tiistai 2. lokakuuta 2012

Kaninkolossa

Huimat kaksi kuukautta täyttänyt Jii juhli merkkipäiväänsä parin päivän ennakolla terveyspalvelujen parissa. Vuorossa oli siis 2kk-neuvola. Myös äidin oli tarkoitus jättää huomista jälkitarkastusta ajatellen virtsanäyte, mutta hajamielisyyttään äiti olikin ennen näytettä neljä tuntia syömättä sen neljän tunnin vessatauon sijaan. Ei mennyt ihan putkeen se.

Kuten kai joskus aiemmin jo mainitsin, odotusajan aggressiivinen suhtautuminen paikallisiin neuvolapalveluihin on näin raskauden jälkeen (tai oikeastaan jo siellä odotuksen loppumetreillä) muuttunut aggressiivisesta enempi sellaiseksi huvittuneen kiinnostuneeksi. Jokainen käyntikerta on kuin hyppy kaninkoloon - koskaan ei tiedä, mitä kummaa tulee vastaan. Jokaisesta käyntikerrasta saisi rutkasti aineksia vaikka kokonaiseen komediaan - en tosin tiedä, naurattaisiko se ketään muuta kuin itseäni.

Huvittavinta näillä neuvolakäynneillä on asiakkaan (eli minun) ja asiantuntijan (eli terveydenhoitajan) olematon vuorovaikutus. Viiviä ja Wagneria lainaten: suhteemme perustuu siihen, että emme kuuntele, ymmärrä tai välitä. Terveydenhoitajilla tuntuu olevan hyvin selvät sävelet sen suhteen, mitä asiakkaalta milläkin käynnillä kysytään, ja vastauksista viis, keskustelu jatkukoon käsikirjoituksen mukaan. Oman terveydenhoitajani vakiokommentti lähes asiaan kuin asiaan on "niin, eikö ookin kiva, kun..". No ei - esimerkiksi se huimausta aiheuttavan alhainen verenpaine ei ole mitenkään käsittämättömän koomista. Itse tilanne kyllä naurattaa vielä kuukausienkin päästä.

Viime käynnin koomisin keskustelu käytiin oman ruokavalioni tiimoilta. Terveydenhoitaja tiedusteli, josko oma ravinnonsaantini on kunnossa, ja kun kerroin vauvan vatsavaivojen takia maidottomaksi, soijattomaksi ja munattomaksi muuttuneesta kasvisruokavaliostani ja sen riittämättömyydestä, kommentoi terveydenhoitaja luettelemalla lyhyen listan muita elintarvikkeita, joita minun olisi hyvä vatsavaivojen takia lisäksi välttää. Problem solved.

No se minusta. Jii vesitti jälleen kerran äidin valitusyritykset vauvan huonotuulisuudesta ja jatkuvasta itkeskelystä hymyilemällä naaman leveydeltä heti kun joku vähänkin vilkaisi vauvaan päin. Tosiasiassa runsas huonotuulisuus ja jatkuva itkeskely alkavatkin olla ainakin toistaiseksi lähes historiaa, joten valittamiseen ei tällä kertaa olisi ollut relevanttia syytäkään.  En tiedä, vaikuttaako tilanteeseen eniten käynti osteopaatilla, äidin onneton ruokavalio vai yksinkertaisesti vauvalla iän myötä kehittyvä suoli. Sanoisin, että ihan sama, koska tärkeintä on kuitenkin terve ja tyytyväinen lapsi.

Jii kasvaa omiin silmiini hurjaa vauhtia. Pituutta on tullut nyt syntymäpituuteen nähden kuutisen senttiä (59,2cm) ja painoa melkein kaksi kiloa (5,4kg). Vaatteissa ollaan jo pitkälti siirrytty kutosella alkaviin kokoihin, ja hiukan haikeana olen siirtänyt syrjemmäksi ne ensimmäiset yöpuvut, bodyt ja muut, joilla ei enää Jiin kohdalla ole käyttöä. Kohta tuo varmaan jo notkuu jossain ovensuussa pyytämässä rahaa uusiin farkkuihin.

Neuvolassa Jiille ei ohjelmasta poiketen annettukaan sitä ensimmäistä rotarokotetta, sillä päätimme viime hetkellä ilmoittautua mukaan kuutosrokotetutkimukseen. Tänään kävimmekin sitten ottamassa verikokeen lisäksi ensimmäiset kolme (!) rokotetta. Tuntui vähän hurjalta kertamäärältä. Lapsi oli jo ennakoivasti huonotuulinen ja itkeskeli koko aamun, eikä tilannetta yhtään helpottanut lääkärin tekemä terveystarkastus kaikkine heijastetutkimuksineen ja lonkanvääntelyineen. Kostoksi Jii sitten kastelikin sekä äidin että vähän lääkäriäkin. Heh.

Verikoe sekä rokotteet olivat vanhempien näkökulmasta julmaa kidutusta, jossa oli aivan kamala olla osallisena. Lapsi huusi naama punaisena ja äiti, isä sekä yksi kappaletta hoitajia yritti pitää lasta paikallaan. Paha mennä valehtelemaan lapselle, että "ei mitään hätää", kun neulaa tukitaan niin käsivarteen kuin molempiin reisiinkin. Rotarokotetta olikin kaiken piikittelyn jälkeen astetta haastavampaa saada suuhun, kun itkusta ei ollut tulla loppua. Rokotteiden jälkeen itkulla itsensä väsyttänyt Jii nukahti lopulta isänsä syliin ja lyhyttä imetystaukoa lukuun ottamatta sillä tiellä ollaan vielä kaksi tuntia myöheminkin.

Ylihuomenna on vuorossa toinen käynti osteopaatilla. Ensimmäinen käyntikerta ei vielä mullistanut maailmaa, mutta niiden käyntiä seuranneiden neljän tunnin päikkäreiden lisäksi Jii on alkanut nukkua enemmänkin pitkiä päiväunia. Nykyään suurin osa 9-15 välisestä ajasta kuluu unessa, ja jos oikein ajoittaa nukutukset, unijaksot ovat hyvinkin tuntien mittaisia - pieniä imetystaukoja lukuun ottamatta. En tiedä, onko tällä mitään tekemistä osteopatian kanssa, mutta muutos on ilolla otettu vastaan. Ja kuten sanottua, arki ei muutenkaan enää tällä hetkellä ole jatkuvaa kitinää ja huonotuulisuutta, vaan meillä asustelee nykyään yhä useammin hyväntuulisena ja hymyillen ympäristöään tutkiva lapsi. Ylihuomenna siis lisää osteopatiaa - saapa nähdä, mitä tällä kertaa saadaan tuliaisiksi.

2 kommenttia:

  1. Hyvä jos alkaa tuo itkuisuus jo helpottamaan! :) Tsempit sinne osteopatiaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä kyseinen päivä ei ole kyllä hyvä esimerkki siitä itkuisuuden vähentymisestä, mutta pistettäköön se onnettoman aamuisen rokotussession piikkiin. Saa kai sitä moisesta kaltoinkohtelusta loukkaantuneena itkeskelläkin vähän tavallista enemmän. Meinaatteko te muuten osallistua siihen kuutosrokotetutkimukseen?

      Poista

Tietoja minusta