maanantai 7. tammikuuta 2013

Vakioveikkaus

Joka toinen aamu tuntuu nykyään alkavan sanoilla "siis viime yö oli kyllä varmaan huonoin ikinä!". Tänään on onneksi vuorossa se toinen joka toinen, joten todettakoon, että viime yö oli kohtuullista keskitasoa. Meillä se tarkoittaa nykyään yhtä kolmen tunnin unipätkää ja muuten vähän tiuhempaa, mutta itkutonta heräilyä. Ne joka toiset ovatkin sitten sellaista horrormatskua, että lienee parempi jättää kertomatta. Pyyhkiytyvät sitten onnellisesti muistista ennen pitkää.

En tiedä, missä kohtaa olemme tehneet ne ratkaisevimmat virheet, mutta lapsesta on kyllä viidessä kuukaudessa kuoriutunut käsittämättömän huono nukkuja. Koko elämänsä aikana J on kahdesti nukkunut viisi tuntia, ehkä kymmenisen kertaa kolme tuntia, ja lopun aikaa ilahduttanutkin meitä heräilemällä keskimäärin 1,5 tunnin välein. Sekä päivällä että yöllä. Ennen vaunukävely takasi vähintään parin tunnin unet, mutta nykyään myös liikkuvissa vaunuissa saattaa kolmen vartin jälkeen kuikuilla peippostakin pirteämpi nappula. Olen kokeillut vähentää vaatetta, lisätä vaatetta, syöttää, olla syöttämättä, heijata, olla heijaamatta ja kaikkea muuta mahdollista, mutta jonnekin ne unet vain aina kaikkoavat liian aikaisin. Öisin J ei vaikuta itse heräävän tietoiseen tilaan asti, mutta molemmat vanhemmat ovat kyllä kiusallisen tietoisia jokaisesta heräämisenkaltaisestakin. Lapsi saanee määrällisesti kyllä tarpeeksi unta, mutta miksi, oi miksi, niin lyhyissä pätkissä?

Itse olen normaalitilassa sellainen supernukkuja vailla vertaa, että geneettinen tämä ongelma ei takuulla ole. Muisteluillaan lievää katkeruutta herättävä isoäiti jaksaakin lähes joka käynnillään kertoa, kuinka "sinä kyllä nukuit jo ihan muutaman kuukauden ikäisenä kahdeksankin tunnin päiväunia". Myös Matemaatikko lienee koliikkivaiheensa jälkeen nukkunut ihan hyväksyttävästi verrattuna omaan jälkikasvuumme. Joko isoäiti valehtelee härskisti tai sitten ongelma on oikeasti ympäristötekijöissä eli minussa ja Matemaatikossa sekä meidän toimintatavoissamme.

Sen lisäksi, että vanhemmat itse eivät todellakaan saa tarpeeksi unta, ei perheessä kenelläkään ole myöskään minkäänlaista omaa aikaa. Nämä keskimäärin 45 minuuttia aamupäikkäreitä lienee pisin omiin hommiin käytettävä aika, jonka lapsi vanhemmilleen sallii. Ei siis juuri maksa vaivaa ihmetellä, miksi blogikin päivittyy niin harvoin. Siinä ajassa voikin sitten lukea viikon aikana pinoiksi kasautuvat lehdet (ja muut postit), vastailla sähköposteihin, nukkua omia univelkojaan pois tai mitä hauskaa sitä nyt ikinä keksikään.

Onneksi on jonkinlainen optimismivamma. Lapsen päiväunet tuntuvat ruhtinaallisen pitkiltä, kun ne sitten ajoittain kestävätkin kolmen vartin sijaan kokonaisen tunnin tai enemmän. Ja yöllä ne kolmekin tuntia yhtäjaksoista unta tuntuvat pelastavan koko seuraavan päivän. Ei väsytä ei - sentään kolme tuntia silkkaa unta! Ja niin. Vähintään joka toinen ilta sitä tulee hihkaistua kotiinpalaavalle Matemaatikolle, että "lapsi on tänään ollut kyllä söpömpi kuin koskaan!"

7 kommenttia:

  1. Voi että, vertaistukea täältä. Oon lukenut sitä no-cry sleep solutionia (jota muuten kyllä siis suosittelen, jos haluat lempeitä vinkkejä lapsen unien parantamiseen) ja sen pohjalta alkanut vierottaa lasta rinnasta oppimaan nukahtamaan ilman imua (päivisin se menee ihan ok, mutta yöllä tuntuu olevan vaikeaa).

    Se tarkottaa, että yöllä pitää oikein herätä lapsen herätessä ja vaatiessa rintaa. Tällä hetkellä se tarkoittaa juurikin puolentoista tunnin välein. Kirjasin viime yöltä heräämisajat ylös: 21:50, 23:10, 00:21, 01:20, 02:50, 04:40, 06:20 ... Eli että joo. Puolisentoista tuntia oli pisin yhtäjaksoinen unipätkä, vaikka uusi nukahdus tapahtuukin aina kymmenessä minuutissa.

    Sanomattakin selvää, että oon ollut tän päivän aivan rikki. Erityisesti kun tätä heräilyä on jatkunut jo jonkun aikaa (yleensä oon vaan itse aina nukahtanut heti perään).

    Tsemppiä, toivottavasti saatte uniongelmia ratkottua! Toivottavasti mekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta! Toi Pantley mulla olikin lainassa jo pari kuukautta sitten, mutta jäi kesken, kun laina-aika loppui. Pitänee hankkia ihan omaksi.

      Jonkun verran oon käyttänytkin tota irrotusmenetelmää, ja usein J irrottaa itse otteensa ennen nukahtamistaan, mutta so far kumpikaan ei ole tuonut helpotusta tiheään heräilyyn. J muutenkin ihan todistettavasti osaa nukahtaa ihan itsekseenkin. Pitäisi kai tehdä siitä ihan säännöllinen tapa, että siitä olisi jotain hyötyä. Yöllä tokkurassa ei vain aina edes tajua noukkivansa lasta siihen rinnalle, saati sitten jatkavansa itse unia saman tien.

      Tsemppiä teidänkin unitaisteluihin. Sun systemaattisuudesta on hyvä motivoitua itsekin yrittämään vielä vähän enemmän.

      Poista
  2. :/ Tsemppiä, ihan oikeasti!

    ps. sait myös haasteen
    http://limeeverything.blogspot.fi/2013/01/haaste-muahahahaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan oikeasti! :)

      Ja haasteesta kans. Pitää askaroida heti, kun J niin sallii..:)

      Poista
  3. Kuulostaa valitettavan tutulta. Koetan miettiä mikä meillä vähensi yöheräilyä ja muistelen tilanteen paljolti helpottaneen, kun yöimetys lopetettiin. Tämä ei kyllä ollut mikään helppo projekti, sillä jatkuva öinen ruokailu/tissin käyttäminen tuttina oli lähes ainoa rutiini,jonka lapsi oli siihen ikäänsä asti omaksunut. Illalla ylisyötettiin lapsi rintamaidolla terästetyllä puurolla ja imetin vielä tämän päälle. Kunnon päiväunia A ei koskaan oppinut nukkumaan muualla kuin kantoliinassa ja oli koko vauva-aikansa melko vähäuninen, joten sellaista aikaa, että lapsi olisi nukkunut ja itse olisin ollut valveilla oli hyvin vähän. Kotityöt tein kantoliinan kanssa, suihkussa kävin lapsen ollessa viltillä pesuhuoneen lattialla, koneella olo tapahtui lähinnä lapsi sylissä. Silloin kun joku oli kylässä ja touhusi hereillä olevan lapsen kanssa, sain tehtyä omia juttuja. Olisiko sulla mahdollista saada siihen välillä jotain sukulaista ystävää avuksi?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöimetyksen päättymistä täällä hartaudella odotetaankin. Jostain luin, ettei yli puolivuotias enää tarvitsisi yömaitoa, mutta neuvolatädin mukaan saattaa vielä 8-kuinenkin tarvita. Itse on vaikea hahmottaa, milloin lapsi haluaa rintaa nälkäänsä, milloin tutiksi. Mistä sitä sitten tietää, koska uskaltaisi kokeilla niiden yösyöttöjen lopettamista?

      Lapsen isoäiti käy kyllä säännöllisesti kylässä, epäsäännöllisemmin muut ihmiset, mutta en ole oikein silloinkaan oppinut vetäytymään omiin hommiini, vaan aika on mennyt vieraiden kanssa seurustellessa. Matemaatikon kanssa tietysti tarjotaan mahdollisuuksien mukaan toisillemme aikaa omiin juttuihinkin, mutta ei sellaisiakaan hetkiä arkipäiviin paljon mahdu töiden, ruoanlaiton ja koirien lenkitysten lisäksi.

      Nyt on kuitenkin ehkä pientä parannusta päiväuniin havaittavissa..sekin helpottaisi elämää jo aika paljon, joten peukut pystyyn sen puolesta :).

      Poista
  4. Entä jos nukkuisit itse jonkinaikaa eri huoneessa miesväen kanssa ja J:n herättyä isukki tarjoaisi tuttia (jos käytätte) ja vaikka kerran yössä pullosta maitoa? Tai jos ei halua täysin luopua yöimetyksestä, kävisit yöllä istuviltasi imettämässä J:n antamatta nukahtaa rinnalle ja palaisit sitten itse eri huoneeseen?

    Moni äitituttava jakaa kokemuksen, että äidin läsnäolo tuoksuineen ja äänineen lisää lapsen yöheräilyä. Isästä ei vaan tule niin maito mieleen. Tämän vuoksi useampi tuttu on käyttänyt tätä hyväksi yöheräilyjen vähentämisessä. Jokaisen tilanne on tietysti omanlaisensa. En osaa sanoa mikä on sopiva ikä luopua yöimetyksestä, meillä toinen lopetti ennen puolta vuotta, toisen kanssa meni lähemmäksi vuotta (olisi onnistunut aikaisemmin, jos itsellä olisi ollut pitkäjänteisyyttä puuttua touhuun). Enkä kyllä ole itse kummoinen neuvomaan näissä asioissa, esikoisen kanssa touhu kun oli mitä oli, selvityjät-moodilla mentiin ensimmäinen vuosi.

    Pidän tosiaan peukkuja päiväunien puolesta.

    VastaaPoista

Tietoja minusta