Olipas taas mummolan matka. Jii oli lähes koko viikonlopun kuin pieni päivänsäde, hymyili valloittavasti jopa seinähirsille, ja sai varmasti ne vähän kaukaisemmatkin isovanhemmat tuntemaan itsensä tärkeiksi ja rakastetuiksi. Ketään ei tarvinnut vierastaa, ja luulen, että lapsi olisi ollut yhtä hymyä kenen tahansa random-mummun sylissä. Otollinen aika vierailuun siis, seuraavaan kertaan kun menee pakostakin taas useampi kuukausi.
Menomatka sujui aivan loistavasti. Jii nukkui suunnilleen atomikellon tarkkuudella päiväunensa myös junan kyydissä, ja loppuajan virnisteli vuoroin isän ja vuoroin äidin sylissä. Ainoastaan lyhyt automatka juna-asemalta mummolaan sujui totuttuun tapaan kiljumisen ja kyynelten sekamelskassa. Koskaan ei ole 20 kilometriä tuntunut yhtä pitkältä matkalta! Ehdin sen lyhyen automatkan aikana katua moneen kertaan koko reissuun lähtöä. Muut viikonlopun automatkat sujuivat kuitenkin huomattavasti leppoisammin, kun saimme ajoitettua ne päiväuniaikoihin. Jiin unikello on todella suhteellisen hyvin ennakoitavissa, joten tuollaisen parinkymmenen minuutin matkan saa näköjään helposti ujutettua päiväunien sekaan. Harmi vain, että näissä tapauksissa ne päiväunet melko usein myös jäävät parinkymmenen minuutin mittaisiksi.
Mummolasta paluu puolestaan ei mennyt kyllä minkään ohjekirjan mukaan. Tai jos jonkun, niin sen epäonnistujan matkaoppaan mukaan ehkä. Yritin kovasti olla toistamatta aiempia, virheellisiksi todettuja matkustusmetodejamme, ja käytinkin todella paljon aikaa optimaalisten paikkojen valitsemiseen paluujunassa. Vaivannäöstä ei kuitenkaan ollut kauheasti hyötyä, kun VR oli päättänyt jättää ne optimaaliset paikat Helsinkiin. On kuulkaa hieno tunne seistä lumipyryssä asemalla rattaiden, kuljetuskopan ja miljoonan nyssäkän kanssa, ja huomata, että junanvaunujen numeroinnissa vaunua nro. 7 seuraakin vaunu nro. 9. Arvaatkaapa, mihin vaunuun meillä oli paikkaliput? Tämä yhdistettynä ääriään myöten täynnä olevaan junaan, jossa vihoviimeisetkin vapaat istumapaikat oli tarjottu niitä vailla oleville vanhuksille (kilttiä kyllä sinänsä), sekä neljän ja puolen tunnin matkustusaikaan, ja matkustusmukavuus oli meidän osaltamme taattu!
Saimme lopulta melko sujuvasti hyödynnettyä ravintola- ja leikkivaunussa asioivien matkustajien istuimia, mutta välillä päädyimme myös ihmisiä jo ennestään täynnä oleville käytäville seisoskelemaan. Ravintolavaunuun (joita muuten oli saatu junaan ujutettua kaksin kappalein) oli luonnollisesti turha yrittää, sillä meitä lähin ravintolavaunu oli sekä täpötäynnä että käytännössä tyhjäksi myyty. Rintaruokinnalla olevan sylilapsen kanssa yhdistelmä oli niin takuuvarma helmi, että seuraavana päivänä rautatieyhtiöön lähtenyt palautekirjelmä oli sellaista kevyesti sulakkeet polttavaa mallia. Antijännityksellä jään odottamaan vastausta palautteeseeni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti