maanantai 22. elokuuta 2016

Neljä.

Kun Kirppu täytti kolme, tuntui kuin joku olisi pistänyt vaihteen vapaalle, ja aika olisi lähtenyt rullaamaan kiihtyvällä tahdilla. Viimeinenkin vauvamaisuus karisi kai sinä syntymäpäivän vastaisena yönä, ja sen jälkeen meillä asui vinhaa vauhtia kasvava leikki-ikäinen. Seuraavan vuoden aikana tuli pituutta kuutisen senttiä, humps vain, hiukset käpertyivät supersuloisille kiharoille, keskustelut vuoroin vakavoituivat ja vuoroin muuttuivat ihan riemastuttavan sekopäisiksi. Kai isoveljeyskin kasvatti - uusi vauva talossa sai kaikki katsomaan asioita ihan uudesta perspektiivistä.

En tiedä, tottuiko siihen vapaalla rullaamiseen jossain vaiheessa, vai onko aika jo armollisempi, mutta harppaus neljävuotiaaksi ei tuntunut äidistä enää ihan yhtä hurjalta kuin edellinen ikäloikka. Kuten syntymäpäivillä mummin kysyessä Kirpulta, miltä neljävuotiaana olo nyt tuntuu; "aika samalta kuin eilenkin".

Neljävuotiaan elämässä hänen omien sanojensa mukaan "ei mikään ole tärkeämpää kuin Pikkusisko". Kirpulla ja Pikkusiskolla onkin erittäin tiivis sisarussuhde, jossa vuorotellen halataan ja purraan (lähinnä Pikkusisko on vastuussa jälkimmäisestä), työnnetään edellä tai estetään etenemästä, halutaan syliin tai kokonaan pois näkyvistä, mukaan leikkiin tai kauas kaikesta leikkiin liittyvästä. Kirppu ei vielä oikein hahmota, kuinka tärkeä hän Pikkusiskolle onkaan. Jos hahmottaisi, todenäköisesti halkeaisi ylpeydestä.

Toisiksi tärkeintä lienee Batman. Tai äiti. Järjestys on vähän epävarma. Tiivis suhde Palomies Samiin hiipui joskus kevään aikana, ja ihan varkain kaikki olikin vain batmanbatmanbatman. Lahjatoiveet ja syntymäpäiväjuhlien teeman voikin tästä varmaan jo päätellä.

Neljävuotias Kirppu on luonteeltaan alkanut muistuttaa yhä enenevissä määrin isäänsä. Kai vastapainoksi tuolle pienemmälle tuittupäälle, joka monen mielestä muistuttaa kovasti äitiään. Kirppu on vilkas lapsi, joka mieluiten juoksee, ja vielä mieluummin lentää kädet ojossa vinhaa vauhtia eteenpäin. Oppi pyöräilemään keväällä viuh vain, ja kiitää nyt pitkin katuja punaisella paronillaan. Kirppu on hiljaa vain nukkuessaan, joten lopputuloksena on tauotta lörpöttelevä ikiliikkuja, joka pysähtyy lähinnä päästessään keskustelukontaktiin ohikulkijoiden kanssa.

Ja kuitenkin. Äänekkäästä virtalähteestään huolimatta Kirppu on samaan aikaan tunteellinen pohtija, joka kyselee vaikeita asioita kuolemasta ja aikuistumisesta, äidin ikävästä ja Laika-koiran kohtalosta. Tykkää halata ja olla lähellä, istua sylissä ja pitää kädestä nukahtaessaan. Ja toisaalta kaipaa selvästi jo enemmän omaa tilaa, kieltää joskus halaamasta, pyyhkii dramaattisesti märät suukot poskiltaan ja haaveilee omasta huoneesta, jonka oveen voisi laittaa lukon, ettei Pikkusisko pääsisi käsiksi hänen tavaroihinsa.

Neljävuotias on niin käsittämättömän moniulotteinen kokonaisuus. Niin pieni ja vauvanpehmeä vielä, mutta silti jo pieniä irtiottoja tekevä, itsenäinen yksilö. Ei välttämättä osaa edes ärrää sanoa, mutta ajatukset kulkevat silti omia polkujaan niin kaukana laatikon ulkopuolella, että sivustaseuraajaa huimaa. Tarvitsee vielä apua saadakseen housun napit kiinni, mutta kiipeää silti puuhun ketterästi kuin pieni orava. Neljävuotias on kuin picassolaiseen käärepaperiin kääritty schrödingeriläinen paketti, jonka sisältö on aina jotain muuta kuin kuvittelit edes osanneesi odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta