Matemaatikko ehti useampaankin kertaan pohtia lapsen kanssa kaksin mummolaan lähtemistä ennen kuin tuli oikeasti sellainen olo, että nyt. Nyt kokeillaan.
Omistushaluinen ja kontrollifriikki äiti kun olen, en ole aikaisemmin voinut kuvitellakaan päästäväni lasta ja miestä kaksin yön yli -reissulle. En ole koskaan joutunut huolehtimaan siitä, selviääkö Matemaatikko lapsen kanssa tai sattuuko reissussa jotain, sillä sen verran (yli)huolehtivaisesta ja pätevästä isäihmisestä on kysymys. Lähinnä molempia aikuisosapuolia on huolettanut lapsen henkinen selviäminen, kun isä ei ole kahden vuoden aikana kelvannut vielä oikein edes nukuttamaan - edes kotona. Vaan itsepä olemme tämän vuoteen toiminnallamme pedanneet, joten turha valittaa. Huolenaiheena on ollut sekin, että mummola on niin kaukana kotoa, ettei sinne noin vain lähdetä yhdeksi yöksi harjoittelemaan. Molempien mielestä on ollut myös tärkeä odottaa, että lapsi oppii ilmaisemaan itseään ja tunteitaan myös sanallisesti ennen isompia irtiottoja. On helpompi lohduttaa itkevää lasta, joka osaa itkun seasta kertoa, mikä itkettää.
No, tämän kesän ja syksyn aikana ovat planeetat asettuneet vähitellen paikoilleen. Lapsi on muodostanut äidin viikonlopputöiden aikana isäänsä paljon vahvemman ja toimivamman siteen, kun äiti onkin ollut yhden työpäivän sijaan joka viikko kaksi peräkkäistä päivää pois. Lapsi on myös oppinut haltioitumaan isäänsä olennaisesti assosioituvista asioista kuten traktorit (jyväjemmarin poikia kun on). Mummolaan oli kesälomareissulta jäänyt odottamaan kahden oikean traktorin lisäksi lapsen oma polkutraktori (syntymäpäivälahja isovanhemmilta), ihanat ja pelottavat "mulikat" (mullikat) sekä "palikat", joita traktorilla päästiin kesällä kuljettelemaan. Kun tähän soppaan lisättiin vielä setämiehen pihamaalla kasvavat omenapuut, ei omenaobsessoitunutta kaksivuotiasta tarvinnut juuri junaan houkutella. Varsinkaan, kun ne junamatkat itsessään jo houkuttivat lasta, joka pettyy hiukan joka kerta, kun matkustammekin Helsinkiin tylsästi lähijunalla pikajunan sijaan.
Viikonloppua pohjustettiin lapsen kanssa aika pitkään, juteltiin asiasta harva se päivä. Halusin varmistaa, että lapsi jollain tasolla sisäistää sen, mihin on menossa, ja että äiti ei ole tulossa mukaan. Lapsi ymmärsi ainakin verbaalisella tasolla hyvin, mitä on tapahtumassa. Totesi vain, että "äiti ei tule mukaan. Äiti tekee töitä äidin työpaikalla." Hiukan ennen lähtöä ilmeni pientä takertuvuutta ja itkeskelyä, mutta sitä nyt ilmaantuu silloinkin, kun lapsi on lähdössä vaikka lähipuistoon. Ja loppuu jotakuinkin siihen kun ovi takana sulkeutuu. Sinne siis menivät taakseen katselematta.
Ja on kuulemma ollut oikein onnistunut viikonloppu - huolimatta siitä, että mummolassa oli käynyt omenavarkaita. Navetassa oli vietetty aikaa sen verran, että taitaa pyykkikone pyörähdellä useammankin tangon tänä iltana. Traktoreita, mulikoita, syksyn satoa ja ties mitä kivaa. Äitiä kaipailtiin vasta toisena päivänä, kun lapsi oli soitellut leikkipuhelimella äidilleen ja kertonut "olevansa pettynyt ja haluavansa äidin työpaikalle". Eilen illalla oli sitten riittänyt vähän enemmänkin surua siitä, ettei äiti tule, vaikka kuinka haluaisi. Myös yöllä oli hiukan kysellyt, mutta heräillyt kuitenkin aamulla oikein pirteänä ja iloisena.
Ja mitäs äiti on sitten viikonlopun aikana tehnyt? Ennakkoon suunnittelin olevani molemmat päivät töissä, lukevani illat ensi viikon tenttiin ja lopun aikaa itkeväni silmät päästä ikävääni. Sen sijaan olenkin ollut sairaslomalla koko viikonlopun, käynyt silti hiukan shoppailemassa, leffassa, koiran kanssa lenkillä sen seitsemän kertaa, ja loppu ajan lähinnä dataillut taukoamattomasta rauhasta nauttien. Vähän lukenut kyllä siihen tenttiinkin. Karvakaveri on varmistanut vaelteluillaan yhtä katkonaiset yöunet kuin lapsenkin kanssa, joten univelka ei varsinaisesti ole päässyt vähentymään. Mieli on silti rauhoittunut hiljaisuudessa (tai itse valitun musiikin säestyksellä) ja vasta nyt olen tajunnut, kuinka hektistä se lapsen kanssa eläminen oikeasti onkaan. Antoisaa, mutta hengästyttävän hektistä.
Onneksi tätä taukoherkkua on luvassa jatkossakin. Tuo ihan mukavasti balanssia elämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti