keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Matkasuunnitelmia.

Havahduin toissayönä joskus 03.40 siihen, ettei lapsi ollut puolen yön jälkeen juuri nukkunut. Olin tokkuraisena nostellut sitä puoleta toiselle, yrittänyt imettää ja silitellä, mutta siinä se vain meuhkasi. Yritti raasu puoliunessa maanisesti löytää maitohanaa paidan kaula-aukosta, ja päätyi sitten imeskelemään äidin rintakehää paremman puutteessa.

Miksei lapsi nuku, kysyi vähintään yhtä tokkurainen Matemaatikko. Se on tulossa kipeäksi, vastasin, ja jatkoin lapsen nostelua.

Ja niin se tosiaan oli. Alan olla näköjään jo aika velho kuulostelemaan lapseni henkäyksiä ja niiskauksia. Tänään tauti on kyllä jo sitä luokkaa, että kuuro orpokin kuulisi lapsen olevan kipeänä. Samoin äidin. Ja vähän isänkin. Omaa oloani pahentaa vielä allerginen nuha sekä suhteellisen pitkä huonojen öiden putki, joten kurjuus on taattu. Vaan jospa tämä tästä taas helpottaisi.

Väsähtäneet ajatukset seilailevat tällä hetkellä erilaisissa unikouluissa. Tähän asti on jaksettu hyvin, mutta varsinkin nyt flunssaisena yöt tuntuvat aika raskailta. Toissayön lisäksi myös viime yö käytännössä valvottiin noin kello kolmeen (minä ja lapsi), kun lapsi pönki itkien pystyyn noin kolmen minuutin välein. Tai siltä se ainakin tuntui. Viime viikot on nukuttu muutenkin selvällä vajaateholla, joten alkaa olla aika ilmeistä, että näin tämä ei voi jatkua.

Vähän suorastaan hävettääkin lukea kaikenlaisia unikeskustelupalstoja. Harvoin siellä enää näin vanhoista (pikku-Jiikin on jo jollain mittapuulla vanha, hassua!) lapsista keskustellaan. Unikoulut toteutetaan kai yleensä 6-9kk:n ikäisille, joten Jiin kaltainen kymppikuinen alkaa olla niissä piireissä jo aika harvinainen. Ja harva keskustelukumppani enää edes yrittää peitellä hämmästystään, kun kerron, ettei meidän kymppikuisemme nuku vieläkään kuin parin tunnin pätkissä.

Hämmästyttää se toki itseänikin. Heräilisi edes sen maidon takia, mutta kun ei. Mitään imetysassosiaatioita ei enää ole, ja tyypin saa usein nukahtamaan uudelleen ihan kätsysti ilman imetystäkin, esimerkiksi silittelemällä. Tai lykkäämällä tutin takaisin suuhun. Olen aika varma, että Jii ei yksinkertaisesti (kovin hyvin) osaa jatkaa unisyklistä seuraavaan. Ensimmäisen kerran tämä on todistetusti tapahtunut vasta noin kuukausi sitten, joten ehkä maisteroituminen nukahtamisen alalta saavutetaan vasta myöhemmin.

Maidosta riippumattomasta heräilystä johtuen yöimetykset ovat edelleen mukana kuvioissa. Tuntuu turhalta lähteä lopettamaan niitä, kun tällä hetkellä ainoastaan imettämällä voi saada edes vähän pidemmän unipätkän aikaiseksi. Voi toki olla, että yösyöttöjen lopettamisella lapsi oppisi yhtäkkiä nukkumaan paremmin, mutta epäilen vahvasti, sillä ei tuo tällä hetkelläkään joka herätyksellä vaadi maitoa. Heräilee silti. Voi niillä silti olla jonkinlainen yhteys, joten yösyöttöjen lopetuksesta on jo käyty erinäisiä keskusteluja perheen nukkuvien osapuolten kesken.

Toisaalta tekisi mieli antaa lapsen vieroittua ihan itsekseen, mutta en usko sen tapahtuvan kovin nopeassa aikataulussa, ja syksyiset kouluaamut väsyttävät mieltä jo nyt. Toisaalta olen todennut, että mihinkään huudattamisiin minusta ei vain ole. Eikä se tuollaisen oksentelijan kanssa tuntuisi kovin hyvältä vaihtoehdoltakaan. Jiillähän on siis tarpeeksi hätääntyessään/suuttuessaan tapana lopulta oksentaa. Asia on käynyt ilmi pari kertaa isäihmisen nukutusvuorolla sekä toistaiseksi viimeiseksi jääneellä automatkallamme. Voi olla, että olen liian hysteerinen/tunnollinen/paapova äiti, mutta en tieten tahtoen haluaisi aiheuttaa niin voimakkaita tunnekuohuja lapselleni, että tyyppi lopulta oksentaa uupumuksesta.

No, nyt ei vielä tehdä mitään, sillä sairasta lasta ei unikouluteta. Mutta jatkosta en tiedä. Isi-unikoulu vaikuttaisi varteenotettavimmalta vaihtoehdolta, mutta kovin luottavainen en ole senkään suhteen, johtuen ehkä isäihmisen huonoista nukutuskokemuksista. Vaikka on niitä toki ollut hyviäkin. Äiti olkkariin? Äiti matkoille? Äiti huudattaa sylissä? Isoäiti hoitaa likaisen työn? Nostellaan, tassutellaan vai herätellään suunnitellusti? Miten kaikki sopii yhteen perhepedin kanssa vai sopiiko mitenkään?

Pitäisi kai hakea se Pehmeä matka höyhensaarille takaisin lainaan. Jos tällä kertaa saataisiin edes laukut pakattua.

2 kommenttia:

  1. Älä huoli, hyvä T, täällä on monia, joilla on vielä vanhempia lapsia ja edelleen uniongelmia :) Lähikaveripiirissäkin niitä löytyy, pian puolentoista vuoden ikäisiä. Moni näistä on myös sanonut, että yöt helpottuu huomattavasti ekan vuoden jälkeen.

    Meillä on kanssa meneillään taas pienimuotoista unikoulua. Yritän selvittää syytä lapsen heräilyihin, koska on vaikea uskoa sen olevan aidosti nälkää. Kuitenkin oon huomannut, että unta ei tule, ellei maitoa saa. Ja kelpaa korvike tai rinta, kumpi vain, mutta maitoa on saatava. Vesi ei käy - ja tuttiahan meillä ei syödä.

    Tällä hetkellä elellään 1-3 herätystä yössä ja oon ottanut tavaksi nyt sitten, että herätessä mennään keittiöön (krooohhhzzzzz...) ja annan pullosta maitoa, ettei ainakaan tulisi imetysfiksaatiota. Ja siihenhän ei siis nukahdeta, vaan maitoa juodaan, jonka jälkeen palataan sänkyyn nukkumaan. Nykyään useimmiten taasen mun viereen, laps tuntuu kaipaavan läheisyyttä.

    Ja oli tuossa yksi yö, kun laps ähisi ja kääntyili ja huokaili puolisentoista tuntia, torkahteli välillä, mutta sitten taas hereillä. Selkeästi koitti etsiä unta, koitti nukahtaa, mutta oli uneton. Ihan samaan tapaan kuin mä kääntyilen ja huokailen kun en saa unta.

    En tiedä onko tässä kyseessä jotain totuttuja tapoja vai mitä, mutta joku tässä on. Ajattelin seuraavaksi kokeilla antaa miehen hoitaa nää pullosta maitoa (tai ainakin katsoa mitä tapahtuu) ja viereen nukkumaan. Meilläkin nukutus miehen hoitamana välillä onnistuu, välillä ei lainkaan. Oon alkanut yhdistää siihen, että mitä enemmän unta päivällä, sen vähemmän itkua illalla. Ehkä.

    En tiiä, ihan mystisiä nämä on. Mutta joo, näiden kanssa painitaan, et ole lainkaan yksin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos taas kerran, kyllä kohtalotovereiden olemassaolo jotenkin hassusti vähän lohduttaa.

    Meillä tuo vuoden ikä tulee täyteen vain paria viikkoa ennen opiskelujen alkamista, joten ihan huolettomasti en uskalla sen varaan laskea. Viimeistään siinä vaiheessa on varmaankin pakko antaa isäihmiselle ohjat ja siirtyä olkkariin nukkumaan, ettei ihan reikäpäänä tartte itse lähteä sekoilemaan yliopistolle. Siinä vaiheessa mies jää onneksi kotiin pariksi kuukaudeksi, joten sillä onkin varaa valvoa.

    Mut nyt on tosiaan tauti ja sitten varmaan taas hampaita, ja sitten taas joku tauti ja hampaita ja niin edelleen. Että eiköhän se vuosi (ja ne hyvät unet) tule sieltä kuin itsestään ennen kuin väsymykseltäni saan edes kissaa sanottua. Mihinköhän voi valittaa, jos ne unet eivät siitä sitten hetikohta parane? :)

    Ei muuten olisi itsestäni raahautumaan mihinkään keittiöihin keskellä yötä. Se tässä onkin vähän ongelmana, kun alan olla öisin aika kykenemätön tekemään minkäänlaisia rationaalisia liikehdintöjä. Vaikka kuinka päättäisin, että joka herätyksellä tarjoan ensin vettä, en sitten tokkuraisena yksinkertaisesti kykene muuta kuin nostamaan lapsen rinnalta toiselle.

    Passiivinen taistelu jatkukoon!

    VastaaPoista

Tietoja minusta