Ja kuinkas sitten kävikään? Muhennospadat ovat kyllä höyrynneet aika ajoin hellalla, ja äitikin pysynyt ihan hyväntuulisena. Aika pian alkoi kuitenkin tuntua, että lapsi syö sitä yhtä ja samaa bataattisosetta tai porkkanasosetta taas kymmenettä päivää peräkkäin. Että mitäs sille nyt sitten keksisi vaihteluksi? Oli jotenkin vaikea suunnitella syömisiä kovin pitkälle etukäteen niin, että lapsi saisi samanaikaisesti reippaalla tahdilla uusia makuja, toisaalta riittävän pitkään aina yhtä uutta makua tottuakseen siihen, ja vielä kaiken lisäksi jotenkin ravitsemuksellisesti tasapainoista purtavaa.
Sitten jonain heikkona hetkenä kauppareissulla lastenruokahyllyn ohi kävellessäni ihan ohimennen vilkaisin niitä valmisruokapurkkeja. Että jos saisi vaikka vähän jotain ideoita siitä, mitä niihin muhennoksiin laittaisi. Sitten ostettiin muutama purkki kokeeksi - että saisi vähän tuntumaan siihen, mistä lapsi pitää. Ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Ja ei - ei niissä valmisruoissa tosiaan ole mitään pahaa. Kaupasta saa todella herkullisen oloisia valmissoseita, vieläpä luomuna. Lapsi pitää niistä, ne ovat helppoja, ja jopa omaan makuuni ihan ookoo. Eivät todellakaan mitään harmaata velliä, niin kuin usein kuulee sanottavan. Ne myös puoltavat paikkaansa tässä elämänvaiheessa, jossa lapsi ei vielä syö ihan samaa ruokaa kuin vanhempansa. Tulevaa ulkomaanmatkaa vartenkin on hyvä vähän testailla mieltymyksiä, kun sinne on kuitenkin tarkoituksena viedä omat ruoat mukana. Ja toimivat ne kyllä todella myös ideoiden lähteenä. Ei olisi itselle tullut ensimmäisenä mieleen yhdistää parsakaalia ja pastaa, mutta näköjään kannattaisi, sillä lapsi vetelisi kyseistä makuyhdistelmää juuri niin paljon kuin suuhun lappaisi.
Ei meillä pelkkää purkkiruokaa syödä, mutta lähes päivittäin joka tapauksessa. Aurinkoisen Äidin Muhennospadat höyryävät kyllä hellalla säännöllisesti edelleen, mutta valmisruokapurkeista on tullut ihan mukava helpotus ruokasuunnitteluun - joka ei näköjään ole niitä omia vahvuusalueitani. Purkkiruoan myötä myös Matemaatikko on vähän kiinnostunut osallistumaan ruokasuunnitteluun, sillä jyväjemmarin lapselle valmisruoan syöttäminen on näköjään astetta kamalampi asia kuin itselleni. Monenlaista hyötyä siis niistäkin lasipurkeista. Joista muuten saa sitten askarreltua esimerkiksi mukavia lasilyhtyjä käytön päätteeksi..vinkvink.:)
Entäs sitten se onnellinen sormiruokailija-osuus? Jii on kyllä alusta asti saanut soseiden ohella sormiruokaa. Aamuisin ja iltaisin tarjolla on puuroa hedelmäsoseen tai marjojen kera, ja sormiruokana hedelmänpaloja. Lounaalla ja päivällisellä soseena joko äidin tai kaupan sosetta ja sormiruokana vihannestikkuja tai leivänpaloja. Välipalana yleensä maissinaksuja, apinaevästä, hedelmänpaloja tai hedelmäsosetta. Alunperin tarkoituksena oli kyllä tarjota soseita sormiruokien ohella, mutta painotukset ovat toistaiseksi olleet vähän toisinpäin.
Jii tuntuu suhtautuvan ruokiin lähtökohtaisesti vähän epäluuloisesti. Ilmeet uusien (ja välillä vanhojen tuttujenkin) ruokien kohdalla vaihtelevat huvittuneesta kuvottuneeseen, ja pahinta irvistelyä aiheuttavat joko maultaan tai tekstuuriltaan liian voimakkaat ruokalajit. Kuten esimerkiksi mustikka. Tuttukin ruoka saattaa toisinaan syystä tai toisesta tuntua suussa ikävältä, ja aiheuttaa sen, että muutamat seuraavat kerrat kyseistä ruokalajia tuijotellaan kädessä vastenmielisyyttä huokuen ilman aikomustakaan maistaa sitä.
Sormiruokailun kompastuskivet ovat tällä hetkellä:
a) liian isoina irtoavat palaset, jotka jäävät suuhun pyörimään, ja joista ei tiedä, mitä niille tekisi. Nieleminen ei onnistu ja tietoisesti ei sylkeäkään osaa. Niitä sitten pyöritellään kasvavan kiukun vallassa, kunnes sattuma tai tarpeeksi kova rääkäisy saa palasen jatkamaan matkaansa suuntaan tai toiseen.
b) tekstuuriltaan vääränlaiset palaset (esimerkiksi hedelmäliha, leipämuhu), jotka jäävät kurkkuun kutittamaan, aiheuttavat ensin kakomista ja sitten lopulta - vanhempien suureksi riemuksi - kaiken viimeisen puolen tunnin sisällä syödyn oksentamista. On kuulkaa helmeilevä tunne, kun on ensin imettänyt lapsen esimerkiksi nyt vaikka päällä seisten, jotta saisi sen keskittymään kaiken muun kiinnostavan sijaan imemiseen, sen jälkeen palkannut suurin piirtein sinfoniaorkesterin iltapuuroa jouduttamaan ja lopulta kaiken työskentelyn jälkeen pienenpieni appelsiinin pala saa lapsen oksentamaan sekä iltapuurot että maidot ulos.
En tiedä, johtuneeko jälkimmäisestä, mutta nähtävästi nykyään lapselle tulee ruokailun ajaksi tarjottua käteen esimerkiksi muovieläimiä tai naksahtelevia purkinkansia minkään syötävän sijaan, mikäli sopivan pehmeää sormiruokaa (esimerkiksi banaania) ei juuri sillä hetkellä satu kotoa löytymään. Kumma juttu.
Jottei nyt ihan liikaa paskamutsi-pisteitä kerättäisi yhdellä kerralla, niin kerrottakoon vielä, että parsakaali-pastasoseen jälkeen toiseksi parhaalla ruokahalulla lapseen upposi äidin tekemä linssikeitto. Hymyhuulin valmistettu, tietenkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti