Käväisimme eilen Matemaatikon kanssa eräänlaisessa perhevalmennuksessa. Kyseessä oli Petteri Summasen ohjaama ja Tiina Puumalaisen käsikirjoittama näytelmä "Isyyspakkaus". Ohjelmatietojen mukaan kyseessä on uusi hulvaton komedia, ja saihan sille Jukka Rasilan monologille toki ajoittain hervottomasti nauraakin, mutta varsinkin jälkimmäisen puoliajan olin itse enemmän tai vähemmän krampissa - tuollaistako se oikeasti tulee olemaan? Vaikka esitys päättyikin toiveita herättävästi, jäi itselleni päälimmäiseksi tunteeksi jonkinlainen epämääräinen, surumielinen haikeus.
Kun kahdestaan on käsittämättömän hyvä olla, tuntuu vaikealta ajatella, että riski kaiken sen hyvän menettämiselle on lopulta aika suuri. Pariskunnat ovat tutkitusti onnellisimpia juuri ennen ensimmäisen lapsen saamistaan, ja luulen, että tämä tutkimustulos on saatu puhtaasti siitä kontrastista, joka muodostuu sen lapsen saamista edeltävän, jo sujuvaksi muodostuneen arjen, ja lapsen saamista seuraavan, pahimmillaan parin vuoden unettomuuden, kiireen ja epävarmuuden aikakauden välille. Koska olen itse eräällä tavalla yliherkkä väsymykselle, eikä Matemaatikkokaan varsinaisesti näytä niitä parhaita puoliaan liian lyhyiden yöunien jälkeen, pelkään sitä lähes väistämätöntä ajanjaksoa, kun pahimmillaan molempien unimäärät jäävät liian vähäisiksi, mutta muusta arjen pyörityksestä pitäisi selvitä ihan kuten ennenkin - tai paremminkin kuin ennen, kun sitä arkea värittää lisäksi se väsyttävä perheenjäsen.
No, etukäteen on aika tuloksetonta pelätä, ja kannattavinta on kai keskittyä huolehtimaan niin omasta kuin tulevan isänkin jaksamisesta. "Nukutaan nyt kun vielä voidaan". Mutta täytyy mun nyt ainakin kerran herättää se keskellä yötä hakemaan raskaana olevalle jäätelöä - muuten ei tunnu raskaus yhtään raskaudelta.
Eihän sitä voi tietenkään etukäteen päätellä minkälainen nukkuja ja eläjä sieltä on tulossa... Mutta se, että pariskunnat hankkivat lisää lapsia sen ensimmäisen jälkeenkin molemminpuolisen sterilisaation sijaan, puhuu sen puolesta ettei vauva-arki nyt niin kamalaa voi olla :)
VastaaPoistaItsekin haaveilen aika ajoin siitä kolmannesta lapsesta ja muistelen niitä hetkiä, kun luin aamulla rauhassa lehden vauvan nukkuessa, sitten ruokin vauvan ja se jatkoi uniaan taas pari tuntia, heräsi tunniksi ja nukahti taas. Usein oli tylsää, koska vauva tuntui nukkuvan niin paljon.
Vauva kulki kantoliinassa tai vaunuissa helposti mukana niin ravintoloissa, näyttelyissä tai kuin tapahtumissakin, konserteissa kuulosuojaimilla varustettuna. Jos olimme tuttavien luona viettämässä iltaa, kävi vauva siellä nukkumaan kuten kotonakin. Kävin muuten vauvan kanssa joogatunnillakin. Vauva pötkötteli tai nukkui lattialla makuupussin päällä, kun itse hikoilin vieressä :)
Kahdenkeskiset hetket tuskin katoavat, sillä alkuun vauvat tosiaan nukkuvat paljon. Ja isomman lapsen voi taas jättää jo muutamaksi tunniksi hoitoon vanhempien menon ajaksi - niin ja isommat lapset nukkuvat yönsä pääosin ehyesti.
Yritän nyt tässä jotenkin sanoa, että ole huoletta niiden yöheräilyjen suhteen. On tietysti olemassa kaikenlaisia tapauksia, mutta useammat vauvat taitavat heräillä yöllä melko maltillisesti.
Ja vauvan yöherääminenhän voi tarkoittaa sitä, että vauva havahtuu ja sinä laitat sille puolunisena rinnan suuhun ja jatkat itse unia. Tämä toimitus voi kestää minuutin verran.
Nämä nukkumiset ovat tietysti perhekohtaisia järjestelyineen ja kaikkine kuvioineen. Meillä on nyt vain menty näin helpoimman järjestelyn kautta osin laiskuuden ja osin jonkin sortin höpsön idealismin vuoksi.
Kummipoikasi äidinkin on nyt takavasemmalta annettava oma kommenttinsa, koska kummipoikasi ei ollut niitä vauvoja, joiden kanssa käydään kahviloissa ja juodaan aamukahvit hesaria lukien. Meillä unettomuus oli läsnä ensimmäisen 1,5-vuotta ja voin rehellisesti myöntää, että parisuhdekin on ollut kovilla. Itselläni ei ole kokemusta siitä ruusunpunaisesta arjesta, mitä monet tuntuvat hehkuttavan.
VastaaPoistaSilti nyt olen uudelleen sekä oman, että mieheni toiveiden mukaisesti raskaana. Voin helpottaa oloasi sillä, etten minäkään tiennyt väsymyksestä ja valvomisesta ennen esikoista yhtään mitään. En tiennyt mitä on, kun kantaa vuoroissa huutavaa lasta pitkin yötä, tai käy pikasuihkussa lapsen karjuessa sitterissä ja samalla hytkyttäen sitä toisella jalallaan. Meillä koliikki ja lapsen tempperamentti pitivät huolen äidin tummista silmänaluksista ja siitä, että ideaali luomuruokaan ei ollut aikaa ja voimia panostaa, perhepeti oli meille ainoa ratkaisu, ei pelkästään oma valinta jne. Mutta kuitenkin, siinä hormoonipöllyssä olisiko sitä voinut olla kaiken keskellä yhtään onnellisempi. Vaikka päivät olivat pitkiä ja hiiskuakaan ei voinut, kun vauva vihdoin nukahti, tajusin jälkikäteen, miten lyhyt aika se loppujen lopuksi on.
Nyt vuosi on mennyt jo paljon mukavammin ja parisuhdekin voi hyvin. Poika on tempperamenttinen, mutta taitava ja innokas puuhaamaan kaikkea. En tiedä minkälainen valvottaja meille tällä kertaa kotiutuu, eikä sillä oikeastaan ole enää väliä. Synntyksen jälkeisessä hormoonipöllyssä sitä hoitaa vauvaansa vaikka vuorokaudet ympäri ollen silti onnellinen. Ja kaikki kyllä helpottaa aikanaan.
Kuules ystävä, se on juuri se tarkoitus, ettei kaikkea tiedä, eikä siihen voi varautuakaan. Jos etukäteen tietäisi miten rankkaa vanhemmuus joskus on, ihmislaji kuolisi sukupuuttoon. Kuitenkin vanhemmuus on pääasiassa maailman parasta ja vaikka parisuhteelle jää väkisin vähemmän aikaa, niin se perheenä yhteenkuulumisen tunne vahvistuu. Pikkulapsiaika on uutta, ja siihen kannattaa suhtautua odottavasti, kyllä te varmasti jaksatte, ja jos saattekin sen vaativan vauvan, niin tiedät kenelle voit itkeä ja kysyä neuvoja.
Hyvin nukkuvaa pienokaista teille silti toivon, samoin kuin meillekin. Niitä ilmeisesti on olemassa ;)
Kummipojalta ja muulta perheeltä aamuhalaukset ja terveiset. Älä etukäteen murehdi, raskausaikana kuuluu olla naivin onnellinen siitä, että edessä on jotain uutta ja uskomatonta :)
Z.V: Kiitos, tämä tuntui jotenkin tosi rohkaisevalta! Harvemmin kuulee tämänkaltaisia kertomuksia siitä vauva-ajasta..ilmeisesti enemmistölle (tai vähintäänkin äänekkäämmälle osajoukolle) se vauva-aika on enemmän tai vähemmän mustia silmänalusia ja tauotonta univajetta - kuten kummipojan perheellekin. Eihän sitä tosiaan tiedä, minkälainen supernukkuja/koliikkivalvottaja omalle kohdalle sattuu, joten turhaa sitä on kai etukäteen vatvoa. Väsyminen vain tuntuu omalla kohdalla ehkä vaikeimmin kestettävältä epämukavuusalueen osalta, ja siksi nimenomaan tämä uniasia pohdituttaa aika paljon.
VastaaPoistaMyrtti: kiitos - hauskaa kun kävit kommentoimassa! Toivon todella paljon, että pääsisit tämän kakkosen kanssa nauttimaan vähän leppoisammasta vauva-ajasta, vaikka hienostihan selvisit siitä vähän hankalammastakin. Täytyy kyllä tunnustaa, etten aiemmin edes tiennyt kummipojan nukkumisvaikeuksista, mikä vähän nolottaa.
Kyllä meillä pääpiirteissään suhtaudutaan tulevaan aika luottavaisesti ja odottavaisesti, mutta tottakai jännittää, miten jatkossa yksinkertaisesti aikataulutetaan arki kaikkine hoitojärjestelyineen, opiskeluineen, koirineen, töineen ja kaikkineen. Ehkä meillä on joku tehokas defenssi päällä tai käsittämätön määrä optimismia, sillä lähes kaikki negatiiviset ajatukset vaimenevat aika helposti sellaisen epämääräisen "kyllä kaikki jotenkin järjestyy" -ajatuksen alle.
Iltapäivähalauksia kummipojalle ja mukavaa viikonloppua koko perheelle! Toivottavasti nähdään pian.