Nyt pieni yksvee on kipeämpi kuin koskaan aikaisemmin, eikä juuri jaksa muuta kuin nukkua, syödä ja kärttyillä. Lisäkurjuutta tilanteeseen tuo ensi lauantaiksi valmistellut, mutta tänään perutut syntymäpäiväkutsut. Miten kurja onni sairastua juuri syntymäpäiväkseen! Ja vielä ensimmäiseksi sellaiseksi! Kutsut siirrettiin vain viikolla eteenpäin, mutta nyt näyttäisi siltä, että noin puolet kutsutuista ei silloin enää pääsekään juhlimaan. Lapsi ei ymmärrettävästi osaa vielä tilannettaan surkutella, mutta äidin mieli on vähän apea. Vaikka voi toki hyvin olla, että näillä ensimmäisillä syntymäpäivillä laatu korvaa helposti määrän - ainakin mitä tulee kutsuvierasmäärään.
Sairastumisen myötä unikoulullakin on nyt lyhyt loma. Lapsi nukkuu kainalossa ja syö vuorokaudet ympäriinsä. Rintamaidon funktio vasta-aineiden ja puolustussolujen lähteenä sekä lohduntuojana sairaalle lapselle motivoi kummasti imettämään omien yöunien kustannuksellakin. Omaksi lohdukseni muistelen jostain lukeneeni, että lapset palaavat kyllä tervehdyttyään helposti ennen sairastumista omaksuttuihin rutiineihin. Pitkät yöunet jatkukoot siis silloin.
Sairasta on lohdutettu maidon ja sylin lisäksi yhteisillä lukuhetkillä. WSOY:n muuttomyynnistä mukaan tarttui kaksi Debi Gliorin visuaalisesti houkuttelevaa teosta, Tuulten tuutu sekä Kulta pieni. Sisältö ei ilokseni jäänyt lainkaan kakkoseksi kuvakerronnalle, kiitos kirjoittajan lisäksi loistavan suomentajan (Ilpo Tiihonen). Varsinkin jälkimmäinen teos käsitteli jo sen verran isoja asioita liikuttavilla lyriikoilla sävytettynä, että roskia tuppaa jostain valumaan silmiin kirjaa luettaessa niin äidillä kuin isäihmiselläkin.
"Voiko rakkaus mennä rikki", kysyi Pieni. "Ja voiko sen korjata, auttaako liima tai teippi tai tikki?"
"Voihan nenä, nyt tuli tenä", sanoi Suuri. "Sitä kun minä en tiedä, mutta ei rakkautta ainakaan roskiin viedä."
(Debi Gliori: Kulta pieni)
Voi teitä, voi pienen pientä potilasta. Paljon paranemista kaikille.
VastaaPoista