tiistai 16. heinäkuuta 2013

Negatiivi.

Viimeiset viikot ovat olleet noin niin kuin lapsiperhe-elämän näkökulmasta järkyttävän raskaita. En tiedä, kantoivatko ne kuuluisat hormonit tänne asti, vai mikä auttoi jaksamaan, mutta ainakaan enää tähän väsymykseen ei auta kuin uni.

Yöt ovat olleet kaoottisia. Jii heiluu vanhempiensa välissä kuin sekuntiviisari, potkien tasaminuutein (kuvainnollisesti) jompaa kumpaa johonkin ruumiinosaan. Yöimetyksiä on edelleen jäljellä yhdestä kolmeen kappaletta, mutta niiden lisäksi tyyppi ponkaisee itkien pystyyn jonkin epäselväksi jäävän syyn takia noin 1-5 kertaa yössä. Oman hypoteesini mukaan lapsi itkee itsekin väsymystään ja jatkuvia herätyksiä, mutta mitään ratkaisukeinoa emme silti ole keksineet.

En ole yhtään sellainen unikouluihminen. Eikä ole kyllä lapsikaan. Antaisin Jiin nukkua kainalossa ja syödä öisin vaikka kouluikään asti, mutta koska omat vanhemmuuden voimavarani alkavat olla väsymyksestä johtuen aikalailla punaisella, olemme joutuneet miettimään jonkinlaisia uusia ratkaisuja nukkumisjärjestelyihin. Tällä hetkellä tilanne on välillä niin raskas, että joudun arpomaan, itketänkö lasta yöllä unikoulun muodossa vai päivällä oman väsymykseni muodossa. Jälkimmäisellä tarkoitan siis lähinnä univajeen lyhentämää kärsivällisyyttäni suhteessa lapsen luovuuteen, en sitä, että lapsi varsinaisesti itkisi väsynyttä äitiään. Väsynyt äiti kun on näköjään ihan yhtä hyvä pomppulinna ja kynsienteroitusalusta kuin virkeäkin äiti.

Tällä hetkellä tavoitteita on vain yksi: saada lapsi nukkumaan yönsä paremmin. Tätä tavoitetta ajatellen keskitymme nyt täysillä siihen, että a) lapsi ulkoilee riittävästi, b) lapsi syö päivisin hyvin (jottei tarvitse pelätä sen näkevän nälkää yöllä) ja c) päiväunet ovat mahdollisimman pitkät. Tai oikeastaan tavoitteita on siis kaksi. Lapsen yöunien lisäksi toiveena on tietysti saada äidin univelkoja lyhennettyä mahdollisimman pikaisesti.

Molemmat tavoitteet mielessä olemme nyt päätyneet kokeilemaan vihdoin sitä isäunikoulua. Itse majailen siis tällä hetkellä patjalla olohuoneen lattialla, ja Matemaatikko koisii pikku-Jii kainalossaan. Ensimmäinen kokeiluyö sujui suhteellisen hyvin, joten odotukset ovat korkealla Jiin nukkumisen suhteen. Oma univelkani puolestaan on sen verran kroonistunutta, että ainakin ensimmäisenä yönä lähinnä valvoin kuunnellen omaa tiheää sykettäni. Pelkäsin nimittäin, etten nyt äkkiä nukahda. Parasta mahdollista unilääkettä moiset pelot. Ongelmana on myös asunnon pieni koko, ja se, että Jiin äänenvoimakkuus ohittaa äänieristetyn seinän lisäksi myös korvatulpat, ja herättää joka kerta vahtivuorossa olevan Matemaatikon lisäksi myös minut. Vielä pitäisi nimittäin jostain saada sinnikkyyttä pysyä pois sieltä makuuhuoneesta ja ihan oikeasti antaa Matemaatikon hoitaa hyssyttelyt, vaikka Jii vähän enemmän ääntään korottaisikin. Vieläkään ei ole kuitenkaan tavoitteena/tarkoituksena huudattaa lasta uneen, joten sitä kultaista keskitietä etsitään edelleen. Varmaan niin kauan, että lapsi väsyy onnettomiin vanhempiinsa, ja rupeaa nukkumaan ihan omatoimisesti.

4 kommenttia:

  1. Meillä alkoi olla ihan samankuuloista meininkiä parisen kuukautta sitten, kun pikkutyyppi oli vähän yli 10 kuukautta. Äiti ei saanut nukuttua, kun pikkutyyppi veti tissiä kolme kertaa yössä ja kaikki olivat väsyneitä. Meillä asiaan auttoi se, että pikkutyyppi laitettiin nukkumaan omaan huoneeseen, omaan sänkyyn. Samalla loppui yösyötöt. Minulle se taisi olla kovempi paikka tuo perhepedistä luopuminen, mutta kyllä se oli kaikkien kannalta paras ratkaisu. Ensimmäiset yöt pikkutyyppi heräili ja itkeskeli, mutta ei mennyt kuin vajaa viikko, ja pikkutyyppi nukkui jo koko yön heräämättä. Edelleen syötän aamulla, kun pikkutyyppi herää siinä 6-7 maissa, mutta monesti uni tulee vielä sen jälkeen.
    -outi /aaniala.info

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos rohkaisevasta kommentista! Näiden muiden onnistumistarinoiden avulla sitä kai jaksaa yrittää ja toivoa, että meilläkin vielä (kohta!) nukutaan vähän sikeämmin. Edistystä onkin kyllä jo tapahtunut, joten toivo ei ole ihan perusteetonta..:)

      ps. ihana blogi sulla!

      Poista
  2. Olet kyllä aika sissi! Mä en tuossa vaiheessa enää kykenisi muodostamaan kokonaista lausetta saati sitten analysoimaan noin selkeästi.

    Pääsisitkö yökylään jonnekin unikoulun alkuajaksi tai tulisiko sellaisesta mitään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään kyllä tajua, miten jaksoin niin pitkään niin hyvin, ja miksi en sitten ihan yhtäkkiä jaksanutkaan enää yhtään. Tasaisempi väsyminen olisi saanut ehkä hakemaan muutosta jo vähän aiemmin.

      Pääsisin kyllä joo varmaankin kodin ulkopuolellekin yöksi, mutta koska tosiaan halutaan kuitenkin olla turhaan lasta huudattamatta, niin oon mieluummin paikalla, ja valmiina hätiin, jos isäihmisen lohdutukset eivät riitä. Viime yön perusteella isä riittää kyllä näköjään oikein mainiosti, toivottavasti jatkossakin.

      Poista

Tietoja minusta