torstai 18. heinäkuuta 2013

Hopes up.

Kumma, miten paljon energiaa voi saada yhdestä huonosti nukutusta yöstä! Tänään olin heti aamusta ylhäällä sillä asenteella, että nyt tehdään maailma valmiiksi, ja väsymyksestä huolimatta koko päivä meni suhteellisen positiivisella vireellä. Jotain ehkä kertoo päivän tahdista, että aamulla 07.30 olin jo käyttänyt koirat kolmen vartin lenkillä, hoitanut omani ja lapsen aamupesut sekä ruokkinut nälkäisen lauman. Ennen yhdeksää oltiin jo Helsingissä jonottamassa kauppaan.

Ai että mistä moinen energia? Olohuoneessa huonosti nukutusta yöstä tietysti!

Unikoulumme ehti tässä välissä saada jo vähän kehnot käänteet, kun toissayön ensimmäiseen yösyöttöön ei maidontuotantoon kykenemättömästä isäihmisestä ollut mitään lohtua. Kymmenisen minuuttia kuuntelin seinän takana yltyvää itkua, sitten siirryin suosiolla lapsen näköpiiriin. Matemaatikko puolestaan siirtyi olohuoneeseen jatkamaan omia katkonaisia uniaan, ja minä Jii kainalossa meidän sänkyymme. Päätin kuitenkin pitäytyä päätöksessäni olla imettämättä yön aikana, ja niinpä sitten mentiin sinne viiteen asti melkoisen unisirkuksen voimin, mutta imettämättä. Jostain syystä lapselle riitti paremmin pelkkä äidin läheisyys, ja lempeän päättäväinen ruokatarjoilusta kieltäytyminen otettiin vastaan huudon sijaan melko mitättömällä kitinällä. Välillä kuunneltiin puhelimesta vähän kehtolauluja, välillä hyräilin hiljaa itse ja silittelin lasta. Tunnin kiehäämisen jälkeen saatiin noin puolitoista tuntia katkotonta unta, sitten taas vähän häröiltiin, nukuttiin vähän lisää ja lopulta herättiin hämmentävän onnellisina uuteen päivään. Harmi vain, että kello oli siinä vaiheessa vasta viisi. Harkitsin hetken, josko lopettaisin kerralla kaikki yösyötöt, ja nousisin keittelemään puuroja, mutta koska tarkoituksena on jatkaa ainakin aamu- ja iltasyöttöjä vielä tästä eteenpäinkin, tarjosin maidot ja silittelin virkeää lasta uudelle uniretkelle. Puoli kahdeksan aikaan sitten vasta lopulta nousimme.

Päätin silloin, että unikoulu viedään loppuun vaikka sitten valvoen. Sovimme Matemaatikon kanssa, että aloittelen unet olkkarissa, ja siirryn sitten tarvittaessa heti makuuhuoneeseen jatkamaan. Tällä tavalla saisin ainakin muutaman laadukkaan unitunnin yötä kohden.

Mutta mitä ihmettä. Seuraavan yön nukuin ihan älyttömän katkonaisesti (ei pääparka enää muuta osaa), ja heräilin katsomaan kelloa vähän väliä. Olin ihan orientoitunut siihen kello yhden yöhuutoihin, mutta puoli kahteen mennessä en ollut kuullut vielä mitään. Enkä kolmeen. Enkä puoli viiteen. Enkä viiteen. 05.20 kuulin lopulta seinän takaa lapsen heränneen, ja siirryin saman tien ruokkimisaikeissa makuuhuoneeseen, ettei tyyppi ehtisi liikaa virkistyä. Siinä hämmentyneet ja onnelliset kohtasivat, kun yönsä nukkunut äiti kohtasi yönsä nukkuneen lapsen. Lapsi jatkoi ruokailun jälkeen uniaan vielä puoli seitsemään, mutta itse en taas innostukseltani pystynyt enää nukahtamaan, joten jätin Matemaatikon nauttimaan harvinaisemmista aamu-unista, ja suuntasin itse koirien kanssa lenkille.

Ja arvatkaa mitä? Lapsi oli nukkunut koko yön kaiken lisäksi omassa sängyssään! Isäihminen oli nostanut lapsen viereensä vasta silloin 05.20, kun oli tajunnut lapsen olevan ihan hereillä. Muuten koko yö oli kuulemma sujunut suhteellisen tiheillä (ja täysin itkuttomilla!) herätyksillä, mutta lapsi oli nukahtanut aina kertakaadolla uudelleen ilman kummempia temppuja. Ensimmäinen kokonainen yö omassa sängyssä!

Nyt ovat tietysti toiveet korkealla ensi yön suhteen, mutta yritän silti pitää mielessä, että seuraavat yöt voivat olla taas ihan toista maata. Mutta niistä selvitään kyllä! Väitän vakaasti, että yösyötöt olivat nyt Jiin osalta tässä!

5 kommenttia:

  1. Hyvä te! Ihan mahtavaa! Me ollaan käyty kuule ihan just ja täysin samat jutut läpi :D

    Vaikka periaatteessa yöimetyksen lopettaminen on vaikeampaa kun maitobaari on kokoajan siinä lähellä, niin äidin tuoksu ja läsnäolo on silti jotenkin lohduttavaa.

    Ja jos äiti vaan jaksaa jonkun aikaa taistella, niin pikkuhiljaa maidottomiin öihin tottunneelle lapselle isän syliin siirtyminen ei välttämättä ookaan enää niin pahan homma. Ja sitten sinne omaan sänkyyn.

    Takapakkeja tulee, mutta tossa on kyllä jo lupaus siitä, että tuollaisia öitä kohden olette menossa! Eli sitkeesti vaan pidätte kiinni :)

    Meillä nykyään yöt on useammin aika hyviä, eli unia riittää ekasta nukahduksesta ainakin 6-7h putkeen. Viiden-kuuden aikaan täytyy jo saada rintaa (tämäkin on nyt jo tottumuskysymys, että tuttipullo ei käy). Neuvolassa sanoivat, että usein juuri aamuyöstä tulee kasvaminen on kovimmillaan, eli tosiaan luultavasti ihan aidosti on nälkä.

    Kovasti tsemppiä ja kyllä ne tasottuu! Jos tulee takapakkeja ja kaipaatte lisävinkkejä, niin kaikenlaisia helliä menetelmiä löytyy (varmaan teillekin tuttuja, No-cry sleep solution -kirja ja Jay Gordonin menetelmät).

    Ps. pistin sulle taannoin meiliä, toivottavasti tuli perille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Kuvittelin jostain syystä, että teillä meni sillain sujuvasti "äiti siirtyi toiseen huoneeseen ja sen jälkeen lapsi alkoi nukkua" -tyylillä. Varmaan samasta syystä, kun teillä ei mun mielestä sotketa syödessä. :)

      Mutta siis ajatusmalli on ihan sama, ja äiti tosiaan jaksaa taistella, nyt kun näyttää siltä, että ei sitä lasta tarvitsekaan ihan rutikuivaksi itkettää. Ainoat oikeat itkut on nyt siis itketty tuossa vahdinvaihtovaiheessa, jonka jälkeen mun läsnäolo on tyynnyttänyt sen pelkäksi kitinäksi. Nyt just näinä päivinä riittää, että selvitään yöstä ilman imetystä, muut haasteet (pysyvästi omaan sänkyyn, katkottomat yöunet) saa odottaa vuoroaan.

      Toi no-cry sleep solution on kai se Pantley? Se tuntui omaan ajatuksenjuoksuun vähän sekavalta. Jay Gordon sen sijaan on ihan uppo-outo, ohimennen muistan sulta siitä kuulleeni. Pitääkin vähän googletella.

      Ja joo, kiitos postista! Säikähdin ensin, että oon poistanut sen tai antanut väärän osoitteen, mutta löytyihän se sieltä, kun vähän kaiveli. Vastasinkin jo.

      Poista
    2. Haha, ihania mielikuvia, oliskin kaikki ollu noin helppoa! :)

      Mä valmistelin lasta useamman viikon siihen, että lopulta alkoi nukkua isänsä kanssa. Eli en imettänyt, annoin nukkua ekasta heräämisestä asti koko yön mun vierellä, tarjosin tuttipulloa toisinaan (aluksi maitoa, sitten vettä), hyssyttelin, heräilin, tassuttelin, tein kaikkeni, että kaksi ehtoa täyttyy: ei rintaa ennen viittä-kuutta ja lapsi ei itke.

      Ja niin joo, nukuin peittävässä t-paidassa. Mitä isompi kaula-aukko (esim. spagetti-olkaimisessa topissa), sen houkuttelevammin ne rinnat on iiiihan tässä kun vaan vääähään kurkotan kättäni....

      Lopulta about kuukausi sitten laps siirtyi nukkumaan isänsä viereen ja siinä kohti siirto menikin sitten suhteellisen hyvin. Edelleen heräili kolmisen kertaa yössä, mutta tyyntyi (isän) sylihyssytykseen (joskus oli pullomaitoa / -vettä tarjolla myös).

      Nyt on heräilyt tosiaan vähentyneet huomattavasti ja on siirtynyt nukkumaan pinnikseen parisängyn vierelle (mä nukun edelleen alakerrassa omassa rauhassa, mun läsnäolo on parin kokeilukerran perusteella tehnyt öistä levottomampia).

      Pantley oli ehkä vähän sekava tosiaan, mutta kun löysin oikean sectionin, niin sieltä löytyi tosi hyviä vinkkejä, joista oli apua kyllä mulle :) Gordonin ohjeistakin voi poimia ne itelleen hyödylliset.

      Mua vähän hymyilyttää sen tapa puhua deterministisesti, kuin KAIKKI lapset toimii JUURI näin. 'Kymmenen yön jälkeen lapsesti nukkuu sikeästi koko yön heräämättä' Ja sitten taas sen tapa kirjottaa harhailla asiasta toiseen ja pistää sulkuja joka paikkaan (siis kuka ihme käyttää sulkuja niin paljon, ihan kuin ei saisi lausetta loppuun ilman sivuhuomautuksia?!), mikä tekee sen tekstistä vähän sekavaa (mutta eri tavalla kuin Pantleyn).

      (http://drjaygordon.com/attachment/sleeppattern.html)

      Kiitos meilistä, tuli perille :)

      Poista
    3. Nyt rupesi tuntumaan, että ollaan teihin verrattuna oiottu aika äkäisesti. Yritettiin kyllä tuossa pari kuukautta sitten ruveta vähitellen siirtämään ensimmäistä ruokailua kohti aamuyötä, mutta ei siitä mitään tullut. Enemmän Jii silloin huusi, kun nyt koko tämän "unikoulun" aikana. (Nyt ei ole siis joutunut huutamaan paljon yhtään). Ehkä multa vaan puuttui silloin taistelutahto ja oikeat aseet.

      Paita-asia on keksitty täälläkin jo hyvän aikaa sitten. Jossain vaiheessa pohdin jo poolopaidan ottamista yöpaidaksi, mutta näköjään tommonen peruspaitakin ajaa saman asian. Kyllä se uninen käsi aina epätoivoisimmalla hetkellä yrittää sieltäkin kaivautua sisään, mutta hyvin harvoin onneksi.

      Mun mielestä muuten toi Pantley oli nimenomaan sellainen sulkuja käyttelevä haahuilija. Vaikka en kyllä edes muista, käyttikö se sulkuja yhtään. Haahuili ainakin. Gordonia nyt ehdin jo vähän vilkaista ja joo, aika vinkeä tapa kirjoittaa näköjään.

      Kuinkahan kauan tätä olohuonekarenssia muuten jatkuu? Musta ois tosi kiva päästä omaan sänkyyn ja miehen viereen yöksi, mutta vielä ei uskalla edes yrittää..

      Poista
    4. Kirjotan tabletilla, tässä voi käydä vielä huonosti..

      Mun mielestä sen kyllä huomaa kun lapsi on valmis täysiin öihin ja Jii vaikuttaisi olevan! Meillä mentiin pidemmän kaavan kautta varmaan siksi, että alotin aiemmin ja laps ehkä tartti vähän pidemmän ajan tottumiseen.

      Kallistun kokoajan vahvemmin sille kannalle, että alle vuoden ikäseltä lapselta on turha odottaa kokonaisia öitä ja yrittää pakottaa siihen. Lapsi alkaa nukkua kunnolla ja äidistä vierottuminen öiksi onnistuu siinä vaiheessa kun lapsi on riittävän kypsä siihen ja monilla tää vuoden ikä näyttää olevan aika hyvä rajapyykki.

      Niitä uniassosiaatioita voi hellästi ohjata jo sitä ennen, mutta näissä jutuissa pitää olla armollinen. Jos lapsi huutaa ja karjuu ja itkee, niin ehkä sen voi tulkita niin, että ihan vielä ei ollut oikea aika.

      Mä totesin juuri miehelle, että palaan makkariin kun näitä täysiä öitä (eilen eka kunnollinen!! 21 - 06:30!) on jatkunu viikon ;) ainahan te voitte kokeilla ja sitten palata jos ei toimi.

      Eli onneks olkoon myös teille täysistä unista :)

      Ja vielä, itse itseäni toistaen: en usko aikasempien yritysten kosahtaneen taistelutekniikan tai -tahdon puutteeseen, vaan Jiin epävalmiuteen. It wasn't time.

      Mutta siis kokonainen vuosi odotusta, että saa taas nukkua, se on pitkä aika, varsinkaan kun ei ole mitään takuita, että tosiaan vuoden kuluttua olisnoikeasti helpompaa. Nyt voi sanoa, että kannatti odottaa, oon todella ilonen, että tää hoitui lopulta lempeillä menetelmillä. Vaikka kyllä munkin usko meinasi monesti loppua.

      Poista

Tietoja minusta