L niin kuin "Laukussa leipää ja piimää vaan"
Matkalla syöminen huolestutti meitä etukäteen ehkä eniten. Jälkikäteen ajateltuna se oli lopulta huolistamme ehkä pienin. Jii ei ole vielä niin kouliintunut sormiruokailija tai niin sivistynyt ravintolaruokailija, että olisimme uskaltaneet jättää ruokahuollon pelkästään ravintoloiden varaan. Vanhempien kielitaito japanin osalta oli puolestaan sen verran karkeaa, että emme viitsineet myöskään lähteä matkaan sillä asenteella, että "saa niitä vauvanruokia sieltäkin". Niinpä lähdimme matkaan mukanamme puoli matkalaukullista tuttuja ja turvallisia soseita sekä puurohiutaleita. Ainoastaan riisikakkuja arvelin tarvittaessa löytäväni myös paikanpäältä.
T niin kuin Take Away
Melko pian Japaniin saavuttuamme kävi selväksi, että ravintolat eivät ole meidän juttumme. Jii on hyvin eloisa ja äänekäs ruokailija myös kotioloissa, ja muutaman kokeilukerran jälkeen aivan liian eloisa ja äänekäs sikäläiseen suhteellisen hiljaiseen ja hillittyyn ravintolakulttuuriin (kokeilut tosin osuivat kaikki siihen aikaero-ongelmajaksoon, mikä ehkä osaltaan selittää lopputulosta). Oma ruokahuoltomme asettuikin melko pian take away -painotteiseksi, teemalla "syön hotellihuoneessa sitten kun lapsi nukahtaa". Muutaman kerran myös kävelimme lapsen unten maille ja painuimme tuulispäinä lähimpään ravintolaan syödäksemme lapsen nukkuessa. Valitettavasti päikkärit olivat koko matkan ajan lähes poikkeuksetta puolen tunnin tynkäpäikkäreitä, joten kovin kummoista gourmeeta oli siinä ajassa turha toivoa saavansa. Onneksi japanilainen ruokakulttuuri on kuitenkin tietyllä tapaa vertaansa vailla, ja paikallinen pikaruokakin näin ollen keskimääräistä parempi vaihtoehto.
Paikalliseen elämäntyyliin take awayn käsite ei ilmeisesti kuitenkaan oikein istu. Tämän päättelimme siitä, että monet ravintolat mainostivat erikseen, että "take away OK!". Kaikista ravintoloista sitä ei saanut edes pyytämällä. Pienenpienistä, autenttisista japanilaisravintoloista sen sijaan ei kehdannut mitään laukkuruokaa lähteä edes kysymään - sen verran iso asia tuntui ruoka sielläpäin olevan.
R niin kuin paikalliset ruokaosastot
Take away -sushia etsiessäni (nii-in, eikö luulisikin Japanista löytyvän take away -sushia ihan etsimättäkin?!) törmäsin blogiin, joka mainosti paikallisten tavaratalojen ruokaosastoja eräänlaisina kulinaristin taivaina. Eri kokoisia tavarataloja "herkkuineen" tuli koluttua läpi kymmenkunta, ja voi pojat, ei niitä kyllä turhaan kehuttu. Perus sekasyöjä tekisi helposti tuollaisen parin viikon matkan syömällä pelkkiä take away -herkkuja näistä ruokaosastoista, ja kokisi silti varmasti syöneensä paremmin kuin koskaan. Tällaisella nirsolla semivegetaristilla ei ollut ihan yhtä juhlavat oltavat, mutta eipä tullut yhdenkään aterian jälkeen sellaista oloa, että olisi pelkkiä eväitä vedellyt. Yhdet koko matkan parhaista susheista löytyivät muuten nekin nimenomaan tavaratalosta.
C niin kuin "chin"
Alkumatkasta meillä ei ollut mitään käsitystä, mistä löytyisi mikroaaltouuneja purkkiruoan lämmittämiseen. Lapsen iloksi osa "lämpimästä ruoasta" tarjottiinkin tylysti kylmänä (vanhemmuuden tähtihetkiä on takuulla arvioida, kumpaa itse söisit mieluummin kylmänä: parsakaalipastaa vai kasvislasagnea), osaa lämmitettiin vesihauteissa ikuisuuden mittaisia aikoja. Koska google oikeasti kertoo vastauksen melkein mihin tahansa, kyselin siltä myös paikallisista mikroista. Selvisi, että niitä löytyy useimmiten supermarketeista (siis sieltä keskeltä kauppaa!) sekä tavaratalojen lastenosastoilta löytyvistä lastenhoitohuoneista. Opin myös kysymään melkoisella tankerojapanilla lastenruoan lämmitysmahdollisuutta. Tai mies oppi, koska pakotin hänet aina kysymään. Mikroaaltouuni on japaniksi (puhekielellä) melko onomatopoeettisesti "chin", joten purkin osoittaminen yhdessä "chin"-sanan kanssa aiheutti yleensä toivotun lopputuloksen.
Jossain vaiheessa saimme neronleimauksen, ja ryhdyimmekin syöttämään ensimmäiseksi aamulla aamupuuron sijaan purkkiruokaa. Puurojauheet pakattiin kaupungille mukaan, ja kas näin, mikron sijaan tarvitsimmekin enää kupin kuumaa vettä. Vaikka kielimuuri ilmestyikin eteemme siellä sun täällä, oli sentään kuumaa vettä saatavilla melkein joka paikassa myös englanniksi.
R niin kuin ruokamatkaajat
Omasta mielestäni ihanne olisi, jos lapsen kanssa matkatessa myös lapsi saisi kokea erilaiset ruokakulttuurit ihan paikallisia herkkuja maistelemalla. Jiin kaltaisen kaverin kanssa tämä olisi kuitenkin rajoittunut lähinnä paikallisten purkkiruokien maisteluun, ja koska en kotonakaan syöttäisi lapselleni edes purkkiruoista ihan mitä tahansa, en nähnyt kovin mielekkääksi lähteä etsimään paikallisesta valikoimasta omaan sokeriton-suolaton-luomuruoka -muottiimme sopivia. Ravintoloissa - jos olisimme sellaisiin enemmän päässeet - olisin mieluusti antanut lapsen maistella vaikka mitä omilta lautasiltamme, mutta vaikka paikalliseen Rossoon tms. onkin suhteellisen helppo lähteä ilosta kiljuvan, ruokaa paiskovan herhiläisenkin kanssa, on itselläni kyllä ihan erilaiset paineet sulloutua samalla sakilla johonkin neljä henkeä vetävään japanilaiseen sotkemaan. Pelottaa ajatellakin, minkälaisia ajatuksia sen tarjoilijan mitään paljastamattoman hymyn taakse kätkeytyy, kun pieni kiljahteleva tyyppi viskoo nuudeleita huoneen toiselle puolelle ja liiskaa kasviksia kämmenillään pöytään. Siksi ruokamatkailumme koostui tällä kertaa lähinnä hotelli- ja lastenhoitohuoneissa nautituista purkkiaterioista.
Lomakuvia selatessani huomasin muuten yhtäkkiä, ettei minulla ollut yhtään kuvaa matkalla syömistämme aterioista. Ei yhden yhtä! Hetken asiaa pohdittuani tajusin syyksi sen, että niistä suurin osa syötiin joko hämärässä hotellihuoneessa tai sitten kohtuullisella kiireellä lapsen nukkuessa. Eipä tullut silloin mieleenkään pysähtyä kuvaamaan annoksia. Sääli, koska niitä harvoja paikallisia nautintoja muistelen kyllä vesi kielellä vieläkin.
Nuo ylläolevassa kuvassa olevat pöytiin upotetut syöttötuolit olivat muuten kyllä mainioita. Sellaisia soisi löytyvän täkäläisistäkin lastenhoitohuoneista..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti