tiistai 24. toukokuuta 2016

Vuosikas.

Meillä ei asu enää yhtään vauvaa.

Pikkusiskon vauvavuosi tulee jäämään historiaan tähänastisen elämäni nopeimmin kuluneena vuotena. En muista tänä vuonna mitään kevättä nähneenikään, kun ensin oli talvi, ja suunnilleen suoraan toppahaalareista vaihdettiin shortseihin ja t-paitaan. Viime vuonna odoteltiin koivuihin lehtiä pitkään ja hartaudella, tänä vuonna ne vain yhtenä aamuna olivat siellä. Samaa tahtia tuntuu kuluneen muukin vuosi. Ja jossakin siinä sivussa minun pieni nykerönenäinen vauvani on kasvanut taaperoksi, joka melkein jo kävelee ja melkein jo puhuu.

Melkoinen taapero meille onkin muuttanut. Hän on kyllä jotain aivan erilaista kuin olisimme koskaan osanneet odottaakaan. Hyvä niin, sillä romutettuaan lähes kaikki kuvitelmat heti ensimmäisen vuoden aikana, hän saa nyt toivottavasti kasvaa rauhassa ihan omaksi itsekseen ilman kenenkään luomia muotteja ja rajoitteita.

Meidän 1-vuotiaamme:

  • on 76,5 cm pitkä ja painaa 9,8 kg.
  • on vilkas. Jopa paikallaan istuessa vähintään toinen jalka vispaa aivan tauotta. Paikallaan hän makoilee ainoastaan nukkuessaan tai ollessaan kuumeessa (kuten eilisten rokotusten jäljiltä).
  • ei kuitenkaan kävele vielä, paitsi tuen kanssa joitakin askelia. Konttaa silti aivan koomisen kovaa.
  • rakastaa kiipeämistä. Kiipeää vaivatta sohvalle, nojatuoliin, syöttötuoliin, sekä vanhempien korkealle sängylle. Osaa onneksi myös peruuttaa nätisti ja turvallisesti alaskin. Ainakin useimmiten.
  • rakastaa isoveljeään. Antaumuksella ja ehdoitta. Roikkuisi mieluiten siellä missä veikkakin on, ja useimmiten heti herättyään kiipeää veikan sänkyyn vähän paijailemaan ja halimaan. Nauraa hersyvästi veikan hölmöimmillekin tempuille ja irvistelyille. 
  • rakastaa musiikkia. Sai elämänsä ensimmäisessä konsertissa (Ammuu) totaalisen kajahduksen, ja tarpeeksi iloluontoiset rytmit saavat nykyään koko vauvan heilumaan ja pomppimaan kuin napista painamalla. 
  • tykkää kiljahdella, muussata erilaisia ruoka-aineita ja tiputella niitä sitten pienissä erissä lattialle, kerätä ja kumota melkein loputtomalla loopilla ihan mitä tahansa, paukuttaa kattiloita yhteen, kylpeä, tehdä pitkiä tutkimusretkiä ja oikeastaan mitä tahansa, mikä sisältää liikettä ja toimintaa.
  • ei malta oikein pysähtyä esimerkiksi kuuntelemaan kirjoja. Kirjojen tuhoaminen sen sijaan luonnistuu vaivatta.
  • nukkuu vielä vaihtelevasti yhdet tai kahdet päiväunet, kestoltaan mitä tahansa 15 minuutin ja 1,5h väliltä. Öisin unta kertyy keskimäärin 12h, josta valitettavan iso osa käytetään edellen yöruokailuihin (2-4x/yö). 
  • pitää ruoasta ja syö välillä isompiakin annoksia kuin isoveljensä, mutta vaatii välillä omat temppunsa ja viihdykkeensä, että ylipäänsä suostuu maistamaan. Kun on päättänyt olla syömättä, ei mikään taikatemppu enää saa suuta avautumaan. Ruoka sen sijaan lentään komeissa kaarissa milloin minnekin, kun rautakoura salamannopeasti pamauttaa lusikan pöytään.
  • hakee kovasti ensimmäisiä sanojaan. On jo monta kertaa kuultu sanovan selkeä "äiti" (useimmiten "äittä"), ojentavan kätensä ja sanovan "anna" sekä veljen napa-lauluja matkien hokenut "apa, apa". Muuten juttelu on useimmiten suloista pääpättämistä. Halutessaan maitoa aloittaa surkean "mämmämmämmämmämmäm"-valitusvirren. 
  • on kaikkea tätä kotona ja tuttujen ihmisten läsnäollessa, mutta vieraammassa seurassa muuttuu yhtäkkiä hiljaiseksi tarkkailijaksi, joka pistävällä katseellaan tutkii kaiken ympärillään. Useimmiten pillahtaa itkuun intensiivisen tuijottelusession päätteeksi.
  •  muistuttaa kovasti isoveljeään ollen samalla kuitenkin aivan omannäköisensä mussukka. Vieraiden silmissä toimittaa useimmiten sujuvasti "pikkuveljen" virkaa.

On ollut ihana olla kotona taas yhden vauvavuoden verran. Seurata sekä Kirpun että Pikkusiskon kasvua, ja olla huolehtimatta päivähoidoista ja edes osan vuotta omista opiskeluasioistakin. On tämä silti ollut paljon raskaampaakin kuin ennalta osasin kuvitella. Tuntuu, että käteen jää näistä molemmista vauvavuosista päälimmäisenä väsymys, ja olisikin ihana päästä kokemaan myös sitä kotiäidin arkea, kun yöt ovat jo ehjiä eikä omaa ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä säätele lähinnä unenpuute.

Nyt meillä on vielä kesä aikaa hengähtää, mutta sitten alkaa taas uusi arki, joka on suurimmaksi osaksi vielä aivan hämärän peitossa. Minä palaan vielä vajaaksi kahdeksi vuodeksi opiskelemaan, Matemaatikko jää syksyksi hoitamaan lapsia, kevääksi etsitään ja toivottavasti löydetään ihana hoitopaikka lapsille, muutetaan joko täällä tai toiseen kaupunkiin, suunnitellaan soittotunteja ja uimakouluja ja ennen kaikkea yritetään kaiken kiireen keskellä muistaa se kullanarvoinen lause, että "minun arkeni on jonkun lapsuus".





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta