmoittauduttu seuraavaan, keskiluokkaistuttu polyrottinkisten parvekekalusteiden ja sijoitusasunto-osuuden muodossa, hikoiltu ihan fyysisesti varaston kylmyydessä ja mietitty tulevaisuuden työkuvioita henkisen hikoilun saattelemana. Noin niin kuin muun muassa.
Ja ai niin. Nähty kohtuullisen paljon vaivaa, jotta saatiin ostetua jumalattoman kalliilla suhteellisen pahoja (luomu)mansikoita. Cityvihreät amatöörihipit asialla.
Päälimmäisinä tunteina tällä hetkellä on lamaannuttava väsymys ja rintaa puristava kauhu kesän loppumisesta ja opiskeluiden alkamisesta. Samaan aikaan mahtava odotuksen tunne ja hyytävä paniikki kaiken sujumisesta. Enää kuukausi lomaa jäljellä.
Harmi, että mansikat oli pahoja. On ikävää maksaa paljon luomusta, joka on huonolaatuista. Itsekin koetin metsästää luomumansikoita siedettävän ajomatkan päästä, sitten annoin periksi ja ostettiin tavallista ruokakaupan edustalta. Ensi vuonna on ilmeisesti oltava jo aikaisemmin varailemassa keräysvuoroa.
VastaaPoistaMyönnän myös kantavani kirpparitavaraa jo ennestään tavarantäyteiseen kotiin. Itse olen sikalaiska kiertämään vaatekaupoissa tai tavarataloissa, mutta kirppareilla luuhustaisin vaikka kuinka pitkään. Harmi ettei lähialueille ole kirppareita.
Eiköhän se syksykin lähde sujumaan hyvin. Näin täältä monen piuhan päästä vaikuttaa siltä, että selätät haasteen kun haasteen ihailtavalla sinnikkyydellä ja täsmällisyydellä.
No oli kyllä harmi. Varsinkin kaiken sen vaivannäön jälkeen. Mutta tiedänpä ensi kerralla tarkemmin maistella eri lajikkeita ennen kuin poimin sitä ainutta, joka on pahaa. Nyt siis tajusin vasta lähtiessä, että siellä pellolla oli muutakin lajiketta kuin sitä "pounttya", jota meille ensimmäiseksi tarjottiin.
VastaaPoistaKirpparikiertely on kyllä ihanaa! Olisin aina viemässä kyläilijöitä kaikenlaisille kirppiskierroksille, mutta jostain syystä kukaan muu ei oikein jaa sitä innostusta. Itse saatan ottaa ihan päivän ohjelmaksikin jonnekin kirppikselle retkeilyn.
Kiitos tsempeistä! Ihailtava sinnikkyys ja täsmällisyys ovat kyllä hassuja adjektiiveja kuvaamaan minua, suhteellisen laiskaa ja organisointikyvytöntä otusta. Tahtoa on enemmän kuin taitoa, ehkä sitä voi sinnikkyydeksikin sanoa. Mutta kiitos siis joka tapauksessa!