Mutta miten se matka sitten oikein meni? Kiitos hyvin! Omat mutkansa olivat toki matkassa sielläkin, mutta pääpiirteissään selvisimme paremmin kuin olimme etukäteen uskaltaneet toivoa. Aikaero osoittautui ehkä suurimmaksi haasteeksi lapsen osalta, mutta muita merkittäviä vastoinkäymisiä ei matkalle oikeastaan edes sattunut. Pientä ydinsodan uhkaa ja maanjäristystä lukuun ottamatta.
Lapsi oli oikein mukava matkakumppani, ja hurmasi hymyllään varmaan noin 90% kohtaamistamme ihmisistä. Japanin sanavarastoni karttuikin yhdellä, hyvin runsaasti kuullulla adjektiivilla: 可愛い (kawai) = suloinen/söpö. Ei sellaista junamatkaa tai kauppareissua, etteikö useampikin joku olisi tullut ihastelemaan pientä sinisilmäistä hymypoikaamme, joka puolestaan nautti täysin rinnoin saamastaan huomiosta. Kotiinpaluussa raskainta lapselle onkin varmaan ollut ihmisten ilmeettömyys ja reaktioiden puute. Onneksi nelihampainen, ruttunenäinen hymy sulattaa kuitenkin monen jäyhän suomalaisenkin kanssamatkustajan sydämen, ja helpottaa vähän lapsen paluuta arkeen.
Mutta matkasta lisää myöhemmin. Nyt mukavasti karttuneen teevaraston pariin toipumaan vielä hetkeksi ennen lapsen heräämistä päiväuniltaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti