Kun sanon päivää.

Maaliskuun teemoja ovat olleet eroahdistus, hampaat sekä uniongelmat. Ensimmäiset kaksi lienevät pääosin syynä jälkimmäiseen.

Eroahdistus. On päiviä, jolloin lasta ei saisi laskea sylistä lainkaan. Edes siksi aikaa, että saisi puettua vaatteet päälle. Raukka konttaa tavaroiden perässä ympäri asuntoa juoksevan äidin jalanjäljissä ja vaikeroi kovaan ääneen. Päiväunien läheisyydessä vaikerointi saa kunnon itkupotkuraivareiden sävyjä. Tekee ulos lähtemisestä toisinaan hieman haastavaa. Onneksi eroahdistusta on ilmassa vain ajoittain, ja esimerkiksi töissä saa käydä tuulettumassa ihan rauhassa. Isäihminen kelpaa hyvin korvikkeeksi.

Hampaat. Tyypillä on kohta kunnon pupunvarustus. Kaksi alahammasta ja kaksi ylähammasta keskellä edessä. Ylähampaista toinen odottaa vielä puhkeamistaan, mutta siihen liittyneet yöähinät lienee jo kärsitty. Siinä missä alahampaat ilmaantuivat suuhun suhteellisen vähällä tuskalla, ovat ylähampaat aiheuttaneet vähintään seitsemän richterin järistyksiä yöunien laatuun sekä yleiseen hyvinvointiin. Kontiainen, jonka perusilme on korvista korviin ulottuva hymy, on näinä päivinä näyttänyt vähän happamampiakin ilmeitä, ilmeisesti johtuen suussa piilevistä aikapommeista. Hammasasiat tunnistaa nykyään muun muassa siitä, että lapsi saattaa kesken syömisen purskahtaa itkuun. Ei vaan tunnu hyvältä.

Uniongelmat. Jos jaksaisin, pitäisin yhden yön kirjaa meidän yöelämästämme. Voisi antaa perspektiiviä niille, joiden mielestä pari herätystä yössä on paljon. Välillä etenkin lapsen äiti pääsee väsymään äärimmilleen asti, mutta onneksi satunnaiset lisätunnit silloin tällöin pitävät kuitenkin vielä suht tolkuissaan. Tällä hetkellä lohdutamme isäihmisen kanssa toisiamme sillä, että nukkumisen väitetään parantuvan noin vuoden ikään mennessä. Siihen on enää neljä kuukautta (hurja ajatus muuten!), joten pahimman uskotaan olevan jo takana. Jos ei aika auta, niin isoäiti auttaa. Siinä vaiheessa isä ja äiti pakkaavat reppunsa, ja muuttavat yöksi tai pariksi tien toisella puolella olevaan hotelliin, ja antavat isoäidin opettaa lasta nukkumaan. Isoäidillä on onneksi hurjan pitkä kokemus lasten kanssa työskentelemisestä, joten kunhan pelisäännöistä sovitaan, uskaltaisin hyvinkin jättää Jiin unikouluilemaan isoäidin kanssa. Toivon silti, ettei siihen tarvitse mennä.

Ylläolevien lisäksi perhettä on viime aikoina työllistänyt matkasuunnittelu. Ne kaikki noin kolme varttia vapaa-aikaa, jotka lapsen ja koirien hoidon jälkeen vanhemmille jäävät, ovat viime aikoina tehokkaasti kuluneet matkaoppaiden parissa. Perhe on suuntaamassa pääsiäisen jälkeen pariksi viikoksi Japaniin, ja tarkoituksena on reppureissata vähän eksoottisemmissakin nurkissa. Kielitaitoa on juuri ja juuri "arigatoon" ja "konnichiwan" verran, joten huolellinen etukäteissuunnittelu on nyt ollut se tämän reissun juju. Enää pitäisi viimeiseksi viideksi yöksi löytää jostain katto pään päälle, muuten ainakin suuret linjat alkavat olla kuosissaan. Olisi sitä kai voinut jotain leppoisampaakin keksiä, kuin lähteä reppureissaamaan univelkaisena kahdeksankuisen kontiaisen kanssa, mutta meillä onkin yleensä ollut tapana oppia virheistä, ei vältellä niitä. Sitä paitsi fifty-sixty -prosenteilla tästä voi tulla ihan hyväkin reissu.