tiistai 9. kesäkuuta 2015

Vitamiini-iässä

Synnärillä oli hetken hölmö olo, kun kätilö kysyi, haluaisinko yhdessä käydä läpi navan putsausta ja muita perushoitotoimenpiteitä. Ajattelin, että kyllähän mä nyt ne muistan, ja kieltäydyin kohteliaasti. Pumpulipuikon pyörittelyn navassa toki hyvin edelleen muistinkin, eikä kakka ja sen koostumuksen muutoksetkaan aiheuttaneet ongelmia. Mutta on se melkein kolme vuotta näköjään liian pitkä aika ihan kaiken mielessä pitämiseksi.

Esimerkiksi nää lisäravinneasiat. (Joita vauvoillahan siis on lukuisia..) Tuttu d-vitamiinipurkki löytyi apteekista, vaikka oli nimeään vaihtanutkin, mutta piti kyllä vähän kaivella muistista, että paljonkos me näitä Jiille aikanaan annettiinkaan. "Todennäköisesti jotenkin virallisten suositusten vastaisesti", tuumi Matemaatikko vähän happamasti. Jotenkin se tippamäärä ei kuitenkaan ollut synkassa jostain selkärangan syövereistä nousevan "tip-tip"-runoilun kanssa, jonka avulla Jii saatiin joskus huijattua ottamaan tipat. Hetken mietinnän jälkeen muistin, että loppuosa tulikin toisesta pullosta. Maitohappobakteereja! Vaan minkäs takia niitä nyt annettiinkaan? Muistan vain että kalliita olivat. Ja jotain tutkimustuloksia taisi olla niiden käänteisestä korrelaatiosta lapsen allergiariskeihin. Kai niitä hommataan sitten pikkusiskollekin.

Välillä mieleen palautuu myös ihan irrallisia muistikuvia satunnaisista vauvoihin liittyvistä asioista. Kuten esimerkiksi se, että niitä piti muistaa välillä laskea myös mahalleen - muistaakseni motoriikan kehittymiseksi. Voi olla, että tällainen kuopus helposti jäisikin möllöttämään selälleen ilman näitä elintärkeitä muistikuvia.

Mutta vaikkei vauvanhoito esikon ja kuopuksen välillä niin kovasti ole muuttunutkaan, niin kovin erilaisia vauvoja täällä kyllä hoivaillaan. Kaksiviikkoinen kiukkuaa kyllä jo paljon enemmän kuin vielä viime viikolla, ja jaksaa jo jonkun verran olla hereilläkin, mutta vaikuttaa muuten vielä ainakin toistaiseksi perustyytyväisemmältä vauvalta kuin veljensä. Yöt on tähän asti menty käytännössä yhdellä tai kahdella syötöllä, mikä ei oikein vastaa muistikuviani Jiin vauva-ajoista. Vauva osaa myös ainakin toistaiseksi vielä nukahtaa itsekseen ja nukkua itsekseen - mutta enköhän minä tällaiset kyseenalaiset taidot onnistu karsimaan ennen pitkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tietoja minusta