Hys hys, lapsi nukkuu.

Vielä hetki sitten meidän uniongelmistamme suurimpia olivat jokailtaiset nukutustaistelut sekä  jatkuva yöheräily ja rinnalla roikkuminen. Ehdin tottapuhuen väsyä aivan epätoivoon asti, kun illat venyivät lähes puolilleöin riekkuvan lapsen kanssa, yöllä ei juuri saanut nukkua, kun yksi tarrautui rintaan kiinni kuin takiainen, ja aamut alkoivat luonnollisesti aivan liian aikaisin univelkaan verrattuna.

Yhtenä iltana sitten havahduin huomaamaan, että selaimeni oli jo monta päivää näyttänyt suurinpiirtein tältä:

Kirjastostakin tuli ensiavuksi lainattua muutama unikirja, kun painettu sana tuntuu jostain syystä aina jotenkin luotettavammalta kuin verkosta löytyvä. Duodecimin julkaisema "Unihiekkaa etsimässä" esimerkiksi oli oikein mukavaa luettavaa. Ja Pantleyn nyt kaikki jo tietävätkin.

Ei sillä, että mistään noista olisi kauheasti mitään apua ollut. Yöimetykseen tiesinkin jo neuvoksi imetysassosiaatiosta poisopettelun, ja sitä sitten treenattiinkin urakalla. Hetken aikaa oli hiukan orpo olo, kun tajusin, etten oikeastaan tiedä, miten niitä vauvoja oikeasti nukutetaan. Siis ilman, että imettää uneen - mikä on luonnollisesti helpoin ja nopein, mutta samalla hiukan lyhytnäköinen tie onneen. Mutta näin jälkikäteen ajateltuna myös hyvin ymmärrettävä reitti tutittoman esikoisen vanhemmille.

Paras löytö oli kuitenkin Domestic Goddes -blogin kirjoitus aiheesta vauvan nukuttaminen. Sieltä bongasin EASY-menetelmäksi kutsutun vauvojen ohjelmointikielen, jonka avulla meidänkin arkeemme on nyt tullut jonkinlainen tolkku. EASY tulee siis sanoista EAT, ACTIVITY, SLEEP and YOU. Näihin neljään sanaan kiteytyykin näin muutaman viikon kokemuksella hyvin käyttäjäystävällinen ja leppoisa päivärutiini ilman kelloon tuijottelua. Aamu aloitetaan siis syömisellä (meillä ensin aamumaidot sängyssä, aamupesun jälkeen puurot normaaliin tapaan), syömistä seuraa jonkinlainen aktivointituokio (näköjään pääasiassa loruttelua, lauleskelua, kirjojen lueskelua, konttausharjoittelua ja yleistä lelukaareen liittyvää ähellystä), jonka jälkeen onkin jo aika pujahtaa päikkäreille parvekkeelle.

Päikkäreiden pituudeksi on nyt muutamassa viikossa vakiintunut 75-100min, harvoin enempää, harvoin vähempää. Kun itkuhälyttimestä kuuluu tarpeeksi vaativa ähkäisy, kuoritaan lapsi haalareista, vaihdetaan vaipat (ja pissatetaan), ja aloitetaan alusta. Eli syödään, leikitään, nukutaan ja niin edelleen. Tuo ensimmäisten päikkäreiden 75-100 min ja iltapäiväpäikkäreiden 45-90min ovat sitä YOU-osiota, eli kotitöille varattua äidin omaa aikaa. Silloin irrotellaan esimerkiksi farmakologiaa kertaillen, päivitetään blogia, keitetään toiset - ja ehkä kolmannetkin - päiväteet, ja saatetaanpa jossain välissä innostua vaikka imuroimaankin.

Olennaisin muutos on ollut syömisten siirtäminen heti heräämisen jälkeiseen aikaan. Tällä menetelmällä imetysassosiaatioille sai sanoa hyvästit parissa päivässä. Paljon nopeammin kuin uskalsin toivoakaan. Meillä kyllä totta puhuen syötetään vielä tankkausmielessä tuossa toiminnallisen osion puolivälissäkin, etteivät päiväunet yllättävän nälän vuoksi päättyisi liian lyhyeen. Syöminen ei kuitenkaan enää sijoitu nukkumisen välittömään läheisyyteen, joten nykyään myös isäihminen saa lapsen tarvittaessa päiväunille. Mikä on esimerkiksi niiden töiden kannalta hyvin kannatettavaa.

No, täytyy tunnustaa, että osittain imetysassosiaation on kyllä nykyään korvannut unitutti. Pitkään Jii nukahti ihan mainiosti ilman sitäkin, mutta nykyään se löytyy lähes poikkeuksetta lapsen suusta unille mentäessä. Välillä Jii saattaa kyllä itse sylkäistä tutin suustaan ennen nukahtamista, joten addiktion lienee vielä siedettävä.

Päikkärit ovat aina olleet meillä se helpompi rasti, ja yöunet se uniosio, johon oikeasti tarvittiin apua. Olin kyllä lukenutkin noin sadastakymmenestä eri lähteestä iltarutiinien merkityksestä, mutta en ollut oivaltanut niiden tarkoittavan suorastaan rituaalinomaisia iltatoimintoja, joissa suurinpiirtein hoitopöydän ja sängyn välillä otettujen askelten rytmilläkin on merkitystä. Iltapuuron tultua kuvioihin mukaan muovautui muukin iltaohjelma aika vakioiduksi. Tällä hetkellä se on jotakuinkin tämänkaltainen:

• Iltamaidot. Isäihminen syöttää iltapuuron.

• Isäihminen suorittaa iltapesun (puuron jäljiltä pestävää yleensä onkin), vaihtaa yövaipan ja pukee yökkärin. Lapsi toimitetaan äidille.

• Lapsi pyörii hetken omalla viltillään, äiti lukee kaksi kappaletta unikirjoja (Arvaa kuinka paljon sinua rakastan & Vauva)

• Äiti kantaa lapsen sänkyyn. Lauleskellaan n kappaleita iltalauluja, joiden aikana lapsi mönkii vieressä. Mönkiminen pysähtyy ja lapsi nukahtaa. 

Nyt muutaman viikon kokemuksella lapsi on nukahtanut noin puolessa tunnissa sänkyyn laittamisesta, usein paljon nopeamminkin. Lähes poikkeuksetta lapsi on kuitenkin ollut unessa viimeistään kahdeksalta. Puoleen yöhön mennessä lapsi herää yleensä kerran syömään ja kerran tai kahdesti muuten vain. Yleensä suusta pudonneen tutin takia. Uudelleen nukahtaminen onnistuu kuitenkin hyvin helposti, eikä vaadi enää puolen tunnin uusintaimetyksiä noin kolmen vartin välein, vaan lähinnä lapsen luona käväisyn. Vanhemmat ovat saaneet näin kauan kaipaamaansa omaa aikaa myös iltoihin, mikä onkin suurella ilolla vastaanotettu. Enää ei tunnu siltä, että pyörii ympyrää lapsi kainalossa aamusta iltaan, jonka jälkeen uuvahtaa itse lapsen viereen nukuttamisen kestäessä tai toistuessa kerta toisensa jälkeen.

Seuraava rasti olisikin sitten niiden unipätkien pidentäminen, sillä lapsi syö edelleen parin tunnin välein. Osa tästä on selvää tottumista (ilmenee hyvin laiskana imemisenä), mutta osa vielä selvää nälkääkin. Koska tarvetta ja halua on vaikea erotella yön pimeinä tunteina, olen suosiolla syöttänyt yöllä edelleen niin usein kuin lapsi pyytää. Lapsen paino kun ei kiinteän ravinnon lisääntymisestä huolimatta ole kuukaudessa noussut grammaakaan, joten en ole paljon uskaltanut lähteä maidon kanssa pihtaamaan.

Hupsis. Äidin oma aika alkaa lähestyä loppuaan. Taidanpa heittäytyä villiksi ja keittää vielä kolmannen kupin teetä ennen kuin työvuoro jälleen kutsuu.